Raahesta lähdettyämme pääsimme purjehtimaan. Luovimme 9-13 m/s lounaistuulella kohti lounasta. Melkoista sik-sak kuviota kertyi plotterin näytölle. Suuntana oli piskuinen ulkosaari Maakalla, Kalajoen edustalla. Illan tullen tuuli tyyntyi ja viimeiset kymmenen mailia oli Lombardin hommia.
Maakallaa lähestyimme hitaasti sillä mitään tarkkaa karttaa sisäänajosta ei ollut. Perillä näkyi idyllinen ulkosaari, vaatimattomalla satamalla. Saimme runsaasti apuja satamasta ja näimme myös mielenkiintoisen poijunsiirto esityksen. Olisimme tällä painolla kuitenkin tarvinneet kylkipaikan, joka nyt ei ollut mahdollista.
Maakalla jäi nyt harmiksemme näkemättä. Näillä Kallankareilla on mielenkiintoinen historia ja edelleen siellä päätetään asioita karikokouksessa. Facebook-sivut (https://www.facebook.com/kallankarit/) tarjoavat mahdollisuutta jopa naimisiin menoon Maakallan kirkossa. Auttavaisuutta ei paikallisilta kyllä puutu. Iloksemme saimme satamassa olevalta, ystävälliseltä purjehtijalta hyvän neuvon läheisestä Konikarvon kalasatamasta. Sinne sukkuloimme illan tunteina, syvään suojaisaan satamaan. Kyllä maistui pitkän päivän päätteeksi tulinen thai-kookoskana.
Tässä Rahjan saaristossa on myös ainoa Kalajoen syväsatama ja särkkien lähelle onkin asiaa vain motorbåteilla. Nyt olimme siis niin lähellä hiekkäsärkkiä kuin purjeveneellä on mahdollista. Harmillista ettei Kalajoen matkailu näe veneturisteissa mitään potentiaalia.
Me kuitenkin otimme pyörät allemme ja poljimme Särkille. Nopeasti taittui kahdeksan kilometriä ja melkoiseen lomaparatiisiin pääsimme. Oli terassia, hotellia, boutique liikkeitä ja tietysti ranta piukassa karavaanareita. Kävimme katsomassa myös Kalajoen Marinan- alueen, josta olin nähnyt runsaasti hienoja kuvia. Vielä on hiukan vaiheessa. Paikallinen venetaksi yrittäjä kertoi, että hienot on suunnitelmat ja tapahtua pitäisi 2-4 vuoden sisällä. Jäämme odottamaan, mutta mielestäni näillä seuduilla olisi aivan otollinen tilaus toimivalle täydenpalvelun marinalle.
Polkaistuamme veneelle ehdimme tavata myös meitä niin ystävällisesti neuvoneen kanssa purjehtijan. Kiitimme siis vielä kerran avusta ja ehdimme kuulostella myös Perämeren veneilijöiden haasteita. Kaikkialla on omat merkille syyt ensa, miten tästä rennosta harrastuksesta saadaan haasteellista. Jos teidän näköpiirissä joskus on purjehtijat, joiden veneessä on vesilinja tarkoituksella laineilla niin tiedätte tavanneenne nämä meitä ystävällisesti neuvoneet seilorit.
Me jatkoimme, Lombardin voimin, tyynelle aurinkoiselle merelle. Nyt suuntana Tankarin majakka. Merellä vähäistä liikennettä ja valppaana pitääkin lähinnä kalaverkkojen pongaus. Matkalla ehti puuhata monenlaista ja tietysti kynsistudiokin aukesi, kun aikaa kerran oli.
Tankarin majakka-saarelle olikin samanaikaisesti monia menijöitä. Valitettavasti kohtasimme myös moottoriveneilijän, joka sai tunteeni kuohahtamaan. Tämä ”merten herrasmies” veti sisäänajo viittaportille 20 solmua lasissa, välittämättä oikealta tai ylipäätänsä muista tulijoista. Onhan se näppärää keikkua sisään itse tekemissä aalloissa. Menin kuitenkin puhuttamaan tätä kipparia, sillä mikäli me emme olisi antaneet hänelle tilaa, olisimme törmänneet. Kuulin jono-teoriasta – veneessä ollut pariskunta vakuutti heidän vaan ajaneen sisään jonossa. Kerroin Meriteiden säännöistä ja sen mukaisesta alusten kulkujärjestyksestä, jono-teoriaa ei säännöissä ole mainittu. Pyytelivät kyllä anteeksi ja kertoivat tienneensä että paikkoja on, erityisesti purjeveneille?!? Nämä veneilijät saavat minutkin kannattamaan veneajokorttia. Onhan se hullua, että käsissä voi olla monta sataa hevosvoimaa ja väistämissäännöistä ymmärretään yhtä vähän kuin sika sateelliitista. Mielessäni päätin myös, että vastaavaan törmätessäni menen jatkossakin puhuttamaan kipparia. Selvästi tässäkin oli kyse ymmärtämättömyydestä, ei niinkään tarkoituksellisuudesta. En usko heidän myöskään tietäneen veneiden hallinta eroista. Kun eteemme tunkenut jahti nosti kaasun se pysähtyi kuin seinään. Meidän 10tn taas olisi liukunut portilta altaaseen ilman kaasun kaasua. Onneksi meillä on myös ”jarru”, jota Petri käytti taitavasti. Tässä olisi myös mielestäni Veneilyliitolle mahtava missio – ymmärryksen lisääminen veneilijöiden keskuudessa.
Tankar on kyllä hieno paikka. Harmi, että ”kotiinlähtöhoppu” esti naisten kanssa täällä vierailun. Upea majakka on yli 130 vuotta vanha ja aivan täydellisessä kuosissa. Saarella on myös cafe-pub ja sauna, josta emme kyllä valitettavasti saaneet vuoroa.
Tänään ajoissa merelle ja suuntana Mässkär…
Karonmatkassa 
Jätä kommentti