Kalmarin sunttia eilen myötätuulessa alas paksun pilviverhon alla. Kylmässä ilmassa oli kosteutta ajoittain niin että tuntui kuin sataisi. Onneksi pipot, hanskat ja villahousut lämmittivät.
Borgholman sataman jo näkyessä alkoi taivaalla tapahtua ihmeitä. Ensin näkyi sinistä…

Sitten Pride- värejä sateenkaaressa, jonka pää päättyi Borgholmin linnan raunioille…

Lopulta nautimme jo auringosta, joka tarjosi meille romanttisen auringonlaskun.

Ihanaa,bsillä nyt tiesimme, että huomenna on aurinkoista 😊.

Matkalla meillä oli aikaa monenmoiseen puuhaan. Uhrasimme mm. Ahdille Marjatan vauhdittamana.
Lopulta rantauduimme Borgholman satamaan yhdeksän jälkeen. Saimme rantautuessa kehuja naapuri veneen saksalaiselta hänen kommentoidessa”Sehr gut aus”. Tämä laittoi kyllä miettimään, että mikä hyvältä sitten näytti – Meri, me kaikki, Selena vai terhakat manoverimme? Merin ”danken Schön” tuntui joka tapauksessa osuvalta vastaukselta.

Rantautuessa nautimme kuplajuomaa erityisestä syystä, sillä miehistömme seniorilla oli syntymäpäivä. Tänä vuonna oli hieman vaatimattomammat seremoniat koska juhlimme ei-tasavuotta. Hauskat hatut-superkarnevaalit sitten taas seuraavana tasalukuna.
Yön jo pimettyä kannoimme ruokaa Borgholmin lähi-ICAsta veneeseen. Tällekin päivällekin kertyi taas pituutta melkoisesti.

Aamulla osa miehistöstä ehti kävelylle toisten nauttiessa pitemmistä unista. Pientä puuhdetta myös yleisen siisteyden eteen. Jostain syystä istumalaatikon pohjalta on helppo tunnistaa reissun ruokalistan antimia.

Kokka merelle👍… Ensin Kalmariin tankkaamaan ja sitten kohti Utklippanin majakkasaarta. Tuo jännittävä labyrinttisatama, joka räjäytettiin kallioon hätäsatamaksi kalastajille 1930- ja 1940-luvulla on ollut meidän mielessä jo reissua suunniteltaessa. Onneksi tuulet sallivat meidän toteuttaa haaveemme🙏⛵.
Neljäsataa mailia puhki ja meillä on juhlat….

Merellä meillä on aikaa ja pian alkaakin toimimaton invertteri hurista👍. Ps.Sähkötyöt ja sähkyntä ei liity mitenkään toisiinsa.
Olemme selvittäneet myös meidän parisuhdeasiat, valtion ja kunnanpolitiikkaa, lastenkasvatusta ja toistemme elämän kaikki mielenkiintoisimmat sattumukset lähiajoilta ja myös vuosien takaa. Olemme saaneet nauttia myös Tinder-seurapelin hauskoista yksityiskohdista. Kyllä on varmastikin viihdyttävämpää ajanvietettä kuin Candy Crash.
Tiesittekö, että jos meidän venekeittiöstä haluaa erittäin hyvää palvelua niin kannattaa hyräillä ja vaikka rytmisoittaa tätä Pata Kakkosen tunnaria. Kyllä on lutunen mies tuo Jaakko♥️, possu sylissä. Hankimme siis nyt kukkopillit rytmimunan tueksi. Tästä meillä hyvät naurut😂😂😂. Mietimme myös voisiko tällä rytmittää rantautumista?
Jätä kommentti