Kategoria: Purjehduskausi 2019

  • Tänä kesänä 57 vuorokautta merellä…

    Purjehduskausi on hyvä päättää kahdestaan vietettyyn ”yrittäjien viikonloppuun” ja tämä onkin siis ihan eri  juttu kuin palkansaajien vastaava😂.Torstai-iltana tyynelle merelle moottorivoimin – onneksi on potkua konehuoneessa. Salongin kukka-asetelmakin on kehittynyt kesän mittaan (nyt mukana ihan oikea maljakko), tähän voisi tottua, kiitos kulta❤️.

    IMG_20190929_134655

    Ehdimme jo ennen pimeää Härjanmaankarille ja vastaanottajakin oli laiturilla. Selvästi on muitakin, jotka viettävät yrittäjien viikonloppuja. Syksy merellä on kaunis, tällaista postikorttikuvaa saimme Härjanmaankarin saunalta.

    IMG-20190929-WA0001

    Perjantain aamu valkeni tyynenä ja aurinkoisena. Jo toinen päivä Lombardinille👍. Kyllä kelpasi kannella istua ja tehdä töitä, kun kokka kohisten menimme kohti länttä. Espskärin sauna oli jo talviteloilla, mutta onneksi käytettävissä kantovedellä ja samojen asetusten palauttamisella. Dinneriä söimme kesäisesti kannella, ei uskoisi lokakuun alkavan muutaman päivän päästä. Kaunista!

    IMG_20190927_175642

    Saunalta tulimme pimeän laskeuduttua ja jäimme ihailemaan tähtitaivasta, joka heijastui merestä kimaltelevina pisteitä. Häikäisevää… Tästä kamerassa nyt kymmeniä kuvia, mutta vain tässä näkyy edes jotain. On se vaan niin että kaikkea maailmassa ei voi tallentaa kuvaksi.

    IMG_20190927_212211

    Ohjelmassa myös halon hakkuuta aamujumpaksi…

    IMG_20190928_120131

    Lauantaina vihdoin hienoa purjehdusta kohti etelää. Reipas itätuuli antoi hyvän vauhdin ja näin olisi jatkanut pidempäänkin. Määräsatamamme Näsby tulikin siis vastaan aivan liian aikaisin.

    IMG_20190928_143102

    Syksyllä jos satamista haluaa palvelua täytyy tilanne tarkistaa etukäteen, sillä vain harvat ovat enää auki. Näsbyssäkin vietettiin viimeistä viikonloppua alennusmyynnin merkeissä. Siksi sinne Skagenin terdelle oli siis ihan pakko meidänkin mennä. Olihan se hyvää, vaikka ei todellakaan vatsaystävällistä🤔. Näsby by night..

    IMG-20190929-WA0002

    Viimeistä iltaa merellä ja nyt onkin siis aika suunnitella kesää 2020. Avasimme Navionicsin puhelimessa ja sinnehän oli hyvä seuraava kesäloma näppäillä. Selena seilaa kesällä 2020 Baltian rantaa pitkin etelään ja vaihtaa naisiston mieheen Gdanskissa. Siitä jatkamme kaksin Puolan rannikkoa kohti Saksaa. Saksassa koluamme lisää Rugenin aluetta ja tarvittaessa jatkamme siitä Rostockiin. Sitten tuleekin kääntöpiste, josta lähdemme kotiin Bornhomin kautta. Perhepurjehdusviikoilla voimme koukata vaikka iki-ihanaan Visbyseen ja sieltä kotiin avomerilegillä. Tämän kesän perusteella on hauska todeta, että perhemiehistömme selviää hienosti myös tuulesta ja merenkäynnistä. Ensi kesän odotus alkaa nyt👍.

    IMG-20190928-WA0001

    Tämän kuvan avasin naisistolleni lauantaina iltamyöhällä ja 30 minuutin kuluttua jokainen paikka, siskonpetiä myöten, oli varattu. Osasivatkohan jo odottaa tätä? Mietintämyssyyn nyt naisille – käymmekö me vain Klaipedassa ihailemassa suojeltua Kuurinkynnään hiekkasärkkää vai tehdäänkö tarvittavat ”paperijumpat”, jotta pääsemme myös Kaliningradiin?

    IMG_20190928_152155

    Saksalainen taitaa kyllä oluen teon ja meidän valintamme osui kyllä nappiin. Miten hyvää voi olla olut ja tuntuu, että maistuu vielä paremmalta nimenomaan merellä. Toisaalta ei ihme – etiketin perusteella onkin suunniteltu juuri purjeveneeseen…

    Onhan täällä viileämpää… jos kesällä lämppäri sai edes välillä hetken levätä  niin nyt se on tosi toimissa. Ilman sitä olisi kyllä aikuiselle liian kylmää ja koleaa, vaikka veneellä lämpö on toki suhteellista. Meistä ”ihan lämmin salonki” paljastui mittauksessa 17 asteiseksi. Enpä taitaisi kuvailla saman lämpöistä kotia samoin. Onneksi aurinko on näyttäytynyt meille joka päivä ja sade on osunut yöhön.

    IMG_20190927_124436.jpg

    Nyt tämä on tässä – kausi alkoi 18.5 ja päättyi 29.9. Kauden aikana veneellä yhteensä 57 vuorokautta ja maileja kertynyt 2149. Hienoja hetkiä Itämerellä, mahtavassa seurassa. Kiitos kaikille😊❤️ ja kiitos Tosirakkaus, hyvin vedit!.

  • Sadetta, tuulta, aurinkoa ja irkku- musiikkia

    IMG_20190921_131414

    Syksyinen sateinen viikko oli mukava päättää viikonloppuun merellä. Lauantaina siis tihkusateessa kohti saaristoa, nyt on kylmää ja märkää. Melko kolean kosteaa keliä. Onneksi lämppärillä saa kivan keskuslämmityksen sisälle.

    Seilaaminen on nyt ihan parasta, vauhtia helposti 8-9 solmua. Kokka kohti Verkania👍. Laitoimme jopa reivit,  havaintoasemalta hyvää perustelua tälle valinnalle.

    Screenshot_20190921_124504_com.android.chrome

    Airiston eteläpäässä oli aihetta juhlaan – tänä kesänä 2000 mailia puhki. Naisistolla juhlittiin tuhatta mailia kultavotkalla ja nyt me sihijuomalla.

    IMG-20190922-WA0004

    Tihkusateessa kiinni Verkanille loistavan vastaanottokomitean avustaessa. Pääsimme jakamaan lopun sihi-juomasta ja maistamaan Hanna-Marin Skotlannin tuliaisia. Olipa makoisaa Ginger-giniä ja keksejä.

    IMG-20190921-WA0006

    Verkanin hyvistä palveluista oli ilo nauttia. Meidän miehistö nautti illallista Buffalossa ja sieltä oli ihana siirtyä saunan lämpöön… sitten olisi voinut mennä nukkumaan🙈😴🙈… mutta😂😂

    IMG-20190921-WA0007

    Kuin ihmeen kaupalla rantaravintola oli tiennyt meidän tulevan, siis jo ennen kuin me tiesimme lähtevämme ja järjestänyt meille ohjelmaa. Pääsimme rilluttelemaan irkku-bändin tahdissa. Olipa hauskaa todellakin-todellakin ja mieleen nousi taas kesän legendaarinen lause. Jossainhan ihmisen on pakko olla niin miksei sitten täällä!!!

    Raskas viikko vaatiikin raskaat huvit vai miten se meni🤔ja seuraukset oli sen mukaiset 🙈🙈🙈… jätettiin kuitenkin tanssimatta pöydillä vaikka sitäkin on Verkanilla tehty. Petri voi syytellä tästä vaikka piukkaa messumatkaa ja minä vaikka olohuoneen sohva- projektia, joka on vienyt yöuneni…. Aamu kuitenkin valkeni omasta punkasta, kullan vierestä, meikit pestynä ja yöpaita puettuna ja yllätys yllätys kaikki omaisuus tallella. Ei siis huono ilta mitenkään👍.

    Aamulla ranta oli kovin tyhjä meidän venekunnan aamiaisen jälkeen, kätevää, ei ruuhkaa saniteettitiloissa😂. Jonoa saimme kuitenkin muodostumaan tankkauslaiturille, jonka palveluista nautimme joka letkulla. Nyt on pari tankkia täynnä ja yksi tyhjä. Suositeltava tankkauspaikka – septissä on todella tehokas imu ja polttoainetta tulee sellaisella paineella, että melkein pelottaa. Hetkessä oli 135 litraa tankissa. Käydessäni maksamassa toivotettiin tervetulleeksi uudelleen ensi viikonloppuna. Mitenkään sopimattomasti ei siis olla oltu ja toisaalta tehokkaasti on kortteja vingutettu.

    IMG_20190922_154145_1

    Kotiin taas reivatuin purjein ja ne on Petristä jo ”ihan mukavat”. Kaunista on todellakin ja voisi luulla, että lämmintä. Rajakari kertoo kuitenkin, että asteita 10. Talvi on tulossa, valitettavasti 😭

    IMG_20190922_162423

  • Syyspurjehdus on mahtavaa… Sunnuntaina kesän nopeusennätys

    Yrittäjien viikonloppu voi joskus olla pidempi ja niinpä merelle jo torstaina. Suuntasimme siis tärkeintä vain lähteminen tunnelmalla  kohti Lillholmenia. Olin haaveillut kesän ekasta käynnistä omassa mansikkapaikassani Österskärissä, mutta hylkäsimme tämän vaihtoehdon kun kuulimme siellä olevan juuri nyt tunkua😂😂. Österskärissä on ihaninta ihan rauhassa 👍⛵. Lillholmenin yössä valmistui pestokanaa riisillä ja kuvassa täydellisesti hauduttamalla kypsennettyä riisiä kasviksilla. Lapseni mukaan minun kärsivällisyyteni ei riitä haudutettu riisin keittoon, mutta veneessä onnistuu tämäkin👍. Kuva todistaa!  Perjantain hienot purjehdussuunnitelmat sekoitti häränpyllyä heittävä kramppaileva vatsani ja näin kuusi tuntia kului melko epämukavasti. Sauna sen sitten rauhoitti eli ensi kerralla ripeästi sauna kuumaksi. Onneksi Lillholmenissa oli mukavaa olla kaksikin yötä.

    IMG_20190829_221737

    Lauantai aamuna iloisesti kohti Mossalaa ja Muinaistulien juhlaa. Olimmehan sopineet kolmen veneen yhteisistä Muinaistulien juhlasta. Mossalan rannassa olikin jo juhlan tuntua ja iloiset naiset vastaanottamassa. Illalla testasimme ravintolan 10€buffet-pöydän, joka ei kyllä saanut kovin hyviä arvosteluja. Sitten pyörähtelimme tanssilavalla, kukin taitonsa mukaan ja yön tunteina ihailimme kokkoa. Illan viimeiset pyörähtelyt sitten perinteisesti Selenan maston ympäri – mahtaakohan masto osata arvostaa tätä kaikkea huomiota mitä saa osakseen.

    IMG_20190831_221602

    Kesäloman heikot tuulet on nyt historiaa ja kotimatkalla teimme jopa kesän nopeusennätyksen. Reivaaminenhan on lälläritouhua,  vai mitä Hanna-Mari? Siispä täysin purjein 8-12 m/s tuuleen ja kyllä vanhaan rouvaan saatiin menoa aikaiseksi. Piukkaa kurssia vauhti nousi helposti lähemmäs yhdeksää ja useamman kerran käytiin yhdeksän yläpuolella. Huippulukemana kuitenkin korkattiin 9,9 solmun vauhti – melkoista vauhdin hurmaan. Näitä nopeusennätyksiä ei kyllä tehdä ns.oikeilla purjevalinnoilla vaan juurikin näillä övereillä.

    meri ja auinko

    Syyskuu on alkanut ja merellä on lämpimämpää kuin usein keskikesällä. Aurinko paistaa ja tuulee, mutta lämpimästi… eikä merikään tunnu kylmältä. Nyt olisi aika oivallista olla kesälomalla

  • Mökkielämää veneellä

    Vietimme löysää viikonloppua veneellä, ei suuria purjehdusseikkailuja vaan enemmänkin mökkimäistä oleilua saunarannassa.

    IMG_20190818_194358

    Perjantaina kaikki elkeet oli meidän lähtöä vastaan, mutta eihän se aina voi niin helppoa olla. Kun molemmat olivat käyneet ennen lähtöä vielä kerran kotona ja Petri kävellyt telakalla päin parrua niin päästiin lähtemään about tunti suunniteltua myöhemmin.

    IMG_20190818_194722

    Airistolla hyvää menoa reippaan etelätuulen avulla. Muutamalla luovilla pääsimme Rymättylän sunttiin ja jo heti kahdeksan jälkeen kiinnittäydyimme Härjänmaankarille. Illan aikana ranta täyttyi, sillä vihdoinkin tuuli etelästä jolle tämä satama on suojainen. Yösaunassa pohdin painokkaasti amputaatiota, joten ei mitään keveää tarinaa tarjolla🤔. Vastuu siirtyy kuulijalle 🙉🙈🙉.

    Kovahko etelätuuli jatkoi yön yli puhallusta ja aamulla heräsimme pieneen keinutaan. Hienot suunnitelmamme purjehduksesta ja menosta kohti länttä kutistuivat velton aamun jälkeen. Jotta ei olisi mennyt aivan velttoiluksi päätimme päivän hyvänä työnä uudelleen kytkeä aurinkopaneelit ja varmistaa, että jo eteenpäin reklamoitu lataussäädinvika ei voi johtua kytkennöistä. Kyllä yleismittarilla tekee löytöjä, sillä syylliseksi latausongelmaan paljastui akkukenkäliitäntä. Hyvältä näyttävä liitin oli helpannut puristuksesta ja virta ei siis kulkenut. Teimme yhdessä päätöksen, että jatkossa laitamme pisaran tinaa aina kun mahdollista, kaikkiin liitoksiin. Eipä vaikuta sitten tärinät ja vapinat kytkentöihin.

    Nyt saan sitten nolona näpytellä lataussäädin-myyjälle, ettei vika ollutkaan säätimessä vaan kytkennöissä🤔. Heidän technical support tuleekin töihin tällä viikolla, joten onneksi tämä ongelma ei vielä ole ollut pohdittavana. Meille kuitenkin tärkeintä, että nyt latausta taas syntyy. Taas hymyillään!

    IMG_20190818_170524

    Virtasyöppö kylmäkone on saanut tänä kesänä myös eläkepäätöksen. Ensi kesänä ei tetsailla enää kylmäelementin sulatuksen kanssa, eikä räpsytellä freeze-asentoja. Uuden kylmäkoneen mallikin on jo valittu kun saimme erinomaisen esittelyn naapuriveneeltä. Kiitos s/y Kristiina, hyvistä vinkeistä olen aina kiitollinen. Tulevana telakkakautena Selenaan laitetaan tuollainen lavuaarin  läpiviennissä lauhduttava Isothetm ja sitten 284Ah hupiakut riittää vaikka mihin 👍.

    IMG-20190818-WA0000

    Tällä maisemalla lauantaina iltasaunassa, hiiligrillissä paistettujen pihvien jälkeen. Oli rauhallisempi tunnelma kuin perjantai yösaunassa ja ihme, ei yhtään amputaatiojuttua🥺😂. Postin tuoma hauska yllätys tämän kesän naisistolta sopii salongin sohvalle kuin nenä päähän.

    IMG_20190818_143909

    Sateinen ja tuulinen sunnuntai laittoi meidät kotimatkalle jo heti yhden jälkeen, kuitenkin viimeisenä veneenä.  Sateisesta ja harmaasta kelistä huolimatta purjehdus oli loistavaa, pääsimme helposti yli 8 solmua. Rajakarin mukaan tuulta 8m/s ja puuskissa 10m/s. Ihan siis Selenan ”lempipuhina” ja ilman reivejä, tietty!!  Airismaan kyljellä tuuli sitten katosi ja Airisto oli yht’äkkiä lähes tyyni… Harmaa seinä Rymättylän päällä taisi olla selitys tuulen katoamiselle. Sadetutkassa se näytti tältä ja hämmentävästi jätti Airiston sateen ulkopuolelle.

    Screenshot_20190818_152241_com.android.chrome

    Pientä ripsottelua tietysti yritti meillekin, mutta siksihän meillä on nämä sadevaatteet, pipot ja saappaat…

    rhdr

  • Kiitos miehistölle, mahtava Etelä-Itämeren kierto♥️

    Viimeinen viikonloppu merellä sujui vauhdilla niin monella tavalla. Purjehduspäivät  Sottungasta Lillholmeniin ja Lillholmenista Ramstedtille menivät melkein lentäen yli kahdeksan solmun keskivauhtia. Kun tuuli vaan puhaltelee oikealta suunnalta sopivasti niin kyllä se raskas rouvakin lentää…s/y Selena

    Launtain iltasaunassa harmaa maisema, melkein kun loman aloitusiltana. Silloin tunnelma oli odottava ja nyt viimeisenä iltana lähinnä haikea. Taas yksi loma takana 😭.

    nor

    Aika kului myös rannassa kuin siivillä – täällä olisi vielä niin mielellään. Sunnuntaina vietimmekin rauhallista aamua Lillholmenin laiturilla kumivenettä paikkaillen ja Köyhillä Ritareilla herkutellen.  Kotiin ei vielä ollut kiire…

    kesäloma 2019 2

    Takana on yhteensä 1380 meripeninkulmaa 30 päivässä. Satamapäiviä vietimme Kööpenhaminassa ja Tukholmassa (Saltsjöbadenissa) kaksi ja Stralsundissa yhden, purjehduspäiviä jäi näin 25. joten keskimäärin lomalla on edettu runsaat 55 mailia päivässä. Yön yli purjehduksia teimme kaksi, toinen mennessä Lillholmenista Landsortiin ja toinen tullessa Kalmarista Nynäshamniin

    Kylmänä ja koleana alkanut loma kääntyi lämpimämmäksi kun pääsimme alas Christiansöhön ja silloin voimme lopettaa lämmittimen käytön. Valitettavasti loman viimeisellä viikolla tiistaina lämpötila putosi taas kymmenen päälle ja lämppäri hyrähti öiden lämmöksi päälle. Epätyypillinen pohjoistuuli oli lomalla vallitseva tai sitten tuulta ei ollut ollenkaan, jolloin Lombardini sai panna menemään pitkät tovit.

    Aivan mahtava Itämerenkierto, josta taas riittää tovi muisteltavaa. Tosirakkaus Selena jaksoi hyvin ja harmia tuotti lähinnä wc ja aivan viimeisenä päivänä aurinkopanelien regulaattori, muilta havereilta vältttiin muutamaa laituripussausta lukuunottamatta. Kiitos mukana olleet Kirsi, Meri, Hilkka, Henna, Minea ja Elmeri sekä tietysti Petri♥️ – te teitte tästä kesälomasta erityisen ainutlaatuisen⛵👍❤️.

     

     

  • Suomessa, valitettavasti…

    oznorPohjoistuuli on todellakin päättänyt puhaltaa korkealta ja kovaa. Me olemme matkalla kotiin ja juuri nyt olisi kivaa jos tuulisi aivan jostain muualta tai edes hiljemmin. Onkohan tämä joku viesti, että pitäisikin vaan lähteä aivan toiseen suuntaan ja yrittää kotiin vasta vuoden tai kahden päästä? Koskakohan tästä saisi kyllikseen? Mihin voi valittaa jos ei ole tyytyväinen kesäloman loppumiseen?🤔🤔🤔

    Harmaan Tukholman keskellä kirkkaana Globen

    Kolmen tuulisen yön jälkeen irti Saltsjöbadenista.   Tuulinen kiinnittäytyminen polttoainelaituriin ja siitä nyt muistona mustaa kyljessä, tuli pientä kiillotettavaa telakkakaudeksi. Tankkasimme ja saimme myös septin tyhjennettyä 200Kr korvauksesta. Aseman poika ei edes yrittänyt kaupata palvelua vaan auliisti opasti, että tyhjennystä saa saaristossa ihan ilmaiseksi. Me kuitenkin tehtiin ekoteko ja tyhjennytettiin, ehkä pojan harmiksi 😲…

    IMG-20190802-WA0011

    Päätimme kurvailla sisäsaaristoreittiä, rantoja ihastellen  ja melko lähellä Tukholmaakin käytiin. Illaksi Kyrkogårdsön saarelle,jossa sijaitsee Siaröfortetin mielenkiintoinen linnoitus. Jännittävät bunkkerit ja tykit rakennettu saareen, näitähän Ruotsin rannikolla on lukuisia. Vuokrattiin hiukan ylihintainen (500Kr) sauna, joka olisi pitänyt ilmeisesti itse vielä lämmittää (tästä ei siis mitenkään informoitu). Meidän mennessä oli jo sammunut, mutta onneksi lämmin. Nopeasti liekit pesän alle niin, niin hyvä tuli. Mielestämme oli nyt kyllä hintansa väärtti, ihana päästä saunaan.

    Siaröfortetin kalliolla
    Siaröfortet bunkkereilla👍, miten toisilla hiukset on hyvin ja yhdella tuollainen leijonanharja?

    Torstai aamuna piukkaa pohdintaa ollaanko me lähdössä Ahvenanmerelle vai ei. Pohdinta jatkui pitkälle iltapäivään, mutta kun lähdön hetki olisi tullut oli päätös helppo. SMHI kertoo Söderarmilla keskituulen olevan 12 m/s puuskissa 15m/s niin eipä tuonne keinutukseen tällä teamillä hinkua ole. Vielä yö siis Ruotsissa ja päädyttiin Gräddöhön. Keula tuulessa oli hyvä keinua ja sataman hyvässä saunassa vietettiin iltaa. Gräddössä myös erinomainen ICA kävelymatkan päässä.

    nor

    Kauan on pitkä matka ja nyt ollaan siis menossa kotiin, valitettavasti. Aamulla liikkeelle klo 05:30 ja tyynelle merelle. Päätimme lähteä aikaisin ja päätyä kauas. Aamuvahteja kun ajaa vuorotellen toisen nukkuessa ja antaa päävastuu Reiskalla ja tutkalle niin kyllähän tätä jaksaa. Tuuli nousi päivällä ja pääsimme seilaamaan, päivän huippuna kahdeksan solmua. Vajaan 70 meripeninkulman päivämatkan jälkeen olimme jo Sottungan satamassa. Täällä palvelut ovat parantuneet ja rannan uudet WC:t saivat kaikilta kymmenen pistettä 👍☺️. Kalaonni suosi nuorta pilkkijää ja ahventa nousi aivan solkenaan. Perkauskouluhan tässä sitten avautui…

    IMG_20190802_175428.jpg

  • Nyt Nynäshamn, merellä 22 tuntia ja 171 mpk:ta…

    Nyt Nynäshamn, merellä 22 tuntia ja 171 mpk:ta…

    Miten se nyt sitten menikään? kerroin Christiansössä naapuriveneen kipparille, että tästä lähdetään pohjoiseen kevyessä
    perätuulessa spinnuillen. Tähän hän vastasi ”Okay, I’ll don’t want destroy your dreams, but…”. Oli tainnut siinä veneessä avautua hiukan luotettavammat sääsivustot…

    sdr_HDRB

    Jo Kalmariin konetimme melko tyynessä ja osittain hiljaisessa vastatuulessa sata mailia. Levollisen yön jälkeen oli aika tehdä reittisuunnitelma niin, että varmasti ollaan Tukholman lähellä kun
    lisämiehistöä ensi maanantaina saapuu. Sääsivustoja siis esiin (SMHI & Windguru) ja pohtimaan mitä tehdään. Tuulen viivoja katsellessa voin vain ihmetellä missä on meidän ”spinnukoulutuulet”, mitäh?? Luvassa olisi seuraavaksi vuorokaudeksi tyyntä ja sen jälkeen hiljaista tai hiukan kovempaa vastatuulta, aivan päin näköä😲😲😲. Pientä haastetta siis ilmassa 👍!! Logissa nyt 1000 mpk:ta, tältä reissulta 🥂🍾.

    IMG-20190726-WA0002

    Onneksi miehistönä on Puuha-Pete ja Pirkko, siksi tekemisen tunnelma on vain positiivinen juttu. Päätimme rykäistä yhdellä legillä Nynäshamniin,  edessä siis tyyntä merta lähes vuorokaudeksi. Sitten voimme viikonloppuna vähän vaikka rillutella, tiedä mitä hauskaa keksimme😊😂, ehkä avaamme diskon? Lombardinille on siis edessä kova urakka, mutta leväistä merta katsoessamme lupasimme hänelle yhden uimatauon, jolloin pestään vedensuodatin. Jäähdytysveden mutkaton rullaaminen on tällä legillä meinaan aika tärkeä juttu👍.

    Nyt vasta sitä aikaa sitten onkin, urakalla☺️. Oli hyvää aikaan siivota ja petivaatteet saivatkin perinpohjaisen tuuletuksen ja aurinkokylvyn. Auringossa köllötellessä tuntuu aika sujuvan kuin siivillä ja hiukan kiusattiin VTS-kameroitakin. Päivällistä oli myös tarjolla kannella kaksi ja olihan se romanttisempaa avomeren äärellä kuin ruotsalaiseskaaderin snapsilauluja kuunnellessa. Just for the two of us❤️

    rpt

    Kunnostauduin myös kirjoittamaan reklamaation Kalmarin kunnalle toimimattomasta tyhjennysasemasta. Kalmarin ”ovensuun” kätevällä polttoaineasemalla täytimme diesel-tankin lähtiessämme ja samalla ajattelimme tyhjentää septik-tankin viereisellä laiturilla. Hyväkuntoisen näköinen imuasema tarjosi hyvää imua, mutta imupää oli kummallisesti katkottu ja päähän oli kietaistu joku teippi ikäänkuin tiivisteeksi. Mitä helvattia? Ei auttanut edes oman sovitepalan käyttäminen, tyhjentämättä jäi. Kyllä tästä tuli niin paha mieli, ihan Itämerenkin vuoksi, että sähköpostia Kalmarin kunnalle oli ihan pakko naputella. Och Kalmar kommun svarar 16 tuntia myöhemmin, ei huono👍❤️

    Screenshot_20190726_110054_me.bluemail.mail

    Jo toinen toimimaton asema Ruotsissa ja missä ovatkaan Etelä-Itämeren imuasemat? Voi mitä halvatti toimintaa ja Kalmarista Nynäkseen meri pelkkää levää 🙈😟.

    rhdr

    Yksinäisellä iltäyön vahtivuorolla sain seurata miten hehkuvan punainen aurinko laski taivaanrantaan. Ilman näitä öitä merellä jäisi jotain aivan poikkeuksellisen kaunista näkemättä. Vastaavasti punaisen kuun nousu on aina yhtä merkillinen, mikä sieltä tulee? Siitä vaan ei saa kuvaa, ei edes tällä ”mutsille tarpeettoman hyvällä kännykkäkameralla”. Tämä mahtavuus on auringon noususta, jonka missasin nukkumalla🙈😭🙈😭, kannattiko nukkua juuri nuo 2,5 tuntia?

    IMG-20190726-WA0001

    Luonnossa on mieletön valon ja varjon leikki, kuten tässä yökuvassa näkyy…

    ISO-102400

    Sydän yön pimeydessä oli mukava yhdessä ihmetellä tutkan kuvaa ja saimme jopa väistellä yhtä vastaantulijaa. Melko ufolta tuo tuntui aluksi, kunnes lopulta löysimme lähestyvän vihreän valon. Epäilin jonkun unohtaneen sytyttää mastovalon, mutta ei, kyllä sieltä tuli purjevene seilit ylhäällä. Jotakin purjevenettä voi siis seilata täysin tyvenessä😲😲😲.

    rbsh

    Aamuyön unilta herättyäni, Landsort oli jo edessämme.  Kuin postikortit, nukkuvat laivat redillä.

    dav

    Vielä perämies nukkumaan ja minulla juttuseurana hylkeet, joita olemme nähneet lukuisia. Ennen satamaa kynsihuoltoa ja sitten siinä se on -Nynäshamn. Takana 22 tuntia ja 171 meripeninkulmaa. Aamuolutta kannella klo 9:30😊😊😊. Meillä aivan mahtava tiimi, tästä tulee hyvä😊⛵😊 – mihin meistä joskus onkaan?

    oznor

  • Tämä erityinen päivä on Lombardinin…

    Christiansö on kyllä kaunis – valokuvaan on vaikea tallentaa sitä kokonaisuutta mikä siellä on.  Tänä kesänä sain ihailla sitä jo toistamiseen, nyt hiukan romanttisemmassa tunnelmassa. Länsisaari jäi viimeksi kiertämättä, nyt siis siellä👍. Hämmentävää miten hienosti nämä historialliset rauniot ja muistomerkit ovat säilyneet. Tietysti poikkesimme myös paikalliseen🍻🍻.

    rhdr

    Illallista kannella kaksi ruotsalaisen eskaaderiväen ilonpitoa kuunnellessa. He olivat tulleet kuulema pitkän matkan Karlskronasta Christiansöhön, oli aika ottaa rennosti snapsien ja laulun merkeissä. Olimme rivissä neljäntenä ja saimmepa vielä myöhäisinä tunteina viereemme mukavan saksalaisveneen. Kyllä tämä vierekkäin kelluminen on täällä luontevaa ja Suomessa on satamat täynnä jo ennenkuin edes yksi rivi on piukassa. Olisi kyllä monilla suomalaisilla ”merenkulkija konkareilla” täältä opittavaa.

    cof

    Aamulla herätimme uneliaat saksalaiset valitettavasti jo seitsemältä – aiomme mennä kauas, sorry🙈😲. Vanhoja perinteitä kunnioittaen peruutin satamassa ulos, siis ihan vaan huvikseni, tuulesta kun ei ollut tietoakaan. Christiansön kaakkoiskulman luodolla ihastelimme hylkeitä, jotka köllivät ja ulvoivat luodolla ja uivat sen ympäri. Mitäköhän yrittivät ulvonnalla viestittää?  Kyllä olis biologian opelle tässä iässä kysymyksiä, jännittävää ettei biologia aikoinaan oikein hotsittanut 🤔🤔🤔.

    Kohti Ruotsia ja ensimmäiseen kohteeseen around 50 mpk:ta. Lopullinen määränpää jätettiin kuitenkin vielä avoimeksi. Pohjoiseen on nyt kuitenkin jo päästävä. Haikeana pakkailin uusia karttojani pois – näillä ei tänä vuonna tehdä enää mitään, mutta toivottavasti taas ensi kesänä.

    dav

    Samaiseen korjuun meni tämä Svenska Kryssarklubenin Danmark-kirja ja Bornholmista käteen tarttunut veneilijöiden turistiopus. Tuossa hienot ilmakuvat kaikista Bornholmin satamista. Ensi vuonna näitäkin, toivottavasti 👍😊.

    IMG_20190724_133249.jpg

    Nyt on aikaa… Tutkakurssimme (muinaisjäänteen tilalle on tänä kesänä hankittu päivitetty versio) on edennyt ja nyt osaamme tehdä hänestä jo hiukan liiankin terhakkaan vahdin. Mikä on lounastaessa tyynellä merellä, tällä näkymällä kun Lombardini pukkaa lähes 8 solmua eteenpäin ja Reiska ohjaa, tutkan valvoessa muuta liikennettä. Jossainhan ihmisen on pakko olla niin miksei sitten täällä?

    Screenshot_20190724_201534_com.facebook.katana

    Tänään on aivan erityinen päivä, sillä olen ollut biologinen äiti tasan 18 vuotta. Tässä aivan lumoavan söpö kuva tästä pikku-Ropsusta vuosien takaa. Mistä lieneekään Sara-sisko tämän löytänyt onnittelukuvaksi, ihana❤️. Meidän sekakuorolaulu mereltä meni melko katkonaiseksi kun yhteys oli liian surkea. Onneksi ”lapsi” ymmärsi ja viestitti ”et keskel merta on aika huono yhteys”… Onneksi illalla yhteys parempi ja saimme onnitella livenä👍.

    dav

    Tänään oli siis aikaa… Kannella avautuikin taas kaikkien VTS- kameroiden iloksi karvanpoistoon erikoistunut kauneussalonki. Skin Candyllä onnistuu vaikka hellettä pukkaa ja hiukan liian kirkas ”kohdevalo” lämmittää kaikki pinnat ja tuotteet. Hellekärpäset vain häiritsivät, jostain kumman syystä niitäkin kiinnosti tämä makeus 😂😂😂.

    rhdr

    Pienet välikuolemat auttaa jakamaan….  Ei pysähdytty eteläiseen Sandhamniin, ei Kristianopeliin , eikä edes Bergkvaraan, ei me menimme Kalmariin. Hetki ennen satamaa oli jo näin tylsää…

    IMG_20190724_202842.jpg

    Siihen me se sitten tyrkättiin, keskelle Kalmarin kaupunkia. Takana neljäntoista tuntia lähes tyynellä merellä ja 101 mpk:ta, oli ihana saapua satamaan missä oli jopa muutama poiju vapaana 👍👍.

    IMG_20190724_214238.jpg

  • Rodvig, Mon ja sitten kohti Rugeniä…

    Kööpenhaminasta lähdettyään pääsimme kokemaan tyyntä ja tuulista. Alkuun lupaavalta tuntunut tuuli lässähti runsaan tunnin kuluessa ja siirryimme konettamaan. Onneksi tuuli virisi iltaa kohden uudelleen ja lopulta surffailimme runsasta seitsemää solmua kohti Rodvigiä. Matkalla ihastelimme Stevns klintin kallion jyrkänteen kerroksia, jotka ovat 65  miljoonaa vuotta vanhoja kallioita. Kyllä luonto on ihmeellinen. Tämä kuvassa oleva, melkein kalliolta putoava talo, paljastui myöhemmin Höjerupin keskiaikaiseksi kirkoksi.

    oznor_vivid

    Rodvigin täpötäyteen satamaan sisään illan suussa – melkoisia ympyröitä saimme ajella ennenkuin paikka löytyi saksalaisen herrasmiehen kyljeltä. Olipa mukava kuulla tervetuloa tervehdys kun kiinnittäydyimme kolmanneksi riviin. Olipa kaunis satama ja meillä ihana valkosipulin tuoksuinen Pasta Carbona illallinen.

    IMG-20190719-WA0005

    Aamiainen kannella yksi nautittiin varhain. SMHI:n mukaan tiesimme, että meillä on edessä konetusta koko päivä. Tyynelle merelle siis.

    oznor_vivid

    Mon-saaren rantaviiva näkyi pian jo edessä ja se vain kasvoi kun lähestymme sitä. Mahtava jyrkänne ja todellakin katsomisen arvoinen.

    rptoz_vivid

    Saimme loistavan tolppapaikan Klintholmin satamasta ja sitten hyppäsimmekin satulaan. Olihan tuo Mon Klint nähtävä. Runsaan kuuden kilometrin pyöräily keskellä Tanskan maaseutua sai meidät pöhkimään ja taisi yksi pyöräkin saada ”epäkelpo menopeli” -tuomion. Lopulta olimme perillä melkoisessa kansainvaellus paikassa.

    oznor_vivid

    Dinosauruksen munat lasten leikkipaikalla viestittivät, että pelkästään jyrkännettä eivät ihmiset  ole tulleet katselemaan. Meitä kuitenkin kiinnosti nuo näkymät ja siksi kiipesimme korkeimmalle paikalle ja tietysti myös turva-aidan yli. Siellä oli kiveksiä kipristelevä näköala, kuten Petri minulle tiivisti.  Minua tosin vain ihan normosti huimasi🤔. Tämä kuusi kilometriä pitkä ja 128m korkea kalkkikiviseinämä on kyllä huikea näky.

    Piukan 14 km pyöräilyn jälkeen oli dinneriksi pestokanaa uunissa. Tämä naistenviikolla ihanaksi havaittu ruoka valmistui nyt tulisena Pesto Rosso vaihtoehtona. Illalla vielä paikallisessa, Mon saaren oman panimon olutta👍.

    IMG-20190719-WA0009

    Aamulla tuikkasimme merelle kukonlaulun aikaan, suuntana Saksa. Tyyni meri houkutti meitä koska tiesimme tuulen iltapäivästä kääntyvän vastaiseksi. Parin tunnin konetuksen jälkeen pääsimme seilaamaan, mutta valitettavasti sitä iloa kesti vain runsaan tunnin ajan, sillä kun nopeus laskee kolmeen, käynnistyy tässä matkapurjehdusveneessä moottori.  Ilman tuulta ei voi purjehtia. Lähes 40 mpk:n matkalla oli hyvä korjata kynsiä ja koska Lombardini on niin nukuttavan ääninen taisi joku ottaa kannella myös tuplurit. Kiikaroimalla näkee usein enemmän, niin tälläkin kertaa – koko reissun kaipaamaani pyöriäiset näkyivät Saksan rannikolla kiikarin linsseissä, valitettavasti ne vain ei olleet minun silmillä😭.

    smacap_Bright

    Kymmenen mailin sisäänajon jälkeen saavuimme Bartöftin satamaanjo heti puolen päivän jälkeen. Olipa kiva tulla Saksaan❤️. Rannassa miehet vastassa ja niin monella jotain sanottavaa. Täällä rantakahvilasta sai ostaa viiniä ja satamatoimistosta olutta, WC:n ja suihkun ovet ovat avoinna avoinna ja kaikkialla on siistiä.

    rbsh

    Illan ratoksi pesimme pari koneellista pyykkiä ja nautimme aivan mahtavaa dinneriä. Tässä aluksessa on kyllä ravintolatason ruokaa, mutta silti saksalainen Snitzel on mentävä vielä viikonloppuna maistamaan.

    IMG-20190719-WA0010

    Rauhallinen aamu, aivan ihanaa  ja sitten juuri oikeaan aikaan siirryimme Stralsundin vanhan kaupungin satamaan. Tämä Citymarina saa pitää meidät nyt parin yön ajan, sillä meillä on ostoksia tehtävänä 😊.

    oznor_vivid

     

     

  • Kööpenhaminassa siivousta, vessa-hässäkkää ja onneksi myös turistina pyörimistä ♥️

    Ihanalle Kööpenhamina sanotaan nyt heipat! Kaksi pitkää satamapäivää ja nyt on mukava jatkaa eteenpäin.

    IMG-20190713-WA0023.jpg

    Kiinnittäydyttyämne lopulta aivan keskustaan, Kvaesthusbroenille, ajattelimme että olemme täysin ilman palveluita. Näin sai ajattelemaan mm.laiturin kyljessä olevat keltaiset kyltit – kiinnittäytyminen kielletty. Aivan täydet laiturit kylttien ympärillä tuntuivat hiukan hullunkurisilta… Sataman  ”huikeat palvelut” avautuivat vasta sunnuntaina kun seurasin toisten veneilijöiden toimia. Satamamaksun maksamalla sai koodin, jolla pääsi laiturin kellarissa oleviin suihku-vessoihin. Valitettavasti nuo tilat oli suunnitellut, joku jolla ei ole lainkaan ymmärrystä käyttötarkoituksesta. Kellarissa oli todellakin kaksi kunnollista ovellista komeroa, jossa oli suihkunurkka ja wc-pytty. Kätevää, jos ajattelit mennä suihkuun, mutta pelkästään WC:n kun olet matkalla ja molemmissa alkaa suihku lorista niin kovin timakka vessahätä ei saa olla odottaessa.

    IMG-20190713-WA0026

    Viimeistä iltaa vietimme Kööpenhaminan yössä. Ensin tanskalaisia voileipiä ja sen jälkeen baarikierrosta paikallisoppaan kanssa. Toiset jaksoivat sitten pidempään kuin toiset, yllättävää, ja loppuyöstä kurkattiin myös lorupussiin. Miksi nukkua kun voi valvoa?

    Toisten alkaessa nukkua minä pääsin tekemään lähempää tuttavuutta kenkuttelevan toalettimme kanssa. Yritettyäni runsaan tunnin oli pakko aamu viideltä lopettaa ja nukkua hetki. Aamulla herätys naapurin olemme lähdössä-tekstiviestiin ja veneen sisäiseen viestiin, että pytty on tosi täynnä. ”Pytty viesti”ei ollut yllätys, vaikka olinkin toivonut ihmettä. Pienet pyrähdykset siis merellä ja jatkamaan yöllisiä puuhia toaletin parissa. Sairaanhoitajan työkokemuksesta tässä paskaprojektissa oli apua, sillä tämä ei onneksi ole pahin show missä olen ollut mukana😷😷😷. Lopulta kaikki mahdolliset kemikaalit pytyssä ja ei edes lupausta avautumisesta, ei kuplan kuplaa… pisti hiljaiseksi. Googlettelimme mistä voisi ostaa sellaisen kumisen, kanttarelli väärin päin, viemäriputken avaajan – se kun ei kuulu miljoonalaatikon  perusvarustukseen.

    image_view

    Lopulta kuin viimeisenä oljenkortena koitin kiehuvaa vettä. Se oli tällä kertaa se supertaika – tiedä häntä auttoiko yksinään vai oliko kyse kaikkien tuotteiden yhteisvaikutuksesta, mutta lopulta rööri aukesi👍👍👍. Auettuaan toimiikin sitten paremmin kuin koko kesänä. Lieneekö putkien seinämissä ollut jotain saostumaa, sillä pumppu on kokoajan pumpannut hyvin vettä merestä, mutta ei pytystä eteenpäin.

    Naisten legi päättyi siis tällä kertaa  tällaiseen vähemmän mukavaan hässäkkää, mutta onneksi meillä oli viikon ajan todella onni matkassa. Mitään suurempaa ei sattunut, sää ja tuulet olivat paremmat kuin uskalsin odottaa ja hässäkkää aiheutti lähinnä toaletti.

    IMG-20190715-WA0007

    Sunnuntai kului osaltani perinteisesti eli vahdin vaihto -siivouksen merkeissä. Ohjelmassa oli vuodevaatteiden ja  patjojen tuuletusta,  kylmäboxin sulatusta ja investointia, vihannesboxien ja hyllyn siivousta, leipähyllyn siivousta, maton tamppausta ja turkkilevyjen pesua, pilssin pesu ja tietysti myös omien vaatteiden järjestely…. Kun vielä pesin kantta ja istumalaatikkoa niin olihan siinä sunnuntai päivä hurahtanut jo pitkälle iltapäivään.  Vihdoin suihkuun ja pientä huikopalaa. Oli aika laittautua kauniimmaksi ja kiiruhtaa kentälle Vahvaa vastaan♥️. Nyt alkaa kahdenkeskinen kaksiviikkoinen. Ei hullumpaa😊.

    Maanantai turistina Kööpenhaminassa minäkin. Matkaan pakatut pyörät kaivattiin korroosiopusseista ja näillä kiertelimme sujuvalla vauhdilla lukuisia nähtävyyksiä. Ehdimme myös kiertelemään kävelykadulle alennusmyyntiostoksille, nyt on minulla sitten uusi  lappu-farkkumekko ja kätevä pussukka. Pelkästään somia ostoksia siis😊🙈 .

    dav_vivid

    Lopulta ratkaisimme myös Selenan ”roskapussiongelman”. Pienet sekajäteroskikset laiturin alussa olivat todellakin sataman ainoat. Sinne siis kaikki, sikinsokin. Tehokas päivä oli mukava päättää ♥️-illalliselle 👍.

    IMG-20190715-WA0006

    Tiistai-aamuna hyppäsimme taas satulaan ja pyöräilimme lähimpään postiin. Suomeen lähti kuoressa erään ladyn autonavaimet. Naisten viikon jälkeen on jonkin verran tavaroita väärissä osoitteissa, ihme😲.

    oznor_vivid

    Sitten paikalliseen Aldiin bunkraamaan ja hip hurraa on aika lähteä merelle. Kiitos Fb-Merikarhusivuston saimme nopean vinkin kätevimmästä tankkaus paikasta, valitettavasti septic-tankkia ei täälläkään saanut tyhjennettyä (ainakaan laiturilta ei ko.imua löytynyt, olisiko ollut kuitenkin joku järjestely jäsenille?). Margaretheholmin Lynetten satamaan ajaessamme näimme paikallisen erikoisuudet, rantaan rakennetun laskettelumäen. Kuvassa vihreänä ja kuvattuna mereltä.

    sdr_vivid

    Nyt aurinkoisella merellä ja täysin purjein kohti lounasta… jossainhan ihmisen on oltava niin miksei sitten täällä♥️