idiotismi elää. .. veneilijät tämä kannattaa lukea!

ja tänään tuli kyllä idiotismin pohjalukemat saavutettua kanssaveneilijän täholta. Saavuimme Maarianhaminaan 22.15 Satama oli kevyesti täynnä. Uloimmasta laiturista meille viittoiltiin paikkaa sillan kohdalta, ilman poijua. Ystävällinen veneilijä olisi ottanut meidät kyljelleen poijuttomaan paikkaan ja me torjuimme tarjouksen ja näin valitsimme väärin. Kääntäessäni venettä kohti valitsemaani paikkaa sanoin lapsille viereisen veneen omistajan laittaneen veneensä kyllä niin ettei vierelle odoteta/toivota tulijaa. Laiturin päässä kuitenkin oli vielä paikka ja saisimme keulan laituriin. Kunhan koukkaan hakemaan poijua veneen perästä ja sitten koukkaus ulos. Kun sitten lähestymme poijua, nousee veneesta kuulema nukkumassa ollut mies ( villapaidassa ja shortseissa) ja kysyy piukkaan sävyyn, etkai tosissasi aio tulla tähän. Vastasin, että näin teen ja jatkoimme rantautumista. Hänen lainkaan auttamatta pääsimme ulkokoukkauksella kiinni laituriin ja sitten se alkoi…. sen päiväinen sättiminen miten veneeni painaa häntä ja koko kasaa, olenko lainkaa katsonut tuulitietoja? (huomenna 6-8 m/s lännestä eli siis sivusta mrihin nähden), hyvää ja kohteliasta merimiestapaa olisi ollut neuvotella heidän kanssaan sopiiko vierelle tulla…. näin oli kuulema naapurikin tehnyt tullessaa ihan vapaalle paikalle heidän toiselle puolelle. Oletko lukenut fysiikkaa veneen kiinnittämisestä? Hänen veneensä köydet muodostaa kaaren estäen hänen liikkumisen kasaa päin ( perässä siis poiju, ei tolppa… Poijuhan ei tietenkään anna sivulle periksi, eihän?) Sättiminen sitten jatkui ja minun olisi pitänyt vetää veneeni matalan ponttoonilaiturin päähän kyljelle… Kun kerroin valinneni oikeastasn vapaista paikoista parhaimman ja sanoin, että tässä oli paras poiju, kaukana ja siinä kevyt vene (hänen 34-jalkainen) niin siitähän se repesi….. Tähän tulit sitten itsekkäästi muista välittämättä kasaa painamaan…. Kerroin kyllä uloimman laiturin epäitsekkään tarjouksesta ja harmittelin etten mennyt siihen ilman poijua, niin olisi heiltä välttynyt tällainen paha kriisi. Sättimistä sain tietysti vielä tuloajasta, huonosti käyttäytyvistä lapsista ja lopulta siitä mikä ongelmista oli suurin todennäköisesti. Tällaista se sitten on kun nainen lähtee yksikseen merelle! Pyysin häntä heti alkuun soittamaan satamatoimiston päivystysnumeroon ja pyytämään sieltä jonkun arvioimaan olenko ”luvattomassa” paikassa. Mikäli satama näin päättää siirrän veneeni toisaalle, mutta hänen käskystään en sitä tee. Aamu neljältä täällä sitten alkaa paniikki kun tuuli kääntyy…. Lupasin herätä katsomasn miltä näyttää- odotan lasikuitutikkujen lentävän näölle kun sivusta tuulee Max 8…
Mistä näitä kuplassa eläjiä oikein nousee näin heinäkuussa? Kehoitin häntä välttämään heinäkuun ruuhkia ja kerroin olleeni monta kertaa melko paljon täydemmässäkin länsisatamassa ja kerroin myös olleeni heinäkuussa Sandhamnissa niin, että koko laiturien välit oli täynnä veneitä. Laiturilta toiselle pääsi siis kulkemaan veneitä pitkin. Se on kuulema sitten eri asia. Ehdottivatpa he sitten vielä ankkurin käyttöä, pikkuvaimokin vallan tuohtuneena kädet puuskassa. Kerroin ettei tässä rannassa sitä missään tapauksessa voi tehdä, pohjaan ei tartu mikään ja jos johonkin tarttuu niin kaapeliin, kokemusta on! Oikeasti tilanne oli koominen – hän koki tulleensa kohdelluksi huonoimmin koko 30 vuotisen purjehdushistoriansa aikana ja minä voin sanoa ihan vaan, että kiitos samoin. Tämmöistä ei ole koskaan vielä tapahtunut. Oikeastaan en voinut kuin nauraa runsaan 70 mpk:n ja kaikenmaailman vuotosouvien jälkeen ja sekös häntä sitten vaan raivostutti enemmän. Kun sitten tulimme poikien kanssa suihkusta en voinut olla kertomatta edellisestä kerrastani Maarianhaminassa. Silloin tulin yksin Ahvenanmeren yli ja liian kovassa kelissä, kun sitten yritin rantautua niin en siinä onnistunut ja jouduin ottamaan uudestaan ulos. Ystävälliset saksalaiset, jotka tulivat samalta suunnalta samaan aikaan sitten viittoilivat jotakin ja jäin odottamaan. Pian minua viittoiltiinkin heidän viereensä ja oikeastaan he kiinnittivät veneeni – olin ihan poikki ja ymmärsivät sen ja toisaalta en edes hävennyt. Kerroin pojille, että mielestäni tämä on oikeaa hyvää merimiestapaa. Naapuria autetaan niin paljon kun voidaan ja aina voi ajatella, ettei voi tietää mistä toinen on tulossa ja missä kunnossa. Toivottavasti kuului naapuriin tämä hyvät merimiestavat koulutus. Kerroin myös ettei naapurilta missään tapauksessa tarvitse lupaa kysyä, varsinkaan jos voi kulkea rantaa/laiturille ihan oman veneen kautta. Ensimmäisenä saapunut ei omista rantaa, poijua tai laituria. Pojat olivat aika tohkeissaan ja sain erityistä komppausta lainalapselta – oli kuulema hyvä, että pystyin oikein vääntämään asiaa, etten vaan hiljentynyt ja vältellyt heitä.
Nyt menen yövartioon, jostain kumman syystä käyn vielä tsekkaamassa fendarit, idiootin kanssa ei olisi kiva päästä vahingonkorvauksista tupaan. Sitten kyllä aion nukkuakin, vaikka tuuli kääntyykin… Hui pelottaa!