Kesäloma loppui ja astuttiin arkeen. Nyt muuttui myös seilaustempo, nyt mennään aina viikonloppu kerrallaan.
Elokuinen viikonloppu koulun aloituksen jälkeen tarjosi hellettä ja minulle harvinaista itsetekemää purjehdusseuraa. Pääsimme merelle minun molempien poikien kanssa. Viime vuodesta siis melkoista parannusta ( mutsin kurssi nousussa!?), silloinhan he lupasivat olla käytettävissä vain hätätilanteessa, ikäänkuin vaihtoehto Ö:nä. Kiersimme klassikoita – perjantaiksi Nauvoon pizzalle ja lauantaiksi Härjämaan karille etelälaituriin.
Nauvon uusittu satama oli kyllä hieno, leveät laiturit ja valikoimissa nyt siis sekä aisoja että poijuja. Paikan varaaminen ennalta netistä tuntui myös luontevalta, vaikka joskus olenkin tuota vastustanut. Olihan tuohon netistä varattuun looshiin sitten helppo karauttaa…
Melkoisen purjehduskokemuksen omaavat lapseni ovat kyllä kelpo gastia. Rantaloikat, poijut, fendarit jne hoituvat lähes itsellään Kun tähän vielä yhdistyy lapsuudesta jalostuneet kokkaus- ja siivoustaidot, niin onhan siinä gastilla hyviä ominaisuuksia kerrassaan. Jopa imuri käynnistyi pyytämättä. Itämeren ympäri purjehdukset mutsin kanssa ovat kuitenkin tehokkaasti rokottaneet nämä pojat anti-purjehtijoiksi. Mietin olisikohan tilanne toinen, jos olisin viettänyt kesälomaa Suomen saaristossa, saarten suojassa ja jäänyt rantaan aina kun tuulee yli 10m/
Saimme nauttia myös mahtavasta auringosta, tuuleton viikonloppu antoi purjehduskokemuksia vain sunnuntaiksi.
Elokuun seuraavan viikonlopun viettoon lähdimme vasta lauantai-aamuna. Kipparin kolhoosin rakennustyöt pistävät ajan kortille. Seinän pystytys on tuttua juttua, mutta kun ihan ei ole ammattilainen niin viehän tuo aikaa.
Nyt mukana Petrin teinit, joille purjehdus ei niin tuttua olekkaan. Kesäloman kalojenruokkimispäivän jälkeen saamme heitä kyllä nykyään helpommin kannelle. Puhelimen irtoaminen kädestä vaatisi vielä jotain enemmän.
Nauvoon heidänkin kanssa – klassisesti rantakauppoja, pizzaa ja saunomista. Suhmuraisen sateinen ilta oli jo syksyinen. Sunnuntai aamu valkeni häikäisevän kirkkaana – kelpasi kierrellä Nauvon cityä. Kyllä on menoa pienessä kylässä, heinäkuussa ollut varmaan todellinen karuselli käynnissä. Lähtiessä poikkesimme tankkilaiturille tyhjentäään ja täyttämään tankkeja. Laiturilla ennen olleet septi-imut ovat laituriuudistuksen myötä poistuneet. Olivatkohan sittenkin hiukan haasteelliset. Me ainakin tarvitsimme aikoinaan henkilökunnan opastusta, jotta kunnollinen imu käynnistyi. Veneasemalta ostin myös jonnekin unohtuneen sähköadapterin tilalle uuden. Itseeni tyytyväisenä maksoin laskun ja ajattelin että hienoa kun muistin tuon tarvekalun. Myöhemmin paljastui ettei ostos ollut mitenkään kymppi. Tuo adapteri kun sopii hirveän harvoihin tilanteisiin ja sellainen on jo kerran tullut hankittua, jostain ihme syystä. Toisaalta nitä adaptereja näyttää Selenassa olevan aina pareittain, ettö silla tavalla sopii kerhoon. Kun seuraavaksi hankin sen ihka oikean taidan ostaa samalla kaksi kappaletta, on silläkin sitten kaveri.
Teiniviikonloppujen jälkeen ankarasti töitä. Vuokrakolhoosi pitää saada tyhjäksi ja valmiiksi. Kun lainaa hiukan aikaa unelta voi mahdotonkin toteutua ja onneksi sain apua teineiltä sekä tulevalta avomieheltäni. Nyt on lähes valmista, vihdoin.
Lopulta merelle kahdestaan viettämään yrittäjä-viikonloppua. Aurinkoinen, mutta heikkotuulinen perjantai antoi meille kimmokkeen mennä peltigenoalla kauas. Österskär on minun smultronställeni ja sinne oli minulla kova hinku tänä vuonna. Matkalla pysähdyimme hyljesafarille kun väylän viereisellä luodolla köllötteli kymmenkunta hyljettä. Soitimme heille Leevin rallatteluja ja saimme heidät kyllä kiinnostumaan meistä. Lähempää tuttavutta ei kuitenkaan yksikään heistä tullut tekemään, sen verran oltiin varmaan outoja.
Österskär oli yhtä ihana kuin aina. Saaristomeren yksi kauneimmista saunoista ja auringonlaskusta. Tätä näkymää voisi ihailla loputtomiin. Aamulla isännän neuvoilla saimme saunaan taas juoksevan veden, kantovettä helpompi ratkaisu merkittävästi. Onneksi on tietäviä ihmisiä keneltä kysyä. Aamupäivän aika tuuli nousi ja kääntyi puhaltamaan myös laituriin, ehkä hyvä niin. Houkutus jäädä toiseksi yöksi oli suuri.
Päätimme kuitenkin sanoa Österskärille tältä erää heipat ja lähdimme merelle. Melkoista kiitoa toi sivumyötäinen tuuli meidät Verkanille. Saimme rannan suojan puolelta tuurilla viimeisen vapaan poijun, kyllä kelpasi. Nyt on muinaistulien yö niin pitihän sitä nyt hippa-satamassa olla!
Verkanilla kyllä kaikki mitä kuuluukin näihin bileisiin – kokko, bändi ja nykystandardin mukaan vielä ilotulituskin. Kyllä kelpasi yömyöhään hillua ja yöpalaksi vielä uunivoileipää Selenan kapyysistä.
Rento ja aurinkoinen sunnuntaiaamu sai meidät viipyilemään. Onneksi meillä kummallakaan ei ole kiire kotiin – tiedämme sen pysyvän paikoillaan. ”Kotiin, kotiin- hössötyksellä saisi sunnuntaipäivistä melko erilaisia. Nyt ehdimme putsata venettä ja valmistella dinneriä. Pilssiä pestessäni löysin hämmästyksekseni yhden legon. Siitä on luultavasti yli kymmenen vuotta aikaa kun legoja viimeksi oli veneellä. Miten ihmeessä tämä pala on onnistunut välttämään kaikki siivoiluni vuosien aikana?
Valitettavasti mereltä on aina pakko laskeutua arkeen. Iltapäivällä kohti kotia, Buffalon ravitsemina. Tämä avopari suuntaa nyt virallisestikin samaan osoitteeseen, vaikka korona-arkea tämä on ollut jo melko tovin.
Karonmatkassa 
Jätä kommentti