Tänään vauhtia ja vaarallisia tilanteita….

Aamulla varsin lennokas lähtö, sivutuuli painoi venettä melko kovaa ja rannan miehillä olikin mielessä kaikenmaailman köysihässäkät. Kerroin meidän kyllä peruuttavan kovaa ulos ja ainoa huoli on, irtoaako poijukoukku? Miesten tuupatessa viereisestä irti saimme hienosti itsemme poijusta irti. Hyvä miehistö meillä!
Veneessä kun alkaa sattuman niin kaikki tapahtuu yleensä yhtä aikaa, niin meilläkin. Tuulta tänään 11-13 m/s ja puuskissa 14+. Päätin meidän jatkavan Maarianhaminaan ja tuulen keskiviikkona keventyessä pääsemme ulos ja eteenpäin. Gotlanti jää siis tänä vuonna näkemättä!.Seilatessamme keskellä Kihtiä melko piukkaa kurssia länteen huomaa Tommimeidän keulatikkaiden pudonneen mereen kannelta (miksi en käskenyt tuoda niitä pois?!?) Kun sitten hain turvavaljaita huomasimme Roopen kanssa toiletin lattian lainehtivan… Pilssissä vettä oli sitten paljon enemmän…. Nopea makutesti, ainakin osittain suolaista eli jostain vuotaa!! Käytyäni siis keulakannella sukeltamassa aaltoon tikkaiden pelastusretkellä aloin etsiä mistä vuotaa? Kaikki pahimmst skenaariot mielessä tutkin nopeasti pakoputken, koneen S-vetolaitteen tiivisteen, koneen vesioton jne. Aikani tutkailin ja suljin hanoja…selvää vastausta ei löytynyt. Onneksi korjasimme toisenkin pilsipumpun kuntoon ennen lähtöä. Melko pelottavalta tilanne lapsista taisi tuntua ja Roopelta taisi tulla ihan krokotilin kyyneliäkin. Eivät muista lapset puuveneaikaa, jolloin pumppu saattoi pumppailla moneen kertaan yössä. Syy edelleen siis selvittämättä, mutta vuoto on kuitenkin rauhoittunut hanoja sulkemalla.
Nyt meillä on jälkkärikahvienaika…. Maarianhaminaan saavummemelko myöhään, mutta aina ollaan mahduttu ja niin varmasti tänäämkin

Kommentit

Jätä kommentti