Täällä siis ollaan ahtaassa satamassa ja melkoisen merkillisesti laiturin kulmassa. Paikkoja ei oikein tuntunut olevan, mutta johonkin sitten vaan mennään, eikö! Lähdimme aikaisin liikkeelle Hörvikistä ja ihailimme verkkohässäkkää, jonka olimme yöllä kiertänee. Onneksi emme sotkeentuneet siihen!. Alkuun tuuli liiankin kevyttä, mutta yltyi sitten puolen päivän jälkeen taas kympin paremmalle puolelle ja ihana länsi muuttui lounaaksi. Menokin muuttui siis sen mukaiseksi. Aallot nousivat melkoisiksi, melko nopeasti ja saimmekin kokea melkoista vuoristorataa. Aaltoa ylös ja alas, suuria huippuja väistellen. Roopen alkureissun kysymykseen: Äiti,saimmeko lisää vauhtia, kun meillä on uusi potkuri? löytyi nyt vastaus. Kyllä me saimme lisää vauhtia – tänään seilasimme sivuvastaista yli kahdeksaa solmua ja vauhtia useammin yli 8,5 kuin ali. Vauhtihuipput oli yhdeksässä solmussa, korkein näkemäni arvo oli 9,1 solmua. Vallan huikeeta menoa siis, harmi vaan ettei lapsista meno ollut niin hauskaa vaan lähinnä tuskaa, kalojakin ruokittiin. Haaveilin Hammerhavenin laguunimaiseen satamaan menosta, mutta muutin mieleni tuulen yltyessä. Saimme edullisemman kurssin suunnatessamme Bornholmin itäpuolelle ja aallonmurtajan ahdas sisäänajo myötäaallokossa ei myöskään houkuttanut. Näin päädyimme siis Allingen satamaan ja hyvä näin. Verkkojen kanssa saa olla kyllä tarkkana, meinasimme törmätä verkkomerkkiin noin 5 mpk:a Allingesta pohjoiseen. Mietin oliko siinä oikeasti verkko, vai oliko verkkomerkki karkuteillä. Niin kaukana rannasta verkko vaikutti olevan. Satamaan sisäänajo pimeällä ei vaikuta houkuttelevalta, koko sataman edusta nytkin täynnä verkkoja. Tänään söimme ulkona ensimmäistä kertaa koko reissun aikana – kylläpä ruoka maistui kaikille.
Satamassa yllättävän paljon tanskalaisia ja seuraavaksi saksalaisia ja ruotsalaisia, onpa joukossa yksi toinenkin vene Suomesta, kaunis Swan Helsingistä. Ensimmäistä kertaa törmäsin satamamaksuautomaattiin, luottokortti vaan heilumaan ja siinä se kuitti tulostui.. Tämäkö on tulevaisuutta?
Takana 11 päivää ja 636 mpk:a – vastatuulta ja kovaatuulta, sadetta ja ukkoskuuroja… Kesä, tule jo!
Jätä kommentti