Voi tätä, Brio osaamisen iloa!

Venettä ei todellakaan kannata hommata ellei pidä ongelmanratkaisusta… tietysti uusissa veneissä ongelmia on vähemmän, mutta tietojeni mukaan ratkaiseminen saattaa olla sitten hankalampaa kun niitä alkaa ilmetä. Tähän vaikuttaa varmaankin eniten uusien veneiden rakenne, paljon on piilossa ja ulottumattomissa sisä ja ulkokuoren välissä ja toisaalta kun ei jatkuvasti ratkaise ongelmia niin taito heikkenee. Minun vanhassa veneessä ei ole tätä ongelmaa – oikeastaan sukellan ongelmasta toiseen.

Eilen pääsimme merelle ja jatkoimme vielä Ärkosundiin, jotta matka Nynäshamniin säilyy lauantaina kohtuullisena. Ilta viileni ja käynnistin lämppärin, kuten lähes kaikkinailtoina lomalla. Lämppäri kävi hetken ja hiljeni. Naisiston mentyä nukkumaan ajattelin käynnistää sen uudelleen. Nyt kuitenkaan napsautuksestani ei edes valo syttynyt katkaisijaan… sulake oli tietysti ensimäinen aatos. Hkiljaa hiljaa kuin lammen laine purin portaat ja avasin akkukannen. Onneksi naiset saivat nukuttua vaikka ihan hiljaa tätä on kyllä mhdotonta tehdä. Sulakkeet vaikuttivat ehjiltä, mutta vaihdoin varmuudeksi – varsinkin vanha pääsulake näytti epäilyttävältä.  Napsautus, ei mitään! Seuraavaksi kaikki ohjekirjat kaapista ja lukemaan – ylikuumenemissuoja…. on lämmittimen sisällä ja vaatii laitteen purkamisen…. lisää lukua, mutta vaikuttaa, että lähes kaikssa ”vaivoissa” koneen pitäisi edes luvata tai puhaltimen ainakin pöhistä. Termostaatti / katkaisija rikki tai kohdot huonosti … asennuskuva käteen ja ihana löytö johdot on osin eri värisiä kuin kuvassa ja aivanerissä järjestyksessä kuin asennuskuvassa. Tällä järjestyksellä laite on kuitenkin toiminut vuosia eli johdot jääköön aloilleen ainakin nyt.Siinä meni koko yö, edes blogia en ehtinyt kirjoitela, enkä viitsinytkään sen verran harmitti.  Kylmään sänkyyn viimein nukkumaan, kiukkuisena.

Aamulla matkaan ja kaikilla oli tosiaan ollut hiukan viileää… koska kesä ei vieläkään ole lämmittänyt merta veneen ympäriltä. Melko tyyntä ja ennusteen mukaan vsin tyynemmäksi menee päivän mittaan. Helppo päätös,menemme Ärkosta ulos ja Landsortista sisään. Vältämme saaristossa kurvailun… maattikin osaa ajaa suoraa Landsortiin

 

 

 

 

A

 

Kommentit

Yksi vastaus artikkeliin “Voi tätä, Brio osaamisen iloa!”

  1. Heikki avatar
    Heikki

    Ihme Nainen Karoliina MacGyver… Wau!!!

Jätä kommentti