Jussi 2019 ja pitkä viikonloppu❤️🌊⛵

Kesäloma on alkanut… Tässä vielä muisteloita parilta viikonlopulta tätä ennen – Jussia ja ❤️- purjehdusta kahdestaan….

smacap_Bright

Yöttömän yön juhlaa vietettiin tänä  vuonna kauniimmassa kelissä kuin vuosiin. Aurinko on paistanut lähes pilvettömältä taivaalta torstain sumpurakelin jälkeen ja sadetta on tullut vain vähän ja sekin pääosin yöllä. Tällainen juhannus on ihanaa vaihtelua surkeiden juhannusten jälkeen.

IMG-20190622-WA0006.jpg

Juhannusjuhliin lähdimme jo torstaina, klassikko tiimillä ”vahvalla” vahvistettuna. Reittisuunnitelma on joinakin vuosina ollut haasteellinen, mutta nyt päätin että miksi miettiä itse kun Naispurjehtija ystävilläni oli varsin hyvät suunnitelmat laadittuna. Seurasimme siis heitä.

 

Torstaina seilasimmekin sitten aimo matkan kohti pohjoista, mutta tuulen suunnan ollessa optimaalinen, niin mikä oli mennessä. Reissuruuaksi  suunnitellut tortillat söimmekin sitten  Laura Peterzenin rannassa kun matka sujui niin jouten. Naisten saunassa kuuntelimme miten Peterzen on jo vuosia ollut joidenkin juhannuksen viettopaikka. Terassilla tapasimme myös useita tuttuja, oltiin siis suositussa”mestassa” . Hyvät juhannusetkot saimme mekin aikaiseksi ja aamu taisikin siksi venähtää ajateltua myöhemmäksi.

IMG-20190621-WA0025.jpg

Keskipäivän paremmalla puolella siten ströömiä ylös päivää paistatellen. Tuulta valitettavasti oli niin vähän, että purjevalinnaksi tuli peltigenoa. Matkalla tavoitimme Hansen naisiston ja juuri kun saimme heidät ohitettua/kuvattua saimme pysäytyskäskyn merivartijoilta. Meriliikenteen valvontaa suorittivat – kipparilta pyydettiin henkilöpapereita ja perämies pääsi puhaltamaan. Kaikki oli onneksi kunnossa niin pääsimme jatkamaan juhlintaa. Kerroimme  miehille, että tuliko nyt virhe valinta kun pysäyttämällä ”se toinen” olisi tullut valituksi täysnaisisto.

dav
dav

Katanpäähän siis Hansen perässä ja loistava paikka laiturin alkupäästä. Tästä oli hyvä olla – juhlat alkakoon♥️.

IMG-20190621-WA0023

Ylettömän syöpöttelyn lomassa kiertelimme vanhan Linnansaaren raunioilla ja kiipesimme näköalatorniin.Yöllä avasimme siten diskon, jonka ”nolot kuvat” ovatkin taas ainutlaatuista säästettävää materiaalia vanhainkodin tylsiin vuosiin.

IMG-20190623-WA0000.jpg

Kaunis juhannuspäivä aloitti aamun tuulemalla kovaa lännensuuntaisesti. Tuulen vinkuna rikissä oli huomattavaa ja veneet heiluivat myös laiturissa. Onneksi matti- myöhäiset olivat nyt hyötyjinä, sillä iltapäivällä eteenpäin lähtiessämme oli tuuli moinannut jo merkittävästi.  Lauantai-illaksi sitten Pyytinkarille – matkalla kotiin tunnelmilla…

IMG_20190622_223441-EFFECTS

Ihana juhannus -kaunein vuosiin!

Juhannuksesta selvinneenä oli mukava pyörähtää merelle, yrittäjien pitkäksi viikonlopuksi. Merelle siis vain Vahva ja minä ❤️ – luxus aikaa kahdestaan. Loveboat♥️

IMG_20190628_205711.jpg

Kovatuulisen reissunaikana kävimme Nauvossa. Tammossa ja Sänkörenissä, joissa jokaisessa oma teema. Nauvossa tapasimme Vahvan tuttuja – hieman erilainen ilta uuden veneenomistajan veneessä, Tammossa nautimme olosta kahdestaan ja Sänkörenissä  vietimme kaksi yötä maisemista ja saunasta nauttien sekä uuden uutukaista tutka-plotteri settiä asentaessa.

Sunnuntaina kotimatkalla piukkaa tutkailua tekniikan ihmeiden parissa.

Haikeaa kun tämä aikakului niin nopeasti – nyt pian kesälomaa ja sitten myös yhteistä aikaa kahden viikon ajan…

Kommentit

Jätä kommentti