Karonmatkassa

Tekijä: Karoliina

  • Summa Summarum 3. Yksinpurjehdus kotiin Nynäshamnista

    Kokemusrikkaan loman päättämien yksinäiseen viikkoon merellä, on ihan täydellistä. Olin siis merellä, veljeäni lainaten, maailman parhaassa seurassa viikon. On asioita joita ei voi jakaa, eikä pukea sanoiksi, asian kärsimättä.  Yksinäisen viikon voisi varmasti jakaa täydellisesti samoin ajattelevan kanssa, joka myös uskaltaa luottaa fiilikseen ja heittäytyä hetkeen. Jolle meri on virikkeistä paras ja joka viihtyäkseen ei tarvise viihdyttäjää/ seuraa. Silloin ei selitellä, ei avata yhtään keskustelua ” mihin perustuu?”, mennään kun tuntuu siltä ja vaikka päivä loppuisi niin lainataan yöstä tai sitten vaan ollaan, syödään kun on nälkä, ollaan tunteja ihan hiljaa tai sitten avataan ääntä tuulen kanssa samaan tahtiin tai itketään, tietämättä mitä itketään. Luetaan kirjoja, kuunnellaan stereoita liian lujaa tai yöllä ihan hiljaa rakkauslauluja ruotsiksi. Saunotaan yöllä ja päivällä, jutellaan itsekseen tai lokille ja saadaan lintu ehkä säälistä istumaan tutka-antennin päälle hetkeksi. Mietitään elämää, arkea ja juhlaa, menneitä ja nykyisiä, tulevaisuutta. Silloin on lupa olla se tylsä, ylivilkas, rohkea, pelokas, vahva, heikko, surullinen, sairaan taitava, kaikkivoipa, yksinäinen oma itsensä eli seuraihmisenä aika hankala tapaus.

    Nynäshamn – Turku välille mahtui ihan kaikkea. Ongelmia keulapurjeen kanssa ja laakerinrassausta, bikinikelejä ja auringonottoa rannalla ja liikkeessä, saunomista, seurustelua oikeasti kiinnostavien ihmisten kanssa,  täydellistä yksinoloa, purjehdusta ja konetusta, sadetta ja paistetta, elämän suurten kysymysten pohdiskelua ja lopulta hurjan hauska kesäloman lopetusjuhla Nauvossa ”kaverille kanssa” teemalla. Merellä on mutkatonta olla yksin, mutta rantautuessa otan mielelläni apua vastaan. Tätäkin lajia löytyi joka lähtöön, rantauduin yksin säkkipimeässä tyhjään rantaan, yksin kirkkaassa auringon paisteessa muiden katsellessa mitenköhän tuo onnistuu, useimmiten sain kuitenkin mukavasti apua ja välillä auttajia oli oikein useita. Kiitokset kaikille fiksuille, jotka jaksatte auttaa kanssaveneilijää. Autan myös mielelläni itse kaikkia niin hyvin kuin osaan ja ihan kaikessa. Tänä kesänäkin olen yhden koneen käynyt starttaamassa ja teen sen ihan mielelläni.

    Yksinäinen nainen merellä tai ajatus siitä saa ihmiset kertomaan kommentteja, joita ei voi olla miettimättä. Jos nainen voi ajaa autoa niin miksei venettä, onhan tiellä toki paljon ahtaampaa. Tämän kesän suurin totuus on yksinkertaisuudessaan hyvän ystäväni lause ” jos sulla joskus on oikeesti mies niin et voi tuolla lailla seilata koko kesää”… miten totta tämä onkaan ja vaikka parisuhde onkin yhtä kompromissia (kompromissia, jossa tärkeät asiat, kuten asuminen, työnjako perheessä, veneily/mökkeily/vapaa-aika pitää mennä kuitenkin niin kuin mies haluaa) niin olenko oikeasti valmis luopumaan tästä? En ole tapaillut yhtään miestä, joka ei olisi yrittänyt puuttua jotenkin purjehtimiseeni ja/tai veneenomistamiseen. Joitakin häiritsee rahan tai ajan menetys, joillekin purjehdus on liian hidasta etenemistä ( hyvällä tuulella mun vauhti 7-8 solmua, koneella 8 solmua – kuitenkin moottoriveneellä taloudellinen matkavauhti 8-9 solmua ja polttoainetta kuluu niin, että seteleitä voisi repiä tasaiseen tahtiin) toisia liika itseriittoisuus tai se, että minä omistan veneen eikä hän. Yksinpurjehtiva nainen ei myöskään oikein tue kenenkään miehisyyttä vaan päinvastoin. Siinä saattaa miestä kannustavat lauseet kuten ”oletpa taitava merenkulkija rakkaani”, jäädä sanomatta ja ihailevat katseet luomatta. Mutta kukapa pyörällä tai autolla ajoakaan komppaisi?!? Sitä siis pohtimaan, vaihtaisinko tämän parisuhteeseen vai jatkanko edelleen linjalla enemmin pari suhdetta kuin parisuhde. Ehkä aikanaan otan varttuneenpien ja viisaampien neuvoista vaarin ”hiukan avuttomampi kannattaisi olla” tai sitten vaan, ortopedin mieliksi, etsin sen vahvan, joka säästää niveliäni!

    Summa summarum… istun veneen salongissa Lillholmenissä ja syksy on pimeimmillään. Tänä syksynä olemme olleet lasten kanssa liikkeellä pari kertaa ja yksinäni olen seilannut kolme viikonloppua. Talvi lähestyy ja on pian on aika lopettaa tältä kaudelta. Tämän kesän keksintöjä on nyt aika listata:

    – lapset on ihania ja seikkailu heidän kanssaan vasta onkin ihanaa, tätä lisää!

    – vene kotirannassa on kiva juttu, mitä helpommat ympyrät sen parempi.Vene talveksi myös Turkuun, vaikka ei ihan kotipihalle niin lähelle kuitenkin.

  • Summa Summarum 2. Naispurjehdusta Kööpenhamina – Nynäshamn

    Kauan haaveilemani kanavaseikkailu Ruotsin halki tuli mahdolliseksi kun sain miehistöksi  pari rohkeaa naista. Rohkeuttahan vaatii hypätä mukaan kanavasulkeisille hurjimmasta päästä, luvassa ei todellakaan ollut päivän paistattelua kannella.   Näin jälkeenpäin on yhä selvempää, että kanavalla ei  paremmalla miehistöllä olisi voinut ollakaan. Naisistolla teimme sen yhdessä, jokainen silta ja sen aukeaminen katsottiin yhdessä, sulutukset ja käytännöt niissä pohditiin yhdessä ja työnjaosta pidettiin kiinni. Kaikki teki parhaansa ja ehkä enemmänkin.  Kohtasimme laivoja ja kanssa kulkijoita, olimme matkailunähtävyyksiä, pohdimme kanavan kehittämistä ja kuitenkin, teimme sen kaiken melko aurinkoisesti ja hyvällä mielellä. Työnjako veneessä muovautui kuin itsestään Pauliina kokkasi, Hilkka tiskasi ja minä söin. Illat kuluivat nopeasti ja miehistö olikin poikkeuksetta unten mailla yhdentoista aikaan. Siinä jäi kipparille vielä monta tuntia omaa aikaa ja kiitos ovellisen/kattoluukullisen perähytin onnistuin olemaan riittävän hiljaa, jotta miehistö sai nukkua. Vaikka maailman parantaminen olisi varmasti ollutkin öisin hauskaa niin kanavassa pirteä ja levännyt miehistö oli kultaakin kalliimpi. Osaanhan toki  maailman parannusta ihan yksinkin…Tämäkin legi purjehduksestani jää muistoihin sellaisena, jonka tekisin uudestaan ja miehistöksi  naisia, tuttuja tai tuntemattomia ilman muuta. Vain hyvät tyypit uskaltaa lähteä mukaan tuntemattomaan!

    Yhteensä kanavassa selviydyimme 64:stä sulusta ja varmasti lähes sadasta sillasta, joista alittamaan pystyimme vain yhden. Hämmästelimme satamien pienuutta ja pohdimme millaista meno olisi heinakuun sesongin aikana. Ihmetystä herätti myös henkilökunta. Miten sulkutyöntekijä voi laittaa köyden kaksi kertaa viidestä väärinpäin. Suluissahan ei loppujen lopuksi tarvita paljon tietoa, mutta köydet on AINA pujoitettava lenkkeihin alta päin, jotta köysi juoksee. Miten työntekijä ei vielä elokuussakaan hallitse tätä? Kerroin myös suluttajalle ihan uutena tietona, että on hankalaa saada fendarit suojaamaan veneen kylkeä, jos sulku on aivan reunaa myöten täynnä. Veden pinta oli siis samalla tasolla kuin reunakivetys, siinä olisi tarvittu uppoavia fendareita eli autonrenkaita. Nyt oltiin siis elokuussa liikkeessä ja tämäkin tyttö tuntui ensikertaa kuulevan että det här är jätte jobbig! Millään sululla ei tiedetty paljonko vesi nousee/laskee, arvauksetkin meni lähes aina päin seiniä.

    Selvisimme tosi pienin vahingoin. Menetimme yhden pooshaan ja kylkeen tuli yksi naarmu muistoksi reissusta. Miehistölle tuli naarmuja ja mustelmia, mutta kukaan ei varsinaisesti loukannut itseään pahemmin.Yhdessä sulussa takanamme oleva konkari, jonka veneen kotipaikka oli sulkujen keskellä menetti keulavalonsa kuoren. Kokemuskasn ei siis aina suojaa kanavassa.Huomion arvoinen juttu oli se, että tutka-antenni tulee veneen kyljen tasosta ulospäin. Antenni nimittäin otti hiukan kiinni sulun seinään alkumatkan suurilla suluilla. Onneksi pussasimmevain nopeasti ja vauriotta selvittiin. Tästä olisi voinut tulla iso vahinko. Mikäli joudun antennin vaihtamaan, jossain vaiheessa, sen halkaisija ei saa olla suurempi  kuin nykyisen.

     

     

  • Summa summarum 1. äiti-lapsipurjehdusta Tku- Kööpenhamina

    Kesäloma ja  huikea selainen on takana päin. On aika pukea sanoiksi ne kaikki ajatukset, jotka lomani herätti. Tämä osuus reissussa herätti voimakkaitakin tunteita ihmisissä kun kerroin suunnitelmastani. Osan mielestä olin varmasti uhkarohkea, toisten mielestä vain ihan hullu ja jotkut yrittivät saada minut luopumaan koko reissusta. Onneksi oli niitäkin, joiden mielestä on hienoa, että uskallan itehdä mitä osaan ja voin viedä lapset seikkailulle, jota he eivät unohda. Osaamisen ilo oli meillä yhteinen tunne – saikohan kaikki Suomen lomailevat lapset kokea samaa kesälomallaan?  Näitä seikkailuja edessä varmasti monta kesää – lasten suunnitelmana on ensi kesänä seilata Puolaan. Siellä on vielä halvempaa ja pääsemme seilaamaan viiden valtion aluevesillä, vaikka Roope ei Venäjälle haluaisikaan. Nyt on leikekirja aloitettu –  keräämme talven ajantietoa Balttian maista. Ensimmäinen lehtiartikkeli on jo kansiossa ja siitä voimme lukea Liettuan nimen tarkoittavan sadetta ja sen että tuhat kiloinen Visentti asuu  Liettuan metsässä. Äidin biologian ja maantiedon  tietämys kun on kovin vajaata ko. alueelta

    Lapset, omat ja lainatut, aivan huikeita. Kun lapsia ehtii kuunnella ajalla ja ajatuksella, niin siellä se viisaus pesii. Lapset aidoimmillaan, pohtimassa suuria tai pieniä kysymyksiä, tuottaa sellaista mielihyvää josta ei saa kyllikseen. On hienoa saada seurata heitä ja  mikä mahdollisuus kuulla ja tulla kuulluksi lasten elämässä.  Miehistön jäseninä on vaikea löytää otollisempaa oppijaa kuin kymppi+ ikäinen poika. Hän on ihana suorittaja, josta onnistuminen on suurin mahdollinen palkinto. Kädentaidot ja koordinaatio on kohdallaan ja kun siihen lisätään vaihtelevasti rohkeutta, niin siinä se miehistöoppilas parhasta päästä.

    Tuulet ja ilmat ei meitä alkumatkasta suosineet olimme liian monena päivänä liian kovassa kelissä. Rasmus oli aluksen kalojen ruokkimisen mestari ja ansaitsi siis eniten tikkareita. Toisaalta, tämän jälkeen meillä ei koskaan saaristossa tuule liikaa ja minnekään  ei ole pitkä matka. Kaikenlaiset puuhdetyöt tai purjehduksen aikana tehtävät hauskat jutut jäi tekemättä, keli oli ensimmäset puolitoista viikkoa yksinkertaisesti liian kova.Kaikki tuuli alle 14 m/s on ok… harmi, että miltei joka päivä tuulta oli enemmän. Voimakkaisiin tuu
    liin kun vielä yhdistetään kylmyys niin , huh, kesää kaipasimme. Voi suloinen Sassnitz, siellä tuli suloinen kesä luoksemme, niin alkoi jää sulamaan ja lapset uimaan. Meri oli edelleen kylmää, mutta kesä ja uiminen kuuluu yhteen ja siellä uivat he. Joka rannasta ja veneen perästäkin fendarien kanssa.

    Lasten kanssa joka kesä joku tietty ennakkoon mainostettu juttu on pop. Meillä Legoland oli se ja varsin onnistunut. Onnen ilmeitä seuraillessa meidän legofanin kasvoilla, siinä tuli joka euro tienattua ihan vaan sanoitta takaisin. Toisten mielestä Legolandin laitteet olivat varmasti se hieno juttu. Huono ei ollut myöskään yllätyslöytö – Tanskan pisin köysirata, 270 metriä, Bornholmissa. Siellä miehistön huimapäät laskivat kalliolta alas järveen huikeat 270 metriä. Suunnitelmana on hyvä, että lapset saa odottaa jotain tiettyä hauskaa ”heidän juttua” koko kesäloman.

    Meidän lapsilla oli pomona, äiti, joka on kuin komppanjan johtaja. Siinä laitettiin työt jakoon melko tasan, välillä tiskasi koko komppanja välillä vain joukon vähiten puuhannut. Ruokaa laittoi kaikki ja kauppaankin kantoavuksi valjastettiin lapset. Sitten siivottiin ja kaikilla oli tietysti oma homma tai oikeastaan hommia. Hienolla tiimillä kaikki sujuu ja miten hyvin lapset ym,äryäbätkään, ettei yksi aikuinen voi tehdä kaikkea. Lasten tekemä ruoka opetti minut syömään ketsuppia, mutta pikkukokit loihtivat usein omasta mielestää  maailman parasta ruokaa. Hienointa kaikessa kuitenkin – yhdessä tekemisen ja olemisen hienous. Tätä tulen vielä kaipaamaan vuosien päästä.

  • Satamaklassikot, Lillholmen & Pyytinkari

    Tätä on siis seilailu kotivesillä, klassikosta toiseen. Olipa hauska kuulla Roopen suusta, että aika tylsää – mentäis johonkin uuteen… meille uusia ei vaan tahdo tästä läheltä löytyä. Ensi vuonna sitten taas seikkaillaan, uudesta satamasta toiseen.

    Historialliset rapujuhlat onnistuimme viettämään… ensimmäiset minkä jälkeen Timolla ei ollut päänsärkyä. Ollaan taidettu vanhentua, voidaan päättää juhlat väsymykseen ei siihen mitä kukaan ei muista. Hauskinta oli katsella rapujuhlien tilaajan intoa rapuja kohtaan, porukan nuorin veti ehkä isoimman kasan rapuja ja millä mielihalulla. Näitä syödään joka syksy…

    Sunnuntaiksi oli luvattu yhtäjaksoista sadetta…. vaan merelläpä oli kyllä ihan kirkkaitakin hetkiä, enimmäkseen. Vasta kun saavuimme aurajokeen viesti oli selvä… pysy merellä! Kaatosateessa rantauduimme kotisatamaan. Elokuun viimeinen viikonloppu, aivan käsittämätöntä, minne se kesä hävisi? Syksyn haikomielisyys nostaa päätään, pian täytyy lopettaa tämän kesäelo.

    Kesäloma summa summarum siis tuloillaan… analyysiä valmistellaan!

  • Merellä….

    Onpa ihanaa! Aurinko paistaa ja  saa köllötellä bikineissä kannella. Rauhallistakin on, vaikka illalla laiturissa oli  useita veneitä ja laahauspoijussakin vielä yksi vene.Meillä ei onneksi ole kiire minnekään, kun ei olla lomalla. Näin sanoin naapurin ihmetykseksi lapselle, aamulla ei nyt ole kiire kun ei olla lomalla…. meidän lomalla oli vähän kiire. Minnekönhän näillä naapureilla on kiire – satamissa nyt tuskin ainakaan on ruuhkaa.  Taas aamukävelyllä ihasteltiin Lillholmenia – kylläpä meillä on kiva satama, kauniit WC:t ja sauna.

    Viikko töitä takana ja perjantaina sen kyllä huomasi. Aavistuksen veto veks ja lapsilla koulun aloituksen kunniaksi pukkaa flunssa kiusaamaan oloa. Paljon töitä edessä tänä talvena ja  talveksi ei ole suunnitteilla edes lomaa. Lomat on nyt siis lomailtu ja katse on suunnattava työhön. Onneksi vakkariasiakkaat odottavat ja ekan viikon pohjalta voi jo sanoa, että maailma on paikoillaan ja samoin jutut. Mikään ei ole muuttunut.

    Nyt siis ohjelmassa oleilua, syömistä ja illalla rapujuhlat. Satu ja Timo ilahduttavat meitä seurallaan… s/y  Selenassa on nyt sitten punainen lyhty, punaisten lyhtyjen kuja… eikun kansi alkaa muodostua!

  • Summa summarum

    antaa vielä odottaa itseään… prosessi on käynnissä. Aivotn on kapasiteetiltaan hauska kapistus – lainkaan sen enempää ajatuksi kaivelematta alkaa analyysiä valmistua. Täällä siis koulukirjojen päällystyksen, hoitolan pyörityksen ja sosiaalisen elämän pyöritksen keskelläkin, alkaa aivot pohdiskella reissua.Lähipäivinä puen ajatukseni ja kirjoittelen blogiini.

     

  • Kaikki hyvä loppuu aikanaan…. mihin hävisi kuusi viikkoa!

    Olipa loma ja  vastasi kaikkia niitä odotuksia mitä ajattelinkin… seikkailua, uusia juttuja, paljon matkantekoa, Ruotsin halki vihdoinkin, luontoelämyksiä, uusia ihmisiä ja ennenkaikkea vene-elämää. Mä en vaan olis halunnut sen loppuvan vielä! Mun elämä vois kyllä siirtyä tuonne veneeseen, koskakohan siihen kyllästyisi.

    Oma viikkoni oli vähä tuulinen, mutta aurinkoinen. Useana päivänä sai keikkua bikineissä tai vieläkin vähemmissä vaatteissa, aurinko porotti ihoa, kyllä kelpasi. Tuulettomuus laittoi Lombardinin laulamaan, mutta usean päivän aikana olen sitten ehtinyt kiillottaa ja pulerata venettä. Ensin kyljet ja vesiraja viikon alussa, sitten pikkuhiljaa hytin kylkiä ja vielä tänään teak-kannenpesua ja istumalaatikon trallien alusten siivous. Mukava tuoda siisti vene kotiin.

    Merivesi on tänä kesänä pysynyt viileänä ja vasta nyt lämpötila lähentelee kahtakymppiä (Österskärissä 18 astetta). Sinilevä, tuo Itämeren vitsaus, nostaa heti päätään kun siihen on mahdollisuus. Valitettavasti Österskärin rannassa näi  jotain mitä en ole ennen nähnyt livenä. Laiturin ympärillä oli isoina lauttoina sinertävänvihertäviä homelauttoja. Hurjan näköistä, ihankuin merenpinnalla olisi oikeasti paksu homekerros. Kesän aikana levää näkyi vähemmän kuin ennen, mutta lohduttoman näköiseltä näytti matka Österskäristä Korppooseen asti. Aivan hurjia levälauttoja.

    Loman viimeinen ilta meni railakkaasti, sinkkutyyliin Nauvossa. ”Kippari Karoliinaa” oltiin jo laiturilla vastassa  ja siitä se ilta sitten polkaistiin käyntiin. Kyllä toiset vaan osaa suunnitella juhlatkin paremmin. Kaikki täydelliseen sinkkuiltaan kuluvat tekijät oli huomioitu ja  kaikkea oli kaverille kans…. iso kiitos siis ystävälle, olipa ihana loman loppu!

  • Kaunein paikka saaristomerellä… Österskär!s

    Loman viimeisiä päiviä ja voi miten kaunista täällä on. Tänään hyvästit, aina yhtä ihanalle Maarianhaminalle ja kokka kohti itää.. Päivä kului joutuisasti ja sainpa vahattua myös hytin styyrpuurin puolen… huomenna ehkä toinen sivu.Kökärin hylkeitä yritin katsella, ne ei taidakaan enää tykätä Leevistä… aina ennen Leevi & Leaving on saanut hylkeet nousemaan katsomaan mitä ihmeen möykkää siellä on. Gräddöön edustalla sentään ruotsalaishylje tuli katsomaan minua, olipa söpö!

    Illaksi Saaristomeren kauneimpaan saunaan Österskäriin, hyvä paikka viettää kauneusiltaa…. luonnonmukainen Phyt’s kasvohoito on ainoa oikea tähän paikkaan. Illan viimeinen vuoro ja saa saunoa niin pitkään kuin jaksaa ja levitellä ihan niitä kaikia hoitotuotteita mitä jaksaa. Yksin saunominen on luxusta, kukaa ei kysy mitään ja aikaa on! Täällä vois olla aina, luulen.

    Ystävät, kiitos,mua on kaivattu! Yksinäisyyden tunne vaivaa mua tosi harvoin ja vaikka tämäkin viikko alkoi yksinäisyyskrapulapäivällä niin loput päivät on sujuneet hyvällä mielellä. Vielä ei tunnu yksinäiseltä. Kuitenkin tuntuuhan se hyvältä kun ystävät kaipaa…huomiseksi järjestyikin sitten oikein sinkkujen menoilta, ystävää hädässä autetaan teemalla huomenna mennään. Multahan ei sitten odoteta muutakuin paikalle saapumista, siis mun ja veneen. Hauska lomanpäätös siis luvassa, sinkkuillan merkeissä. Tänään ajoissa nukkumaan, jos ensi yönä ei sitten niin nukutakkaan

  • Aurinkoa… koko päivä!

    Mikä vois olla parempaa, hiukan levottoman yön jälkeen, kuin vain maata kannella. Tässä voi sitten pohtia lähinnä makaisiko mahallaan vai selällään. Kuumaa on joka tapauksessa. Aamulla oli aivan tyyntä ja nyt myöhään iltapäivällä on herännyt pieni merituuli. Tekemättömyys tuntuu ihanalta, on hyvä vain olla. Siinä on mulla opiskelemista. Päivällä autoin naapuria poijukoukun vaihdossa ja kun airot nyt jollaan viritin niin kävin soutulenkillä. Meren pinnalla on tiheitä medusamattoja, ottaakohan nekin aurinkoa ja miksi ne ovat yhdessä klimpissä, nehän ei kommunikoi, eihän?

    Iltapäivä olutkutsu naapuri merikarhuveneeseen, sattumalta olemme olleet jo kolmasti samassa paikassa. Nyt sain varsin hyvää satamatietoutta Tanskan ja Saksan satamista. Voisin kuunnella heidän kokemuksia tunteja. Sain heiltä myös Tanskan satamia koskevan ilmaisjulkaisun ja loistavan ehdotuksen satamakirjasta, mikä kannattaa ostaa venekirjastoon. Ensi kesäloma reissuksi olen päättänyt myös opetella kaikki variaatiot miten saan veneeni pysymään piissä. Kevyellä tuulella genoa&iso yhdistelmällä pysyy, mutta pysyisikö minun veneeni myös pelkällä isolla kuten heidän. Tänä kesänäkin oli pari tilannetta, jossa olisi ollut kaikkein viisainta  pysähtyä ja odottaa tuulen rauhoittumista. Piissä voi laittaa ruokaa, huoltaa miehistöä tai vaan levätä, näin yhdenaikuisen järjestelmällä siis ääärettömän kätevää. Merellä in turvallista ja rantojen läheisyyttä sekä matalia vesiä tulee varoa on varmastimyös totta. Huonossa kelissä, pysy merellä ja huonossa näkyväisyydessä ja kovassa merenkäynnissä ei kannata puskea satamaan sisään vaan sitten odotetaan, piissä! Syksyn kovissa tuulissa Airistolla seisova,s/y Selena on siis oppitunnilla ei missään hädässä.

    Näin ihania päiviä ei tänä kesänä ole ollut monta, mutta tälle viikolle näitä on piisannut jo kolme. Taitaa olla hyvitystä alkureissun kurjista päivistä. Pian syömään, pakko sitä on maistaa Åss:n antimia, onkohan yhtä hyviä kuin viime vuonna?

  • Maarianhamina, aina yhtä ihana!

    Tänään tosiaan yli Ahvenanmeren, hiljaisessa vastatuulessa.  Automaatti ajoi ja mulle jäi aikaa keskittyä kaikkeen muuhun.  Aurinko paistoi plviverhon takaa, mutta silti tosi kuumasti. Vietin päivää siis istumalaatikossa lähes alasti. Hiukan ennen Maarianhaminan sisäänajoa aloin laittaa ruokaa… voi hämmästyin itsekin, yht’äkkiä piti saada Saaristen perinneruokaa ( Roopen keksimä nimitys), kasvispaistosta ja pihviä.  Siinä sitten pilkoin kasviksia ja kuullotin sipulia ja paprikaa, kaikki uunivuokaan ja uuniin. Samanaikaisesti puikkelehdimme sisään Maarianhaminan länsiväylästä… pohdin autopilootti joka osaisi ajaa viitalta viitalle tai linjaa olisi kyllä kätevä. Nyt sain melko jumppausta kun juoksin ruorin ja pentryn välillä. Sataman näkyessä oli mun paistos jo uunissa, ihan kuin kunnon emännällä… sitten kun ollaan rannassa on ruoka pihvin paistoa vaille valmis. Mussahan on pikkuvaimo-ainesta, vai mitä?

    Voi lapseni onnea kun ikävän keskellä juttelimme kotiinpalua seutaavasta viikonlopusta. Satu ja Timo olvat jo aiemmin ilmoittautuneet vahvuuteen eli meillä on siis luvassa hyvää ruokaa. Rasmus itten toivoi, että pidettäisiin rapujuhlat ja kilttinä äitinä rupesi tätä järjestämään. Nyt siis syömme lauantaina illalla rapuja ja juhlimme… voi pienen pojan onnea -äiti, se on niin hauskaa, kiitos! Mieleeni väistämättä tulee yhdet rapujuhlat, noin neljän vuoden takaa. Exän tykönä talo täynnä vieraita ja vain aikuisia . Meidän pojat oli mukana, mutta juomien tarjoilu oli sälytetty heidän vastuulle. He tekivät sitten työtä käskettyä, vieraiden lasit täyttyivät silmänräpäyksessä…. seurauksena oli melko humalaisia  vieraita ja isäntäväkeä.Kenenkään ei tarvinnut edes liikkua tai pyytää, kun lasi jo täyttyi.  Huolimatta tästä on nuo juhlat poikien mielessä yksinä kaikkein hauskimpina juhlina.  Tänä vuonna voisin kyllä ponnistella  rapujuhlat ihan kotiinkin, pojat tykkäisivät.

    Satama hiljenee, mutta onneksi mua ei vielä nukuta – tänään vois tehdä jotain hauskaa!