Yrittäjien viikonloppu voi joskus olla pidempi ja niinpä merelle jo torstaina. Suuntasimme siis tärkeintä vain lähteminen tunnelmalla kohti Lillholmenia. Olin haaveillut kesän ekasta käynnistä omassa mansikkapaikassani Österskärissä, mutta hylkäsimme tämän vaihtoehdon kun kuulimme siellä olevan juuri nyt tunkua😂😂. Österskärissä on ihaninta ihan rauhassa 👍⛵. Lillholmenin yössä valmistui pestokanaa riisillä ja kuvassa täydellisesti hauduttamalla kypsennettyä riisiä kasviksilla. Lapseni mukaan minun kärsivällisyyteni ei riitä haudutettu riisin keittoon, mutta veneessä onnistuu tämäkin👍. Kuva todistaa! Perjantain hienot purjehdussuunnitelmat sekoitti häränpyllyä heittävä kramppaileva vatsani ja näin kuusi tuntia kului melko epämukavasti. Sauna sen sitten rauhoitti eli ensi kerralla ripeästi sauna kuumaksi. Onneksi Lillholmenissa oli mukavaa olla kaksikin yötä.

Lauantai aamuna iloisesti kohti Mossalaa ja Muinaistulien juhlaa. Olimmehan sopineet kolmen veneen yhteisistä Muinaistulien juhlasta. Mossalan rannassa olikin jo juhlan tuntua ja iloiset naiset vastaanottamassa. Illalla testasimme ravintolan 10€buffet-pöydän, joka ei kyllä saanut kovin hyviä arvosteluja. Sitten pyörähtelimme tanssilavalla, kukin taitonsa mukaan ja yön tunteina ihailimme kokkoa. Illan viimeiset pyörähtelyt sitten perinteisesti Selenan maston ympäri – mahtaakohan masto osata arvostaa tätä kaikkea huomiota mitä saa osakseen.

Kesäloman heikot tuulet on nyt historiaa ja kotimatkalla teimme jopa kesän nopeusennätyksen. Reivaaminenhan on lälläritouhua, vai mitä Hanna-Mari? Siispä täysin purjein 8-12 m/s tuuleen ja kyllä vanhaan rouvaan saatiin menoa aikaiseksi. Piukkaa kurssia vauhti nousi helposti lähemmäs yhdeksää ja useamman kerran käytiin yhdeksän yläpuolella. Huippulukemana kuitenkin korkattiin 9,9 solmun vauhti – melkoista vauhdin hurmaan. Näitä nopeusennätyksiä ei kyllä tehdä ns.oikeilla purjevalinnoilla vaan juurikin näillä övereillä.

Syyskuu on alkanut ja merellä on lämpimämpää kuin usein keskikesällä. Aurinko paistaa ja tuulee, mutta lämpimästi… eikä merikään tunnu kylmältä. Nyt olisi aika oivallista olla kesälomalla
Jätä kommentti