Visby – myrskyn silmässä ja loman ytimessä
Jumissa Visbyssä jälleen kerran. Vuosia sitten sössittiin Systembolagetin kanssa ja jouduttiin venyttämään vierailua – nyt kesämyrsky esti etenemisen. Mutta mikä on Visbyssä ollessa🤗.



Visby on kaunis ja todellakin lomakaupunki. Kuppiloita ja terasseja riittää – ja selvästi ihmiset ovat lomalla.
Sataman hiljaisuus yllätti – musiikkia ja jumputusta oli yllättävän vähän, vaikka tästä meitä tullessa varoitettiin. Eniten melua syntyi teinien autoista, joista suurin osa oli mopoautoja. Kortteliralli on selvästi Visbyn nuorten suosiossa.

Sataman jäätelömagasiinissa vierailtiin tietysti – Euroopan laajin valikoima ei tee valinnasta kovin helppoa. Jäätelöä mahan täydeltä eräälle meistä🤗!

Maanantaiaamuna varhaisina tunteina Teemu lähti Suomeen ja saimme Hennan hänen tilalleen. Nyt alkaa neljäs lomaviikko ja ensimmäisenä ohjelmassa on avomeren ylitys.

Gotlannin yli edennyt tuuli ja sade pyyhkäisi maanantain ja tiistain välisenä yönä. Puuskissa tuuli nousi yli 26 m/s. Onneksi meillä oli satamasta erinomainen paikka – keula suoraan tuuleen ja nurkassa satama-altaassa. Kaikilla ei ollut näin hyvin. Satamassa oli melkoista keinuntaa ja yllättävästi myös tuuli vihmoi laitureissa. Osassa veneistä oltiin hereillä ihan pakosti. Pääsin taas ihmettelemään myös sitä miksi ihmiset käyttää skuuttiköysiä kiinnitysköysinä😳. Vastapäätä meitä ollut 47,7-jalkainen purjevene veti aamuyöstä köyden altaan yli ja toisen sivusta laituriin. Molemmat näistä skuuttiköysiä. Myös kaikki muut heidän köydet oli skuuttiköysiä. Käsittämätöntä, eikö kaikki sitten välitä vai yksinkertaisesti vain tiedä köysien eroista. Jos Selenan kiinnittäisi ilman joustimia olisi meno veneessä melko tökkimistä, ihan mahdotonta siis.


Maanantain ohjelmassa oli tabletin hankinta rikkoutuneen plotterin tilalle. Ensin tarkistimme vielä plotterin sähkönsyötön, virtaa tuli, mutta nyt ei syty enää edes valot. Plotteri on vaiennut. Sataman Free Car tarjosi oivan keinon hakea kaupungin toiselta laidalta Elgigantista tabletin. Harmillista kyllä mallia, jonka mieluiten olisin ostanut (veden ja iskunkestävä) ei ollut tarjolla koko kaupungissa. Ei myöskään vedenkestäviä kuoria. Jotenkin ajattelisin näitä jonkun muunkin kyselevän.

Samalla maanantaina bunkrattiin ruuat ja juomat. Nyt ollaan valmiina lähtöön heti kun sää sallii.
Tuuli rauhoittui jo maanantain aikana, mutta merelle nousseet aallot eivät houkutelleet lähtemään tiistai-iltana. Päättelimmeuuten olevamme tilassa, jossa ei ole hauskaa sinulla, minulla tai yhtään kellään ja keittiöhenkilökuntaakin olisi merellä jäljellä enään yksi…

Olimme samassa laituri s/y Eywonin kanssa – he lähtivät jo tiistai iltana kohti kotia. Me ei. Me ollaan lomalla eikä ole kiire. Niinpä matkaan vasta keskiviikkoaamuna, suuntana Maarianhamina. Vielä on lomaa jäljellä… Tiistaina ihana lomapäivä, nukuttiin pitkään ja sitten kaupungille 👍



Kuvat kertovat enemmän kuin sanat – vietettiin ihania päiviä Visbyssä. Päästiin shoppailemaan, nauttimaan hyvästä ruuasta, ihailemaan auringonlaskuja, keräämään kiviä ja ihan vaan olemaan – hyvässä seurassa.



Ihanaa ❤️😍❤️, olla juuri tässä ja nyt!
Jätä kommentti