Pikku pakkasessa, mutta kirkkaassa ilmassa veneellä, pojatkin mukana. Matkalla ihastelimme automatkan nopeutta, kotoa veneelle kymmenen minuuttia. Sitä osaa jo muksutkin arvostaa… Lunta ei ollut kannella, mitä olin ennakkoon ajatellut. Hyvin toimii matala katospaikka, vaikka etuseinä onkin auki. Lumi ei ollut voimakkaista tuulista huolimatta lentänyt kannelle. Surukseni huomssin kyllä pilssissä hieman vettä, vaikka olin ihan viimeistä kosteuspisaraa myöten kaiken veneestä kuivannut. Tylsää…. Seuraavana suojapäivänä siis veneelle, kuivattamaan nuokin.
Nyt on kartta seinallä ja sieltä on löydetty niin viime kesän reissun kohteet kuin ehkä ensi kesänkin…. Keskustelemme nyt poikien kanssa mitä oikein teemme ja onko se äidin syy jos joskus veneessä oksettaa. Tänäänkun tuntui siltä, että jos johonkin paikkaan oli saavuttu veneellä ja siellä alkoi oksettaa rantamudan lennettyä suuhun niin purjehduksen ja äidin vikahan se tietysti on. Keskustelu siis jatkuu….. ensi kesän kohteista. Voimmehan mennä ympyrää Turun akin, mutta visentti ( euroopan biisoni) ja lukuisat haikaralajit jää sitten näkemättä.
Akut täynnä virtaa….jeeee! Uuden Vuoden juhlinnan keskellä muistin etten ollut ladannut akkuja vielä talven aikana, mutta ei haittaa – virrat oli tallella! Tarkistuslataukseen nyt kuitenkin akku kerrallaan… Starttiakku on jo todella monta vuotta vanha. Ostettiin kerran Maarianhaminasta, kun yksi aamu vaan todettiin että nyt se on loppu…. Päästiin sitten lähtemään vasta aamupäivän aikana kotia kohti, loman toiseksi viimeisenä päivänä. Seuraavaksi päiväksi oli luvattu myrskytuulta ja sen tiedon pohjalta sivuutimme Lillholmenin ja muut hyvät yöpymiskohteet miehistön kanssa hyvässä ymmärryksessä. Pimeällä Airistolla ihailimme ilotulitusta Paraisten päällä (kotiinpaluummeko kunniaksi???) ja sitten ensimmäistä kertaa pimeään Satavan Venepalveluun sisään. Silloin tuli mieleen heijastinteipin metrihinta… kallista täytyy olla kun yhdessäkään sisäänajoviitassa ei teippejä ollut. Viittojen välistä kuitenkin sisään ja onnellisesti melkein perillä kotona. Suloisin näky oli nuorin miehistön jäsen, silloin varmaankin viisi vuotias. Reippaana hän lähti pakkaamaankotiin meneviä tavaroita, Aku Ankkoja ja Ruttu-koiraa… rantautumisen jälkeen löysimme keulasta pojan peppu pystyssä mutta pää piukasti pedissä, lähes väsymyksestä tuupertuneen näköisenä. Seuraavaksi tämä väsynyt purjehtija heräsi kotoa, omasta sängystä. Hyviä muistoja siis akun ostosta…. Lieneekö siis saatu erikoisen hyvä akku Maarianhaminasta aikoinaan.
Karonmatkassa 
Jätä kommentti