Lomalle – hitaasti, mutta varmasti

Tänä kesänä päätimme, että kesälomalle ei lähdetä hösöttäen. Ei tiukkaa aikataulua, ei väkisin lähtemistä. Lähdetään kun on valmista – ja juuri siinä tahdissa missä elämä antaa myöten.

Miehellä oli juhannuksen jälkeen vielä kiireiset kaksi työviikkoa, ja minullakin kaikenlaista meneillään. Ajatuksena oli pakata ja valmistella venettä rauhassa, mutta kuinka ollakaan – kiireet yllättivät silti, ja kaiken kruunasi Ulla-myrsky.

Kun Ulla alkoi lähestyä, mietimme pitääkö vene siirtää jonnekin suojaan vain onnistuuko pitäminen omassa rannassa. Koska ankkuri ja poiju pitävät niin hyvin rannassamme, luotamme niihin ja kun tiesimme myös myrskyn kovimman puhurin tulevan saaren takaa uskalsimme jättää veneen kotiin. Kun siirrämme veneen riittävän kauas laiturista ja laitamme keulan tuuleen se on omassa rannassa hyvässä suojassa. Lopputuloksena Tosirakkaus keinui rauhassa tuulen tuivertaessa, mutta veneeseen kulku sujui tietty enää jollaillen

Teimme kannelle vanhan tutun “trombi-asetuksen”, jota lasten kanssa joskus suunniteltiin. Trombi- tilanteessa merellä vaan olisi pyritty pois rannasta, nyt taas haettiin suojaa rannasta.   Siirsimme kannen kaikki  irtotavarat sisään pelastusrenkaat, valopoijut jne,  keulapurjeen skuutit kiersimme huolella purjeen ympärille ja isopurje sidottiin purjepeitteen päältä erillisellä köydellä. Mahdolliset liput ja viirit olisi otettu pois. Sitten vene laitettiin noin kolmen metrin päähän laiturista, keulasta eteenpäin ankkuri kaislikon reunaan ja kyljestä perä  poijussa ja keula ankkurissa. Yhteensä veneessä oli kolme ulospäin vetävää köyttä ja useampi rantaköysi – myrskyn sai tulla.

Ja tulihan se. Mutta Tosirakkaus keinui kauniisti ja vakaasti, vaikka kotilahdelle nousi melkoiset aallot.

Loman alku ei kuitenkaan ollut vielä aivan merellä. Miehen lomastartti oli festareilla, ja minä vietin hauskan grilli-illan lasten kanssa. Aiemmin olisin ollut merellä heti, kun viimeinen työpäivä päättyy – vaikka pakottamalla. Nyt päätimme ottaa rennommin.

Ajattelimme, että kerrankin ehtisimme pakata rauhassa. (Spoileri: emme ehtineet – siitä lisää myöhemmin.)

Lopulta pääsimme lähtemään tiistai-iltana, kun kone oli huollettu ja pakkaaminen saatu jotenkuten päätökseen. Mutta matka meinasi tyssätä jo heti alkuun. Sähläsimme ankkuriköyden kanssa, ja hetken näytti, että juuri hankittu sukelluspainoköysi tulisi käyttöön jo kotirannassa. Onneksi nopeat refleksit estivät nolon alun.

Toivoin, että kyseessä olisi vain alkukankeutta…

Ensimmäinen etappi oli Merikarhujen Tammo, jossa saimme juuri sen mitä kaipasimme: täydelliset löylyt ja lämmin vastaanotto. Olimme illan viimeinen saapuva vene, mutta heti laiturilla tuli ystävällinen saunainfo – ja se tunne, kun pääset toisten valmiiksi lämmittämään saunaan… ah.

Kesä oli edelleen kylmä, ja olo oli etuoikeutettu – loma oli vasta alussa, toisin kuin monella muulla, jotka olivat jo viettäneet kylmiä sade-ja tuulipäiviä viikkokaupalla. Me arvelemme, että lämpö ehtii vielä meitä helliä lomalla.

Illalla viimeisen saunojan onni on saunan aamusiivous: minä rätti ja harja kädessä, Petri puita tekemässä/kantamassa ja tuhkat poistamassa. Vesisaavi ja pata täytettiin. Kosteista ja kylmistä keleistä kertoo, että Tammon saunan suojaisan katoksen alla olevat kuramatot olivat litimärkiä ja samoin tietysti terassi mattojen alla. Nostimme matot jo illalla kaiteeelle kuivumaan ja saimme ne lähes kuiviksi. .

Ehdimme vielä laskea lipun ja lähteä, ennen kuin seuraava vene saapui. Hiljainen, hyvä hetki.

Aamupäivällä nostimme purjeet. Kevyt sivumyötäinen vei meitä kohti Kasnäsiä, jossa oli tarkoitus tankata vettä &dieseliä, tyhjentää septi ja käydä kaupassa. Välillä etenimme mainiosti – välillä lilluttiin vain kevyessä tuulessa. Hyvä hetki laittaa vielä ne ”hyvin pakatut tavarat” paikoilleen. Mutta fiilis: nyt oltiin menossa. Nyt alkoi loma.

Kasnäsissä meitä odotti positiivinen yllätys: polttoainetta ja vettä sai nyt ulkolaiturista – ei enää mutkittelua sataman sisään. Samasta pisteestä löytyi myös septin letku ja avulias nuori satamapoika, joka jopa tarjoutui viemään roskamme puolestamme. Ihan huippupalvelua!

Ehdimme myös kipaisemaan kaupassa ja – totta kai – hakemaan jätskit. Tästä suuntasimme koneella Ådskäriin, mielessä tietenkin: lisää löylyjä.

Jatkuu seuraavassa osassa: Ådskäristä kohti Kardlaa – lisää saunaa, tuulta ja tarinoita.