Kategoria: Kesäloma 2015.3 Naisenergialla Bornholmista kotiin

  • Sandhamnista Lillikseen…

    Sandhamnin ihanasta atmosfäristä nautimme tuokion… muutama ihana kuva rannan taloista, kauniita naisia ja komeita purjehtijamiehiä. Illallinen ja yöksi merelle…

    Puskimme ulos merelle hämärän kanssa samaan tahtiin. Tuuli oli yltynyt kymppiin ja puskimme koneelle melko vastaista ulos Sandhamnista. Vaikutti siltä, että seilaamme lennossa yli Pohjois-Itämeren kohti Kökaria. Purjeet ylös ja kokka kohti pimeyttä. Mikä purjehduksessa on niin hienoa – kaikki.  Merellä on hienoa, myös silloin kun ei ole kaunista. Nyt surffasimme pimeydessä ja miehistö alkoi hakeutua paikoilleen.  Olinhan luvannut seilata itse tuon yön synkimmän ajan ja siirtää vastuuta aamun valjettua. Sitkeimmät seurustelijat olivat seuranani pitkälti yli puolen yön, mutta sitten tuli hiljaista. Yönhärässä kuului korkeintaan minun laulua ja aaltojen kohinaa. Synkin pimeyskin muuttui välillä kuutamoksi kun kuu löysi pilviverhon välistä aukon. Hetkellisesti tuntuikin kuin olisin sytyttänyt valot yön pimeyteen. Aamu valkeni neljän aikaan ja niin meillä alkoi aamiainen number one.  Taivaallisen kaunis auringonnousu oli seuranamme. Aamiaisen jälkeen nukkumaan – ihana tunne väsyneenä kömpiä omaan punkkaan ja vene jatkaa kulkuaan turvallisissa käsissä. Unessani havahduin vain hetkellisesti, kun tuulen loputtua Lombardini hörähti käymään ja jatkoimme peltigenoalla.

    Kökarin sivuutimme pilvisissä merkeissä – kotimaan vesillä tuntuu harmaalta. Pieni tihkusade toivotti meidät tervetulleeksi kotiin ja minun ympyrä sulkeutui. Itämerta on hämmennetty, ympyrä tehty vai kahdeksikko jää tällä kertaa tekemättä. Kihti tuntui miehistöstä pieneltä, kuulema on joskus ollut suuri. Meillä oli mielessä suomalainen sauna, siksi suuntana Lillholmen. Rantautuminen, saunavuoro varattu ja juhlistimme hetkeä kuohuvalla! Taas itkimme liikutuksesta, koska siihen oli nyt aihetta. Veneellinen vahvoja naisia, joiden erilaisuus on rikkaus. Meilä kaikilla on vahvuutemme ja heikkoutemme, hyvä niin, sillä yhtään täydellista ei mukaan halutukkaan.

    IMG_462588678170613

    Illalliseksi grillillinen herkkuja auringon lämmittäessä mukavasti, saunaan ja nukkumaan. Kesälomapurjehduksen viimeinen ilta ei voisi olla parempi. Kiitos!

  • Aamuvarhaisesta iltamyöhään…

    Byxelkrokista Nynäshamniin, 115 meripeninkulmaa nyt takana. Viime öisten, lyhyiden yöunien jälkeen hieno suoritus naisistolta.

    DSC_0551

    Olipa meripäivä – auringossa köllöttelyä avomerellä, nautintoa isolla N-kirjaimella. Ollaan syöty ja juotu, naurettu ja itketty – onnesta ja liikutuksesta, pohdittu mennyttä ja tulevaa, kuunneltu Abbaa ja juotu Mohitoja itse tehdyin jääpaloin. Ehdimme rentoutuakin kannella loikoillen ja puhdetöitä tehden. Köysitöinä on poistettu vappuhuiskia, siivottu kantta ja kätevä emäntämmekin tutustui virkkauksen saloihin ja saikin aikaiseksi kahdeksan ketjusilmukkaa. Nähtäväksi jää mikä tuosta virkkauksesta syntyy vuosien saatossa. Avomeren huikeissa maisemissa voi kannella pitää myös sokerointi-  ja jalkahoitostudiota, nyt on silukkaa. Avomerellä olemme yhteyksien tavoittamattomissa, mutta kun ranta alkaa näkyä tulee taas palkkeja puhelimeen. Siitä iloa kaikille – erityisesti olemme saaneet nauttia TinderDating tuomasta huvista – voi tuota valikoimaa…

    DSC_0561

    Merellä surkuttelimme Itämeren surkeutta – lähes koko päivän kuljimme jonkinlaisen kasvuston läpi, paksumman tai ohuemman. Mielessäni on tuo Puolan tilanne, yhtään septik-tankin tyhjennyspaikkaa en löytänyt. Miten tuolla purjehditaan veneellä, jossa mereen ei ole mahdollista tyhjentää mitään? Toisaalta Puolasta taitaa Itämereen mennä paljon muutakin sopimatonta – mitenköhän tuohon voisi vaikuttaa…

    Nynäshamniin saavuimme samaanaikaan hämärän kanssa mutta ikäväksemme missasimme saunan – ei yösaunamahdollisuutta täälläkään. Aamulla aukesivat rannan kaupat – kiva juttu. Paikallinen Pelle-kauppa oli aivan kuin tilauksesta laskenut kaikkien tuotteiden hintaa -40%. Kyllä nyt on nättiä uutta kaikilla, minä pysyin piukkana ja yhtään uutta takkia en ostanut, koska itseasetettu ostokielto on neljän takin omistajana edelleen voimassa. Jotain kivaa kuitenkin ja yhtään Pelle-mekkoa ei vielä ollutkaan. Omiin suunniteltuihin ostoksiin kuului myös moottorin ilmansuodatin ja uusi lyysari kahden toimimattoman tilalle. Huikea palvelu rannan kaupasta. Suodatinta soitettiin läheiseltä Lombardini-myyjältä, valitettavasti olisin saanut uuden vasta parin päivän päästä. Lyysariakaan ei heillä ollut hyllyssä, mutta pyytämättä myyjä soitteli koko Nynäshämnin mahdolliset kaupat läpi ja lupasi myös pyytämättä auton lainaksi tarvittaessa.. Lopuksi myyjä lupasi tekohengittää vanhaa suodatintani paineilmalla, tietenkin pyytämättä. Perässäni ollut miesasiakas kertoi minulle ettei tuota ilmansuodatinta kovin usein tarvitse vaihtaa, hän ihmettelikin mistä päättelen vaihdontarvetta olevan. Yritin siis selitellä konehuoneessa havannoimaani harmaata ilmaa hänelle, mutta en tainnut vakuuttaa häntä. Kiitellessäni myyjää tekohengityksestä sain hänen arvioksi suodattimen olevan todellakin vaihdon tarpeessa. Oikeastaan mikään suunnittelemistani ostoksista ei onnistunut, mutta ostin kuitenkin varakulkuvalot ja silti poikkeuksellisen erinomaisesta palvelusta täyskymppi Nordberg Nilsson Båt och Motor AB:lle. Tuonne palaan varmasti ostoksille.
    Naisistomme on herättynyt jonkun verran ihmetystä ja olemme saaneet jonkin verran kysymyksiä. Nynäshamnin polttoaineaseman myyjä kyseli onko todella meitä veneellinen daameja. Hänen kysymyksensä osui kuin naulan kantaan – hän nimittäin arveli naisistossa olevan enemmän epäsopua kuin miesten kesken. Todistin hänen väitteensä vääräksi ja pääsin siis markkinoimaan loistavaa sovellustamme. Sain vakuutettua hänetkin sen erinomaisuuudesta, uskoi toimivan hyvin ja varmasti muillakin.
    Nyt vauhdilla Sandhamniin – näyttäytymään uusissa vaatteissa ja nauttimaan Nynäshamnin savustamon mainiota savukalaa. Illallisen jälkeen suuntaamme merelle – tavoitteenahan on olla yö merellä ja lauantai-iltana saunomassa suomalaisessa saunassa, kotinurkilla.

  • Mahtava Naisisto – nyt ymmärrän miehiä

    DSC_0544Mahtava miehistö – ymmärrän hyvin miksi miehetkin haluavat naisia gasteiksi. Matkasimme tänään 103 meripeninkulmaa eikä riitasoinnuista ole tietoakaan vaan päinvastoin. Olemme nauttineet naurusta ja hyvistä keskusteluista, oppineet toisiltamme ja toisistamme. Huumoria löytyi vielä jokaiselta väsyneenä haasteellisen satamaan tulonkin jälkeen. Tiiminä selvitimme sisään vaikka kaikki kartan sisäänajotiedot muuttuneet ja sitten nopea siisti rantautuminen. Miehetkin tietysti haluavat tällaista joustavuutta ja sopuisuutta heidän veneisiin, ymmärrän.

    Olemme tässä samalla kehitelleet sovellusta, jolla kaikkiin veneisiin saadaan sama hyvä tunnelma. Lanseeraamme tulevaisuudessa läpinäkyvän palautekuution ja lomakkeet – noiden yksinkertaisten apuvälineiden sekä seikkaperäisten ohjeiden avulla on hyvä tunnelma luotavissa jokaiseen aikuismiehistöön. Miehistöissä, jotka käyttävät alkoholia, uskomme sovelluksen toimivan erinomaisimmin ja jopa ehkäisevän riitasoinnut 99%:sesti.

    Takana pitkä päivä auringossa, todella kauniista ilmasta nauttien. Saimme kuivaksi kaiken myrskyssä kastuneen. Poikkesimme Kalmariiin bunkraamaa ja tukimmekin erään Coopin itsepalvelukassalinjan pahanpäiväisesti. Nopeasti terassille ja jäätelölle – sitten matka jatkui. Ehdimme ihailla todella kaunista auringon laskua ja vielä häkellyttävämmän näköistä kuun nousua. Söimme matkalla herkullisesti, isot kattilalliset ruokaa – ruokakuvapäivitystä ei tuosta vaan voi laittaa kun ulkonäöllisesti huikeaa on vain määrä ja maku ei kuvasta päivittyisi. Fb:ssä on niin upeita kuvia ruuista, mereltäkin, mutta ne ei ole näiltä reissuilta. Pitkät päivät nälättää… Meidän kätevä emäntä tiskasi, siivosi aluksen pentryn ja pesi turkkilevyt sekä pudisteli matot…Kaikki tuo kädenkäänteessä – kyllä nimi on niin ansaittu. Nyt annamme hänelle paljon anteeksi ja aamun nukkumavuoro on enemmän kuin ansaittu.

    Hiljainen alus – kaikki toipuvat tavallaan. Miehistö nukkumalla. Minulla terapiaa vielä konehuoneessa – konemarssi jatkuu aamulla eli pientä tarkistusta ettei tule yllätyksiä. Huomenna Nynäshamniin, toivottavasti saunaan.

  • Naisisto purjehtii s/y Selenan kotiin

    Maanantaina teimme varsin hitaan lähdon Rönnen kauniista kaupungista – valitettavasti aamu kului käytännön töiden parissa eikä kaupunkia katsellen. Toisaalta saimme kaikki hyvän syyn taas palata Bornholmin kauniille saarelle. Suuntasimme kohti Christiansötä. Pysähdyimme vielä Rönnen Norra Marinaan tankkamaan, saimme kätevästi automaatista dieseliä ja rannalta vettä. Nyt on mukava jatkaa kun on tankit täynnä… Aurinko paistoi ja tuulikin yltyi niin, että pääsimme seilaamaan ja ihailemaan Bornholmin jykevän saaren maisemia. Vaikuttavaa katseltavaa ja se vasta olikin, että näimme kangastuksen, onneksi kaikki saman ja samaan aikaan. Bornholmin vierelle oli tullut uusi saari ja iso sellainen – tuo tuntui ainoalta järkevältä selitykseltä. Eikös nuo saaret kaikki ole vaeltaneet jostain päiväntasaajalta tänne  pohjolaan, ehkä tämä oli viivästynyt ekasta lähdöstä. Kun jo melkein uskoimme perustelujamme kangastus muuttui ihan vaan kauniiksi  maisemaksi. Hetken päästä meillä ei ollutkaan enää aikaan ihmetellä outouksia, sillä pääsimme luovimaan. Tikkasimme lukuisia kryssejä, söimme ja taas tikkasimme… valitettavasti plotteri kertoo karun totuuden, lähestyimme kohdettamme etanan tahtiin ja edessä olisi luovintaa myöhäiseen yöhön. Koska halusimme tutustua tuohon kauniiseen saareen päätimme laittaa Lombardinin töihin ja olimmekin perillä alle kahden tunnin. Tyylikäs laskeutuminen turkulaisen kauniin puuveneen kyljelle, sataman pohjalle. Kaunista, kaunista… todellakin, liikuttavaa.

    DSC_0525

    Aamulla meillä edessä pitkä legi kohti Ruotsia, jossa tavoittelimme Kalmariin ehtimistä. Aikaisin siis matkaan. Aamun lähtöjumpassa ihmettelimme saksalaista HR-purjehtijaa, joka avasi rullaison jo satamalahdessa vastatuuleen. kovasti näytti kiireiseltä jopa paniikinomaiselta. Toisaalta saimme itsekin ihmetteleviä katseita kun konetin satamasta ulos peräedellä vastatuuleen. Tiettyjen, tämähetkisten koneominaisuuksien vuoksi, tuo tuntui turvallisemmalta kuin ympyränteko ahtaassa altaassa. Rannalla olijoiden katseesta päättelin ettei kovin yleinen tapa, tuollakaan ahtaassa satamassa. He eivät tainneet tietää, että minun vene kyllä peruttaa ja voimalla. Sitten kohti Ruotsia.. valitettavasti kova kaakkoistuuli ei ollutkaan totta vaan tuuli puhalsi vielä voimakkaammin koillisesta. Meille siis piukkaa kurssia melkoisessa  aallokossa. Taitoimme yhteensa 86 mailia 9-14 metrin tuulessa, melkoisissa mainigeissa. Ruokimme kaloja ja aluksella oli enemmän huonovointisuutta kuin ehkä olisimme uskoneetkaan. Ruokailijoita ja päiväoluen juojia oli vähän… minulle maistuu aina. Illaksi perille Sandhamniin, turvallisesti laituriin. Illan kohokohta -I Love Sweden ja juoksevaa lämmintä vettä. Rajattomasti, ilman kolikoita tai kortia!

  • Kesäloman viimeinen viikko – miehistönvaihtoa lentokentällä

    Selena jätti hyvästit Puolan hiekkarannoille lauantaiaamuna – aurinko paistoi ja meri keinui kevyesti. Letkeää menoa – aamupäivän jopa seilasimme, mutta iltapäivällä tuuli hiljeni ja nopeuden pysähtyessäalle neljän lähti Lombardini käyntiin. Pitkästyttävää menoa, onneksi veneessä on aina puuhaa – siivoamista ja korjailua. Pojat pelasivat shakkia, tietokonetta ja tietysti auttoivatkin siivouksessa ja ajamisessa. Tyynessä konettaminen avomerellä on tylsintä ikinä – hetkiä jolloin toivoisi autopilotin osaavan tähystää.

    Illalla saavuimme pitkän päivän päätteeksi Rönnen satama-altaaseen. Etsiskelimme paikkaa ja harmittelimme veneiden välejä…onneksi auttavainen saksalainen otti meidät kyljellemme. Rantautuminen meni niin poskelleen kuin mahdollista, onneksi pääsimme ehjänä kuitenkin hänen kyljelle. Tuli siis vain henkisiä ruhjeita…. sitten etsiskelemään aamun lähtöpaikkaa. Mikä ihana fiilis kun ystävällinen satamatyttö vastasi Roopen kysymykseen, puhutko englantia suoraa sujuvalla englanninkielellä. Saimme kaiken tiedon nopeasti ja oikein… saimme jopa printattua tuon matkalipun paperille,, kuten kotisivujen ohjeessa varsin vanhanaikaisesti sanotaan.

    Bornholm on Visbyn tavoin miehistönvaihtopaikkojen aatelia – kaukana merellä, mutta erinomaisten yhteyksien päässä. Aamulla starttasimme poikien kanssa Rönnestä klo 8.30 lautalla. Runsaan tunnin lauttamatkan jälkeen saavuimme Ystadiin  jossa siirryimme terminaalin edessä seisovaan bussiin. Runsas tunti Skånen  maisemia ja  pääsimme myös tuolle sillalle, jonka ”päältä” seilasimme kesällä 2012 matkalla Kööpenhaminaan. Nyt siis sukelsimme sillan päästä bussilla tunneliin ja hups olimme Kööpenhaminassa. Perillä kaupungin keskellä olimme klo11.30 eli varsin kohtuullisessa ajassa. Kööpenhaminan kentältä onkin sitten yhteys melkein minne vaan – tosin ei Turkuun, ainakaan kohtuu hinnalla. Omat pienokaiseni, tosin jo melko varttuneet, lähtivät sieltä kahdestaan lentokoneella Helsinkiin. Miten nuo lapset kasvavat ja kehittyvät, oikeastaan viisastuvatkin melkein silmänräpäyksessä.

    Nyt siis odottelen Naispoweria saapuvaksi… mikäs on ootellessa auringonpaisteessa ulkosalla. Täällä on kaunista ja lämmintä, ihan sellaista kuin olen toivonut lomani viimeiselle viikolle.