Viimeinen lomaviikko on alkanut…

IMG-20190731-WA0001
Aurinkoinen ja rento viikonloppu Nynäshamnissa sujui vauhdilla. Ehdimme pyöräillä, chillailla, pestä pyykkiä, shoppailla Pelle-kaupan perinteisessä -70% alennuksessa ja tosiaan hiukan myös rillutella. Lauantai-illan ratoksi rantaravintolassa esiintyi melko mahtava bändi. Olipa hauskaa tanssia👍.

IMG-20190731-WA0000

Sunnuntaina laitoimme keulan kohti Saltsjöbadenia, koska maanantaina meille tulee teinivahvistusta lentokoneella ✈️. Sunnuntaina oli ihanan kuuma päivä merellä, mutta purjehdittavaa tuulta saimme nytkin vain osaksi päivää, puuh😲.

bsh_vivid
Saltsjöbadenin ”linna” by night ❤️

Maanantaina saimme aikaiseksi kiireen melkein tyhjästä – autovuokraamoon kahdeksitoista tuntui vaikealta, ollaan siis todellakin kesäloma-asennossa. Hetkessä kiire muuttui lorvailuksi kun teinien lentokone myöhästyi – päädyimme vaateshoppailemaan Outlettiin. Nyt oli hinnat kohdillaan, kun 100€ paituli maksoi 39€.

IMG_20190729_143204.jpg

Uimista, soutukoulua ja alukseen sijoittumista, siitä oli maanantai tehty. Nyt myös meidän pitää nyt sijoittua paremmin perähyttiin eikä salonki voi olla pukeutumishuone.

Kolmården_Kolmårdens_djurpark.jpg

Kolmårdenin eläintarha kutsui meitä tiistaina. Vuosien takaiset muistot tuosta puistoista omien lasten kanssa olivat tosi positiiviset eikä tämäkään vierailu tuottanut pettymystä. Suurimpia muutoksia oli, että omalla autolla ajettava safari oli muuttunut kokonaan gondoliajeluksi ja nykyään puistossa on rajallinen määrä myös huvipuisto laitteita. Muistaakseni myöskään Bamse ei vielä runsaat kymmenen vuotta sitten kuulunut eläintarhan lajeihin, mutta nykyään siis koko Bamse-perhe esiintyy siellä. Rahalle tämä tarjoaa hyvää vastinetta, kyllä ruotsalaiset osaa.

rbsh
Aivan mahtava delfiini show

Olimme varanneet etukäteen istumapaikat delfiini-esitykseen🐬 ja se on todella suositeltavaa. 40Kr sijoituksella/nuppi saimme istumapaikan parhaimmalta paikalta, lyhyellä jonolla. Delfiini en show on aina yhtä ihana ja Kolmårdenin missio julistaa luonnonsuojelun asiaa tuli selväksi. Tärkeää työtä tekevät nämä korkealaatuiset eläinpuistot uhanalaisten lajien eteen.

oznor
Pikku kuutti

Hylkeet eivät koskaan jätä minua kylmäksi, eivät edes eläintarhassa. Nuo suloiset mestariuimarit pitivät mahtavan shown, josta opin paljon uutta👍. En tiennyt, että Etelä-Afrikassa on hylkeitä, jotka juoksevat melko sujuvasti myös maalla.En myöskään tiennyt, että hylkeet voivat sukeltaa jopa 400 metrin syvyyteen. Surullisinta on etten tiennyt veneeni kaiun äänen kuulostavan hylkeiden korvissa matalalla lentävältä Jumbojetiltä. Miten turhaan olenkaan tuota melusaastetta heille tarjonnut😟🥺. Tänä kesänä kaiku on ollut vain vähän päällä, plotterin vaihdon vuoksi ja ehkäpä siksi olemme nähneet hylkeitä lukuisia kertoja. Jatkossa kaiku todellakin hurisee vain kun sille on tarvetta👍 ja katselemme mielellämme näitä suloisia sukeltajia lisää 👍👍.

Screenshot_20190731_112450_com.android.chrome.jpg

Viimeinen kesälomaviikko käänsi lehden, todellakin. Samalla kesäisen helteinen ilma muttui koleaksi ja tuulematon todella kovatuuliseksi. Nyt puhaltaa pohjoisesta niin,ettö riki lähes tärisee… Vastatuulta tarjolla kotiinpäin, urakalla ja laskuun. Tänään kohti pohjoista 👍

Kommentit

Jätä kommentti