Ajatuksella seuraavaksi maihin Visbyssä, lähdimme sunnuntaina merelle. Aamun peilityyneydestä oli meri sentään saanut jotain värettä pintaan puoleen päivään mennessä. Gyltön ohi konetimme ja Kihdin reunalla nostimme sitten seilit. Jälkeenpäin mietin olikohan kannattavaa? Seilasimme 3-3,5 solmun vauhtia ja matkaa kohteeseen oli vaatimattomat 200 mailia. Lombardinin avulla olisimme sanoneet heipat Kökarille jo alkuillasta.
Matkalla merelle oli hyvä puuhastella yhtä jos toista. Vanttiruuvit on vihdoin viimeisessä kireydessä ja saivat näin siis sokkatapit teippauksineen. Samalla tuli teipattu pari muutakin kohdetta. Pelastuslautta sai lisätueksi myös teippauksia, hänen kumireunus kun alkaa olla tiensä päässä. Mahtaakohan olla koko lauttakin? Petriltä hyvä idea, että voisimme etsiä hänelle huoltoa Saksasta, jos sellainen onnistuisi heinäkuussa. Katsastimme myös hätäpussukan sisältöä ja voihan – tänä keväänä ostettu led-hätäsoihtu löysi parin pussista. Näitä ei kyllä tarvita kuin yksi 🙈, tuo nimittäin palaa jopa 8 tuntia ja patterit vaihtamalla tietenkin vaikka ikuisesti. Haluaisikohan joku vaihtaa tämän pariin rakettiin? Käynnistimme myös vara GPS:n, patterien vaihdolla siihen heräsi henki. Hieman kärsineeseen näyttöön ilmestyi myös sijainti, suunta sekä nopeus. Toivottavasti koskaan ei olla tämän varassa, mutta jos ollaan, niin tästä on paljon iloa. Spriira- puomin kiinnitysjousi sai myös kunnon rasvaukset, kun virsikirjaan viettäessä huomasimme sen toimimattomaksi. Kaikkien huoltotöiden keskellä Petrin pentryssä valmistui taivaallista thaikku ruokaa. Oikein makujen sinfonia, mutta soveliasta tietysti vain tulisen ystäville.
Illan tunteina siivosimme kannen ja rikin yöseilaus kuntoon. Kaikki turha kannelta pois ja mastossa meluavat ns. tarpeettomat fallit hiljaiseksi. Yöpalaksi hampparit ja sitten alkoi minun yöpurjehdus. Mahtava auringonlasku ja komea kuu valaisivat taivasta. Vielä jos olisi tuullut, olisikin ollut lähes täydellistä. Hiljaista oli meno yö kahteen. Silloin tuuli nousi hiukan ja saimme kohtuullista matkavauhtia. Lähes myötäinen tuuli on Selenalle hyvin epäedullinen, meiltä kun puuttuu se tasainen pohja. Yön tunteina naputeltu reitti paljastaa totuuden – alkumatkan hiljainen vauhti sai aikaan sen että ETA Visbyhyn näyttäisi olevan lähes kahdelta yöllä. Toivottavasti tässä hiukan kiritään…
Pimeässä yössä on ihana ihastella taivaan valoilmiöitä. Yöt merellä on kyllä kauniita ja harmi vain, että niiden kauneutta on mahdotonta tallentaa kuvaksi amatöörin keinoin. Tärkeintä varmasti tallettaa omiin muistoihin yön valoja merellä
Tänä yö saimme salaman säihkettä itäisellä taivaalta tämän pilven tuomana. Kaukana pysyi, vain räiskähdykset näkyivät taivaalla.
Yöllä on mukava harjoitella myös tutkan käyttöä. Hyödyllisin toiminto ehdottomasti on toisten kohteiden seuraamis mahdollisuus. Pimeässä varsinkin on vaikea tarkasti erottaa laivan kulkusuuntaa ja vaikka kulkuvalojen perusteella erottaa vaaralliset vaarattomista jää etäisyys usein hämärän peittoon. Aamun yön virkistykseksi pääsimmekin väistämään Viroon matkalla ollutta matkustajalaivaa. Tutkan hälyttäessä törmayskurssin olevan 17 minuutin päässä on tehtävä väistöliike. Me laitoimme Lombardinista hanat kaakkoon ja ajoimme purjeiden siivittäminä alta pois. Kauppalaivojen ja vastaavien ammattimerenkulun alusten väistämisestä tuntuu välillä olevan ihan rajattomasti juttua sosiaalisessa mediassa. On tullut paha mieli kun armeijan alus on ajanut kovaa ja liian läheltä, kauppalaiva on tilavalla väylällä jatkanut suuntaansa vaikka purjealus on luovinut, meripelastusalus on ajanut törkeän kovaa ahtaalla väylällä jne. Näitä lukiessa jää miettimään, mitä nämä ihmiset eivät ymmärrä. Minusta on ihan loogista, että vapaapäivää viettävät ihmiset voivat mutkitella, ottaa vasten aaltoja tai väistää ahtaalla väylällä kun toisilla on ammattiin liittyvä työtehtävä päällä.
Pimeän väistyttyä aamupalaa ja reittisuunnitelmaa. Pohdimme voisimmeko voittaa leikkaamalla ajolinjaa. Ainakaan reittisuunnitelmien vertailu ei tukenut tätä ajatusta. Saatuamme preventterin isopurjeeseen, voin jättää unen pöpperöisen Petrin yksin kannelle. Hän sai nukkua pimeän ajan, mutta nukkuminen liikkuvassa veneessä ei ole ihan helppoa. Valitettavasti purjehduksen äänet ovat ajoittain hyvin epätasaiset, varsinkin avotuulella. Tähän lisätään sitten kaikki kolinat ja kilinät sekä heiluva alusta niin häiriötekiöiden summa on suurehko. Onneksi minä pärjään vähillä unilla ja voin nukkua velkoja pois kun siihen on sopiva tilaisuus.
Vietimme pitkää päivään kohti Visbytä, kokoajan paranevan tuulen kanssa. Maininki pysyi kokoajan kohtuullisena ja meidän ihana autopilotti ohjailikin suuren osan erinomaisesti. Venekeittiössä on kokkausvuoro pysyvästi minun, mikäli aallokkoa on. Mitään superluomuksia ei siis kannelle ilmaantunut. Onneksi Petrin thaikkuruokaa jäi vielä tämän päivän lounaalle 👍😊.
Gotlannin rannikon lähestyessä päätin testata vielä toimimattomia keulakannen kulkuvaloja. Olisikohan lamppu rikki? Ei ollut lamppu rikki, vaan johdot virratta. Pientä todennäköisen vaihtoehtojen mietintää, virran ryöstöäkin ehdittiin jo suunnitella kunnes johdon ulkonäön muuttuminen matkalla paljasti liitoksen olemassa olon. Syyllinen siis löytyi ja saatiin korjattua helposti. Varmasti hauskan näköistä (jos joku jostain kurkki) kun vene purjehtii yksinään ja miehistö on ennemmän tai vähemmän makuulla keulakannella. Pieni iltajumppa meillä. Merellä ajamme aina mastonhuippu trikolorilla. Tämä ledi-valo kuluttaa minimaalisesti sähköä ja näkyy todennäköisesti paremmin kuin kannella olevat valot. Koneajossa kansi aloja sitten tarvitaan ja rantautuessa kertoo myös toisille millä kulmalla vene on tulossa.
Visbyhyn matkaa nyt vajaa 20 mailia ja sisäänajossa pitäisi olla puolen yön aikaan. Silloin maileja takana noin 200 ja keskivauhti vaatimattomat 5,5 solmua. Kiitos alkumatkan kahdentoista tunnin lipumisen😊⛵. Matkapurjehduksessa vanha hyväksi todettu malli on parempi – mikäli vauhti putoaa pysyvästi 3-3,5 solmuun laitetaan Lombardini laulamaan. Enhän mä sitä turhaan ole ostanut😂.
Karonmatkassa 
Jätä kommentti