Nyt alkaa pukata pohdintaa elämän suurista ja miksei pienistäkin asioista…. vastuu siirtyy lukijalle!
Yksin merellä on puhuttelevaa, siinä on samaa kuin yksin kotona,mutta kuitenkin paljon muutakin. Omassa veneessä on kuin kotonaan, mutta voit valita vietkö kotisi toisten seuraan vai oletko yksin. Laiturilla voit jutella ihmisten kanssa jos haluat, toisaalta voit helposti kutsua uusiakin tuttavuuksia veneeseen jos tuntuu siltä. Kukaan ei kuitenkaan ihmettele jos olet vain omissa oloissasi.
Kun ensin seilaa viisi viikkoa porukassa niin tunne ekana päivänä yksin on erikoinen. Tunne on kuin henkinen krapula – tuntuu tyhjältä ja haikomieliseltä, fyysisesti yksinäiseltä. Kaikki on hyvin ja aivan niin kuin on itse suunnitellut ja silti jopa itkettää. Veneessä onneksi puuhat pitää myös tuona päivänä kiireisenä. Tuntee tulee ja menee ja jo illalla on krapula helpottanut. Seuraava aamu, toinen päivä yksin on jo aivan muuta ja lähes vastakkaista. Onnellisuuden tunne siitä, että saa olla juuri täällä missä haluaa ja tehdä mitä haluaa ja samalla ehkä olla ihan kuka on, on käsinkosketeltava. Merellä yksin, täytyy uskaltaa kohdata kaikki mahdolliset tunteet. Toiminnan ihmistä toisaalta helpottaa kun tunteita voi purkaa tekemiseen ja mukavaan sellaiseen.
Meri on myös nöyrtymiskoulu… vaikka olisi miten vahva, itseriittoinen, taitava, rohkea niin meri pystyy silti hiljentämään. Meri on aina vahvempi ja suurempi,siis selvä voittaja. Voit laatia omia ehtoja, mutta meren ehdoilla mennään joka tapauksessa. Merellä kukaan ei kysy kuka olet, se on samanlainen kaikille, yhtä reilu tai epäreilu. Sanotaan ettei merellä saa virheitä anteeksi, mutta toisaalta vaikka toimisi merellä kuinka virheettömästi tahansa voi meri silti kepittää sinua haluamallaan tavalla. Vastaavaa elementtiä tai vastustajaa on vaikea löytää ja kaikki ei haluakkaan. Kilpailu ei ole minun juttu – mutta tästä kädenväännöstä en taida saada kyllikseni koskaan.
Karonmatkassa 
Jätä kommentti