Aamuöinen tuulen viima ja hurja sateenropina herätti meidät ensimmäisenä yönä kotimaassa. Viimeisen viikon on joka päivä ukkostanut ja satanut/ tuullut siihen liittyen hetkittäin voimakkaasti. Lämmin ilma on tuonut tullessaan ukkosrintamia. Jokaisessa rannassa on mielellään kiinnittänyt vielä sen ehkä tarpeettomankin springin, onpa voinut sitten turvallisesti kääntää kylkeä punkassa viuhunnan alkaessa. Eilen lähdimme Hiiumaalta Kärdlan satamasta kohti Ådskäriä, mielessä saunominen suomalaisessa saunassa… matkalla muutimme suunnitelmia. Nauhamainen ukkos/saderintama siirtyi Viron rannikolta kohti Suomea ja meidän kurssimme lähestyi tuota tasaisesti. Voimmehan toki käydä Hangossakin ja siellä kun näyttää olevan aurinkoista. Yöllä olin jo hetken ollut menossa ajatuksissani Maarianhaminaan, siellä kun en ole ollut pariin kesään lainkaan. Näin siis suunnitelmat muuttuvat, kesälomalla on mukava olla kuin tuuliviiri.
Hangon melko täyteen satamaan siis sisään yhdeksän jälkeen ja taas pääsimme katsomaan kaunista pilvi ja valonäytelmää taivaalla. Kauniit auringonlasku ja hienot pilvinäytelmät ovat ihastuttaneet reissuamme. Onhan nuo aika romanttisia kesäisellä taivaalla.

Baltiassa vietetty runsas kolme viikkoa oli mukavaa aikaa – satamat ja palvelut erinomaiset, ei moitteen sanaa niistä. Satamien siisteys myös erinomainen ja turvallisuudesta huolehti kamerat, aivan varmasti. Huoleni satamien syvyyksistakin osoittautui turhaksi – reissuamme onnistui ilman yhtään pohjakosketusta merellä ja satamassakin ainoa kerta kun tunsimme jonkin kolkkaavan oli siirtäessämme venettä kylkilaiturissa Ruhnussa. Veneemme kahden metrin ja nyt täydessä lastissa 2,10 metrin syväys ei ollut ongelma.

Merikortit kannattaa Viron matkalle kyllä hommata mukaan vaikka omistaisikin plotterin. Minulla mukana olevista kartakirjoista kaksi oli vuodelta 2009 ja kolmas oli viimeisintä mallia. Vanhoissa kartoista puuttui osa satamista ja merimerkeissäkin oli muutoksia. Ajantasainen kartta pitimelkein täydellisesti paikkaansa. Ajantasainen satamakirjakin oli ihana lisäapu sisäänajoissa, vaikka karttalehtiöissä melkein kaikki satamat olikin kuvattu oikein. Navioniksin karttaohjelma oli välillä hämmästyttävän erimieltä merimerkkien paikasta ja laadusta. Navioniksiin luottaminen olisi saattanut aiheuttaa ongelmia ja pohjakosketuksiakin. Ruhnuun satama-altaaseen emme olisi pelkällä plotterin lainkaan ajaneet ehkä lainkaan ja useissa muissakin satamissa tiedot/sataman sisäänajokuvaukset olivat melko vaatimattomat. Parhaiten plotteria pystyi käyttämään niin, että katsoi koordinatit kartalta ja teki siitä reittipisteen plotterin. Samalla tavalla kun merkitsi merimerkkejä plotterin kartalle niin sai ne kohdalleen.
Pärnussa oli kaunis satama ja ihan toimivat palvelut. Veimme pojat Pärnusta Tallinnaan ja matkailimme kätevästi Lux Expressin turistibussilla, joissa kaikilla on istuimen edessä näyttö kuten lentokoneessa – aika luxusta ja koko porukan biletit 22 euroa. Isot, pienet poikani ovat hankalan ikäisiä – heitä ei ihan kaikki laivayhtiöt huolikaan vastuulleen. Onneksi Linda Linen kantosiipialukselle pääsevät myös nuoret, ilman aikuista. Sillä sitten kätevästi Helsinkiin vauhdilla. Kaikenkaikkiaan varsin joutuisasti kävi miehistönvaihto Pärnusta, suosittelen. Pärnussa hauskaa iltaohjelmaa oli tarjolla keskiviikkokisojen merkeissä – kun konevastaava oli pää konehuoneessa suodattimienvaihdon merkeissä niin eipä aika käynyt pitkäksi toisellakaan, purjehduskisoja katsellessa. Lähimmät kilpaveneet kääntyivät melkein meidän veneen kylkeä hipoen.

Kuivastun satama on erittäin suojainen ja sisäänajo helppo, jopa hämärän laskeuduttua, kuten meillä kävi. Sataman suihku ja saunatilat saavat erityismaininnan, sillä niin kauniit ne olivat suurin laattoineen ja pitkulaisineen lattiakaivoineen. Kuvassa eivät ehkä edukseen ja ruskea jakaa mielipiteitä, mutta siistiä ja taidokkaasti tehtyä jokatapauksessa. Kuivastun satamasta vuokrasimme pyörät, hienot kolmivaihteiset sellaiset ja polkaisimme Lounarannan satamaan hakemaan menomatkalla ostosreissulla hukkaamiani tossuja. Sataman isäntä ihmetteli meille miksi kaikki viihtyvät betonisatamassa hänen tunnelmallisen sataman sijaan. Lounarannassa tosiaan pieni satama, yhdistettynä varsin kauniiseen camping -alueeseen. Pimeällä en arvaisi tuonne lähestyä, mutta satamaisäntä vakuutti syväyden riittävän. Tuolla olisi varmasti toivottu veneilijävieras ja satamassa toimivat palvelut pienimuotoista ravintolaa myöten. Lounarannassa maistelimme myös paikan omaa olutta – makeaa ja kotikaljamaista

Heltermaan satama on Kuivastun tapaan lauttaranta, josta jatkuvaa liikennettä mantereelle. Satamaan sisäänajoissa täytyy huomioida laivoja jotka kulkevat lähes jatkuvasti edestakaisin. Satama-altaaseenkin ajetaan sisään laivan kylkeä hipoen. Suojaisa satama tämäkin, tosin aisapaikkojen lyhyet aisat aiheuttivat hieman kekseliäisyyttä vaativaa aivojumppaa. Lopulta kiinnitys suht kelvollinen ja liikehdintä, laivan kaasutellessa kohtuullista. Suihkutilat Heltermaassa toimivat, mutta homeongelmaisen suihkuhetkestä olisi tullut lyhyt, niin tunkaisilta tilat tuntuivat. Suojainen satama siis, mutta palvelut heikohkot… tosin taisimme syödä lauttarannassa yhden reissun edullisimmista aterioista, aterian joka sopi kuin nenä päähän dagen efter- ateriaksi.
Viimeiseksi satamaksemme Virossa, tällä kertaa pysähdyimme Kärdlassa. Tuokin satama tuttu jo tuloreissulta, mutta kaunis ja toimiva satama jonne hyvä sisäänajo. Kauppoihin lyhyt kävelymatka ja rannassakin varsin mysig rantaravintola, jossa erittäin hyvä palvelu. Suihkutilojen laatoitus saa täälläkin erityismaininnan – valkoiset kirkkaat laatat saumattu virheettömästi kirkkaan sinisellä, tuota ei voisi tehdä jos laatoitus/saumat heittelisivät sinne tänne.
Hangon satamassa meillä sopivasti pientä askartelua. Laitoin lääkärin määräämän ”vahvan miehen”tiskaamaan ja miten kävi – kahva jäi käteen, kuulema ilman napsahdustakaan. Onkohan tässä ajatuksena, että kun kerran tiskaa huonosti ei toisten enää tarvitsekaan – niin tai näin nyt kiiltää uutuuttaan ja kahvakin on vahvempi. Kuvassa myös kesän tulppa numero kaksi, köytettynä kiinni, jospa näin tulppa numero kolmosta ei tarvittaisikaan, ainakaan tänä kesänä. Meillä joku syö tulppia ja ainoana kotieläimenä meillä yksi hiukan höpsö kärpänen, kummallista?

Jätä kommentti