Kauas on pitkä matka… joskus tuntuu siltä kun katsoo karttaa. Niin nytkin❤. Aamuyön tunteina kun katsoin karttaa Hudiksvallissa ja mietin etappeja niin millä muulla miehistöllä tahansa olisi tullut epätoivo. Liian pitkä matka… varsinkin täysin hulvattoman kovatuulisen ja siksi raskaan purjehduspäivän jälkeen. Aamulla kuitenkin esittelin vaihtoehtoja miehistölle ja mutkatomasti valittiin suorin mahdollinen reitti Öregrundiin – huolimatta, että matkaa on…
Aamulla tankki täyteen, vihdoin, sillä polttoaineen saaminen meriasemilta ei ollut Höga Kustenilla mitenkään mutkatonta. Ulvössä diesel oli loppu ja Härnösandissa koko polttoaine ponttooni oli uponnut, dieselin kantaminen maa-asemalta tuntui vähemmän isnpiroivalta.
Matkaan siis myöhässä ja tiedolla että likemmäs satamailia edessä. Miten aika sitten kuluu merellä… hienosti. Kirjastomme on kovassa käytössä sillä kaikenmaailman aikakauslehdet ruotsiksi ja suomeksi on luettu kannesta kanteen, Victorian syntymäpäivän kunniaksi luimme hänestäkin sivu kaupalla, eräillä riittää veneeseen liittyviä puuhdetöitä ja sitten on tietysti aina nukkumisen vaihtoehto. Pienet tupluurit kannella piristää kummasti. Ruuanlaiton merkeissä saa toki myös kummasti kulumaan aikaa, sekä laittaessa että syödessä. Matkalla Öregrundiin saimme lopulta myös maistaa kätevän emäntämme, Merin, valmistamaa lohisoppaa. Turhaa vaatimattomuutta hänessä – selviä kokkikolmosen aineksia naisessa – loistavaa soppaa! Tätä herkkua meille taas seuraavan tuhannen mailin kuluttua. Kuva hetkeltä kun olimme jo ahmineet loistosoppaa hengenhädässä… Huomenna loppukeitosta katkarapusoppaa❤.
Matkalla kerkesimme ihmettelemään Ruotsin merenkulkuhallituksen hoikkuuden ihannointia. Selväti anoreksiaan kallistuvilla ihanteilla luodut merimerkit jäävät oikeasti liian usein löytymätttä – niin nytkin. Pinnistelyistä huolimatta löysimme merellä merkeistä vain puolet. Öregrundin sisäänajossa jätin yrittämättä, tavoitteena oli ettei törmätä! Loistot ja majakat ovat taas Toppen, parasta A-luokkaa. Kaikki näkyvät hyvin ja valoja on riittävästi.
Luonnon väriloisto on huippua – illan hämärtyessä näimmekin sellaista väriloistoa ettei sitä pysty tallentamaan mihinkään kuvaan. Auringonlaskun hehku ja sen viimeiset kiivaat säkeet ennen mereen putoamista ja samalla meidän edessä näkyvä kaikissa pastelliväreissä loistava taivaanranta. Auringonlaskun jälkeen nousee merestä laavalampun lailla hehkuva kuu – käsittämättömän hienoa. Kuvaan tallentaminen vaan on täysin mahdotonta. Hienoa on myös Scandinavian yötön yö – auringon laskettua ei hehku lopu kokonaan lainkaan vaan siirtyy vain ilmansuunnasta toiseen. Pian taivas hehkuu jo idän suunnalla, samoissa väreissä ja siniseltä yötaivaalta loistaa kuu, kirkkaana kuin lamppu. Kaunista.
Parhaassa mahdollisessa valaistuksessa siis kiinnittäydyimme Öregrundin satamaan. Taitoimme 105 meripeninkulmaa hyvällä tunnelmalla. Toppen Naisisto!!!
Öregrundin aamuun oli ihana herätä – tuntui, näytti ja kuulosti kesältä.
Voisinko viettää Jussia muualla kuin saaristossa? Taitaisi tuntua haasteelliselta. Nauvon eteläpuolella oleva Brännskär ainakin keräsi pisteet Jussijuhlistaan. Toimivasti klassikot ja modernit yhtäaikaa, sopivat niin nuorille ja kuin vanhemmille, juhlijoina perinteisiä purjehtijoita, partiolaisia ja hauskasti hipahtavia rastapäitä niin ja tietysti Naispurjehtijoita. Onnistuneet juhlat kaikille tasapuolisesti – kiitos Brännskär.
Sadesää kannusti kokeilemaan keväällä ostamaani Ursuit- kevytkuivapukua. Testauksessa oli voiko näin kuumaverinen olla puvussa kevyesti koko päivän vai tuntuuko olo siltä kuin seilaisi kumipuvussa. Pukeutuessani tuohon mustanpuhuvaan haalariin herätin miehistössä mielikuvia vallan jostain muusta kuin turvallisesta purjehdusasusta. Heillä siis vain liian vilkas mielikuvitus ja toisaalta tietopohjana kaikenmaailman seikkailuleffat… no heistä välittämättä pukua päälle ja seilaamaan. Päivän purjehdittuani olen enemmän kuin tyytyväinen – panostus henkilökohtaiseen turvallisuuteen on hintansa väärtti. Puvussa jaksoi helposti olla ja materiaali toimi, ei kosteutta sisäpuolella – Gore Tex toimi.
Polkaisten käyntiin – onneksi Selenassa on matkassa kaksi nahkavekkaria ja niin toteutui tavoitteemme eli irti kello seitsemän. Naapuriveneemme oli saattanut hetken asiaa pohdiskella, ehkä johtuen ”sinikinttujen” yöpalaverin venymisestä yli kahden. Naapurimme erehtyi – meidän veneessä on toimintaa lähes 24/7. Hienosti irrottauduimme veneiden keskeltä, naapurin auttaessa poijukoukkurumpassa – olimmehan sumputettuna keskimmäisenä poijussa. Lähdön tunnelmissa tuli jopa peruskoulu mieleen, välitunnithan on aika valvottuja tilanteita, eikö?
Aikainen aamu oli tyyni ja meri rauhallinen. Konemarssia siis – kohti Kärdlaa. Norjalaisten ylläpitämä yr.no sääpalvelu kertoi onneksi tuulen nousevan niin, että viimeistään kello kolmetoista pääsemme purjehtimaan. Näin tosiaan kävi – pääsimme nostamaan seilejä heti kahdentoista jälkeen ja sitten seilasimmekin hienoa vauhtia perille. Purjehdus saa miehistön liikkeelle, aamupäivän enemmän tai vähemmän latausasennossa ollut miehistökin siis virkosi toimintaan. Purjeiden laskun hetkellä oli jo varsin kipakka tuuli ja saimme jumpata jopa hiukan tosissaan purjeita pakettiin. Paikallinen viranomainenkin ajoi meitä katsomaan, mutta ei jaksanut jäädä odottamaan puheenvuoroa purjeidenlaskun ajaksi. Kärdlaan sisään hyvin merkattua väylää, tosin Navionicsin kartan mukaan pari kaapelia väylältä sivussa – elävä todellisuus ja digitaalinen maailma ei aina tuota samaa totuutta.
Lieneekö parempaa hetkeä tai aikaa aloittaa kesä, kuin Naispurjehtijoiden kesätapaaminen. Vihdoin siis kevätkunnostusjumpat melkein kunnossa ja pääsen merelle.
Iltapäivän aikana saapui kaikkiaan seitsemän naispurjehtijavenettä Peterzenille ja yhteisen juhlaliputuksen sekä skumppalasillisen kohotimme ilta kuudelta, kommondorin sanojen jälkeen. Siitä sitten iloista iltaa polkaisimme käyntiin… grillausta ja saunomista, nuotiopiiriä, lintukaraokea ja tietysti ihan vaan höpötystä sekä tietysti naurua ja sukkeluuksia. Kuulin meitä olevan haasteellista kuunnella koska puhumme kaikki yhtäaikaa – really? Illan viileys ja nukkumatti tainnutti ihmisiä – väki nuotiopiirissä siis väheni. Juhlien lopettaminen ilman valomerkkiä on toisille haasteellista ja siksi, ihankuin pelastukseksi, päätimme perustaa discon – s/y Selenan Discoteakin. Onneksi kuitenkin kannen alle eikä oikeasti teakille. Letkein lantein ja melkoisin volyymein viihdytimme itseämme musiikilla vuosikymmenten takaa. Musiikkimakuun vaikutti varmasti kellonaika ja nautitut juomat, sillä Tapani Kansa, Kikka tai BoneyM tuskin kuuluvat arkipäiväämme. Päiväkodista tuttua, perjantai-illalla uudistettua loruakin käytettiin ja Kuka saa, kuka saa viinaboxiin kukistaa antoi meille kaikille luvan discojuomiin. Onneksi lopulta kello oli 3.30 ja silloin Suomessa sulkeutuvat viimeisetkin anniskelupaikat ja siksipä Selenankin discon oli sulkeuduttava.
Karonmatkassa 