Blogi

  • Viimeinen aamu

    Aamiainen katettu kannelle kaksi, lomareissun viimeisenä aamuna. Aamiaismaisemassa ei tälläkään kertaa moitittavaa.

    btr

    Olen viettänyt onnellisen viikon ja sen parhaimpia hetkiä ehdottomasti Österskärissä. Luonnonkaunis saari Kihdin reunalla on oma smultronställettini, mansikkapaikkani. Siellä on kaunista ja karua omalla erikoisella tavalla. Laiturissa etelätuulella on suojaisaa, mutta nyt kova tuuli puhalsi surutta saaren yli laittaen rikin laulamaan terveiset tuuliselta mereltä.

    IMG-20180811-WA0000.jpg

    Kauniissa panorama saunassa ja rantakalliolla on hyvä miettiä omaa elämää. Miettiä miten hyvä on juuri nyt, tässä ja miten kiitollinen voin olla monesta asiasta. Kiitollinen omista lapsista, joiden vastuuntuntoon ja omatoimisuuteen voin luottaa ja antaa heidän olla kotona, kahdestaan. Toisaalta oli hienoa kun nämä teinit seilasivat kanssani tänäkin kesänä, edes viikon.

    fbt

    Olen kiitollinen purjehdusystävistäni, joiden kanssa huimien seikkailuiden kokeminen on antoisaa ja niin hauskaa, etten paremmasta tiedä. Parasta on ettei meillä ole oikeaa vastausta eikä yhtä ainoaa mielipidettä, vaan keskustelu on avoinna aina. Hullutteluiden ja kuplivien keskellä käydään keskusteluita, joita tiedän ettei arjessa muuten tule käytyä. Naisten kanssa kyynel voi olla silmässä ilosta, surusta, kaipauksesta tai oikeastaan mistä vain liikutuksesta.  Voin kiittää teitä kaikkia ainutlaatuisuudesta ja erilaisesta asemastanne s/y Selenan miehistössä, kaikilla teillä on merkitystä kokonaisuuden kannalta. Kiitos Hanna-Mari, Meri, Henna, Kaisa, Kirsi, Marie, Marjo ja Hilkka.

    Olen kiitollinen elämästäni juuri näin – kiireinen ja puuhakas elämä tuntuu hyvältä. On mielekäs ja kiinnostava työ.  Terveyttä ja jaksamista kaikeen mitä haluan – lepäilen sitten myöhemmin. On ystäviä ja rinnalla eläjiä, jotka omasta elämäntilanteesta riippumatta jakavat elämäni asioita. Tulen kuulluksi ja se tuntuu hyvältä.

    sdr

    Kiitollinen olen myös lukuisista tutuista ja tuntemattomista rannoilla ja laitureilla. Sekä tietysti kaikista vantaanottajista – on hienoa etteivät he hermostu vaikka vasta kolmas poijuun saapuminen johtaisi rantautumiseen. Aina ei vaan asiat suju kuin Strömssössä.

    IMG-20180811-WA0003

    Kotiin tulo viikkoni on ollut kesäloman tuulisin. Hidas aamu Storogskärissä antoi tuulelle aikaa nousta ja hienon purjehduspäivän päätteeksi oli ilo laskea purjeita Kökärin edustalla. Sandvikin laiturissa minua odotti, kuin tilauksesta, loistava keula tuulen paikka laturin päässä. Vieressäni olevat liettualaisnuoret  vastaanottivat köysiäni ripeästi ja kohteliaasti sekä valmiina auttamaan kaikin tavoin. Aamulla lähdinkin sitten tyhjenneestä laiturista,  pienen poijupiruetin vauhdittamana,  olisi pitänyt pyytää satamapoikaa auttamaan.  Onneksi oli tilaa pyörähdellä.

    Kökaristä pienen mutkaseilailun jälkeen Österskäriin – merellä on yksin kivaa kun voi mennä vaikka pidempääkin reittiä ja rantaan saapumisen kellon aika on merkityksetön.

    IMG-20180811-WA0002

    Österskärin riemuja nautin kahden yön ajan. Ensimmäisenä yönä laiturissa oli toinen vene kanssani, mutta seuraavasta aamusta alkaen seuranani olivat vain pääskyset. Pääskysten laulaessa siirsin aamujumppana Selenan laiturin kyljelle. Ukkospilvien tummentaman taivaan alla oli viileää jumpata.

    dav

    Perjantai aamusta aikaisin ylös nauttimaan aamuisesta auringosta. Luvassa kovaa tuulta ja ukkospuuskia. Kohti Nauvoa siis pienin purjein.  Loistavaa purjehdusta ja puuskissa tuulta jopa 15m/s. Aurinkoa, sadetta, tuulta ja vielä kovempaa tuulta – sellainen purjehduspäivä⛵.

    Iltapäivästä jo Nauvoon ja loistava kylkilaituri paikka Najaden laiturista. Illan kuluessa oli aikaa seurustella, oli hauska tavata tuttuja.  Kiitos seurasta❤.

    nor

    Nyt on aika mennä kotiin, toisenlaisten  haasteiden pariin. Ei pohdintaa tuulen suunnasta, ei satamapaikasta, ei purjeiden nostoa eikä laskua, ei panttereita eikä mojitoja eikä ainakaan lorupussia, kuninkaallisista puhumattakaan … niin ja tylsääkin tylsempi Tax-Free tulee vastaan seuraavaksi jollain syksyn työreissulla. Joka vuosi tästäkin on selvitty,  varmasti tänäkin vuonna🤔.

     

     

  • Solo sailor-viikko päättää kesäloman

    Huikeaa menoa tänään merellä, yksinpurjehdusviikkoon on hyvä päättää kesäloma. Aamuinen herätys tuulen ulvontaan mastoissa kertoi merellä tuulevan. Tuuli on vaivatonta verrattuna sunnuntai iltapäivän ukkoseen, merelle olisi jo silloin tehnyt mieli mutta järki laittoi harkintaan. Kaksi tuntia jyristeli ukkonen Maarianhaminan yllä ja tuuli kierteli ympyrää vaihdellen tyynestä melkoisiin puuskiin. Salamoita ja huikeita pilviä sekä rankkasadetta oli ilmassa – on sillä härän voimat, luonnolla🤔.

    btr

    Tänä kesälomana tuulta ei ole juurikaan ollut ja tällaiset herätykset ovatkin olleet harvinaisuuksia. Nopeasti aamun viimeiset toimet ja keulaköydet ”yksinlähtöjärjestykseen”..sitten pakkia kolmannella ja hienosti ulos satamasta. Kovan tuulen varoitus sai minut, onneksi, askartelemaan reivit isoon jo valmiksi paikoilleen ja hyvin se kulki raskas Selenakin reivatuilla purjeilla myötätuuleen.

    IMG_20180806_115619.jpg

    Kova myötäinen tuuli sai minut pukeutumaan pari vuotta sitten ostamaani puuhahaalariini. Tuo Ursuitin kevyt kuivapuku (Ursuit MPS Dry Undersuit) on aivan mieletön päällä ja minusta jopa solo seiloreille välttämätön asuste. Ohuesta Goretex-kankaasta ja neopreeni käsi- ja pääaukosta tehty välihaalari on tuulen- ja vedenpitävä, mutta miellyttävä päällä. Kulutusta kestämätön pinta vaatii suojakseen kestävämmän kankaan eli tämä tulee sitten kerraston ja päälihousujen väliin. Mikäli tässä puuhapuvussa putoisin mereen olisi selviytymisen mahdollisuudet olemassa – ilman kuivapukua mahdollisuudet yksinpurjehtijalla melko pienet yksin, varsinkin näin elokuussa kun merellä on hiljaisempaa ja jopa tyhjää.

    nor

    Yksin merellä ollessa missaa ne kaikkein parhaimmat kuvat… niin myös tänään. Miten ihmeessä on mahdollista etten muista koskaan sivuttaneeni Ledskärin kapeikkoa ilman laivan läheisyyttä, mutta tänään siinä oli kyllä jännitysnäytelmää. Surffailin 8-12 m/s myötätuulta loistavaa 6,5-7,5 solmun vauhtia.  Silja Line tuli vastaan ja Finnlines meni kohti Turkua, tiesin Viking Amorellan tulevan sitten seuraavaksi. Noin meripeninkulma ennen Ledskäriä tuleekin Amorellan piiput ja komentosilta näkyviin matalan Herröskatan niemen takaa. Näin loistavasti olemme sitten kapeikossa samaan aikaan. Itse seilaan poijulta poijulle, kokoajan valmiina ottamaan poijun myös väärältä puolelta. Laiva kyntää rohkeasti ja erittäin tarkasti väyläviiva ohitse, mutta ei koe varmastikaan minun olevan tiellä/vaaraksi koska ei soita minulle torvea. Huikean läheinen ohitus surffaten ja ahtainta oli juuri tuossa toisen poijun kohdalla. Tästä olisi tullut hieno kuva… mutta tallennettavaksi jääkin vain mielikuva ja kokemus. Plotterin kuvassa Selena kulki tuota vaaleanpunaista viivaa ja laiva mustaa ohutta viivaa

    dav

    Tässäpä tätä solo seilorin ruokaa, joka teineistä kuulostaa tylsältä… tonnikalapyttipannua. Oli muuten sairaan hyvää ja annoksen kokokin muuttui hallituksi kun söin vain joka kymmenennen perunan (kenelle tätä pöperöä oikein laitan?). Yksin merellä syödään yksinkertaita, mutta hyvää ruokaa.

    Illan viihteenä selvitin Storogskärin  Merikarhusataman Parkour -ratoja. Tiheät opasteet estävät eksymisen, mutta esteitä on monenlaisia – on portaita, kallioita ja pujotteluratoja. Mahtavat maisemat kauas merelle olivat urheilussa hengenravintona. Kesäloman viileimmästä päivästä huolimatta mukava hiki tuli pintaan tunnin lenkillä melko helpolla…

    Hitaan ja nautinnollisen saaristoaamun jälkeen kohti Saaristomeren smultronställettiä🍓. Täällä on hyvä olla – aamuinen kesäloma -minä😚 & TosiRakkaus❤!

    PS. Rakkaat lapseni – päivittääkseni taitojani tälle vuosikymmenelle harjoittelen täällä selfieiden ottamista. Eikös kuulosta kivalta😂🤣.

  • Matkalla kotiin…

    Nynäshamnista pitkän päivän seilaamalla pääsee illaksi Särsöhön saunaa – kunnolliseen suomalaiseen saunaa, näin ajattelimme. Runsaan 50 mpk.n päivämatkan jälkeen kun kiinnittäydyimme kahdesti rauhattomaan Särsön satamaan jouduimme pettymään sillä tulentekokielto koskee Ruotsissa myös puulämmitteisiä saunoja.  Merikarhujen Ruotsin sataman tekee rauhattomaksi ohi kiitävät vesibussit joiden aallot osuvat rantaan melko armottomasti. Noukimme ensin normosti poijun, mutta muutamien aaltojen jälkeen olivat jo teinitkin sitä meltä että viime vuonna testattu kylkipaikka on rauhallisempi. Saimme kivasti apua rannalta ja näin pääsimme keinumaan kylkipaikalle. Rauhallista ei ole siinäkään, vaikka sivukiinnitys läheiselle kivelle vie hiukan voimaa keinutuksesta. Saunan sijaan pesut siis kylmässä merivedessä…

    btr
    btr

    Aina nälkäisten teinien meripäivän pelastus on hyvät eväät. Merellä maistuu kaikki, mutta aina parasta jos tarjolla on hampurilaisia á la Selena joka päivä. Kätevää meriruokaa ja väliin voi laittaa kaiken mitä edellisesltä ruokailulta jäi jäljelle. Aikoinaan taittelin leivinpaperista tällaisia taskuja, mutta nyt naiset ovat tuoneet venelle Lidlin mestarituotteita – Pro-mallia. Selena Grill is open…

    IMG-20180803-WA0000

     

    Särsöstä seuraavaan satamaan, jonka tärkein vaatimus teineiltä oli suihku. Selailin ja googletin… kaikki omat suosikkivaihtoehtoni olivat suihkuttomia. Niinpä seurasimme edellisvuoden tapaa laivojen sivuutusta Furusundin laiturilla, hyvien palveluiden äärellä. Ranta houkuttaa liikkumaan ja kiipeilemään kallioille katsomaan näköalaa. Satoja vuosia väylämerkkinäkin toiminut Furusundin mylly on rakennettu korkealle kalliolle. Saimme jahdattua myös muutaman Pokemonin ja pienen juoksun pääteeksi näimme munasta kuoriutuvan uuden Pokeminin. Kyllä puhelimesta on moneksi, jopa liikuttajaksi. Kuuman päivän päätteeksi oli mukava päästä saunaan ja suihkuun.  Rannassa hyvä unisex sauna, jossa keskustelu kääntyi ruotsalaisillakin sujuvasti suomeksi kun aiheena oli moottorin jäähdytyjärjestelmä.

    IMG-20180803-WA0002

    Ahvenanmerelle mahdollisimman ihanteellisessa kelissä. Aurinkoa pilviharson läpi, sivutuulta 5-6 m/s ja aallokko minimaallista. Viking Gracen sivuuttaessa meitä jäimme miettimään voisiko Magnus-voima liikuttaa myös purjevenettä? Onhan tuo ensimmäinen hybridialus matkustusliikenteessä hieno juttu ja perässä liehuu Suomen lippu.  Merellä teineille maistui päiväunet ja minulle purjehdus. Marhällanin majakan sivuutimme tummien pilvien varjoissa, jotka jyrähtelivät mutta eivät salamoineet meille. Kotoisan tuntuista olla takaisin Suomessa.  illalla reissun ensimmäiset Uno-mestaruuspelit, joissa Roope veti hurjan voittoputken seitsemällä peräkkäisellä voitolla 23 pelatusta pelistä. Lopputuloksella ei merkitystä – parasta on huikea peli. Nyt teinien kanssa viihtymään Maarianhaminaan, heidän lapsuuden maisemiin sillä täällähän oltiin joka kesä!

    IMG-20180803-WA0004

  • Viikko perhemiehistöllä❤

    Merellä… oli aika sanoa tältä kesältä heippa Nynäshamnin satamalle.  Nyt on vene bunkrattu ja seuraava kaupan tarve vasta Maarianhaminassa.

    btr

    Kotia kohti itse tehdyssä seurassa. Sunnuntai-iltana Viking Lineltä  seuraan omat teinit. Hämmentävä jälleennäkeminen Tukholman satamassa kun kymmenen vuotta sitten meillä vuoden asunut au-pair Linda oli satamassa vanhempineen, samoissa merkeissä. Hänen tyttärensä olivat viettäneet viikon isänäidin luona Suomessa. Maailma on pieni, totesimme.

    fbt
    Hei, nämä sun ottamat on hirveitä … Me saadaan parempi selfie !!

    Viikko teinien seurassa tutuilla vesillä tuntuu mukavalta vaihtelulta. Tarkoituksena viettää aikaa yhdessä, ei niinkään saavuttaa huimia purjehduskokemuksia. Aikoinaan tämä oli vakiomiehistöni, nykyisin harvinaisia tähtivieraita. Kaukaiselta tuntuu ovat usean viikon lomareissut ja kuitenkin vain muutama vuosi sitten oltiin Legoland-purjehduksella Tanskassa. Lapset vanhenee🤔.

     

     

     

     

  • Fåröstä Nynäshamniin 12 tunnissa

    Aamiaista kannelle kaksi, yhdelle. Kaksi huikeaa purjehdusviikkoa takana ja nyt on vene hiljentynyt todellakin. Aamiaista Nynäsin touhukkaassa satamassa muiden puuhia katsellen.

    btr

    Vietimme ikimuistoiset kaksi viikkoa naisten kanssa Gotlantia kiertäen. Miten hienoja paikkoja, unohtumattomia hetkiä ja tarinaa pitkäksi aikaa kerrottavaksi. Parasta kaikessa ei ole purjehdus vaan se että juuri me olemme kohdanneet. Veneellinen ainutlaatuisia elämänkokemuksia, vahvoja naisia, joilla on viisautta ja sydäntä olla läsnä omana itsenään. Kotimatka on alkanut, Happy Ladies at Pendeltåg🚊…

    rbthdr

    Herätämme suuren kysymysmerkin, joka täällä diskuteeraamisen luvatussa maassa myös sanotaan ääneen. Miten sopu voi tuossa veneessä säilyä? onkohan teillä paljon  ristiriitoja? Miten siinä selittää, että ei lainkaan – meillä ei ole tarvetta riidellä vaikka voimme olla eri mieltä ja olemmekin. Vahvuus antaa myös viisautta ymmärtää toista ja ikä varmastikin pehmeyttä kulmikkaisiin tilanteisiin. Tarve saada sanoa se viimeinen sana on usein hävinnyt elämänkokemuksen myötä. Miten kertoisimme ihmetteleville (yleensä miehille), että meidän kokemuksemme mukaan sekamiehistöissä on enemmän epäsopua ja että olemme usein törmanneet tilanteeseen missä mölyä mitättömästä kehittävä veneen Draama Queen onkin ollut mies. Never a boring moment with LadiesMojitoSailingTeam – purjehdukset tulevat jatkumaan. Ensi kesää jo suunnitellaan, mutta vielä ei ole varmaa nähdäänko meidät ”appedissoina” Ruotsin kanavilla, Puolassa, Pietarissa vai aivan jossain ihan muualla. Kiitos ihanaiset Hanna-Mari, Meri, Henna, Kaisa, Kirsi, Marie, Marjo ja Hilkka❤.

    IMG-20180726-WA0033

    Viimeistä iltaa Gotlannissa vietimme Fårösundissa lauttojen tasaita menoa kuunnellen ja seuraten. Lieneekö ilman kuumuus tehnyt meistä niin reagoimattomia, ettei edes vilkas lauttaliikenne saanut meitä häiriintymään. Fårösundin satamassa meitä vastaanotti paikallisopas, jonka neuvoista vaihdoimme paikkaa sillä emmehän halua joutua helvetilliseen keinuntaan. Surullista oli hänen paikkaohjaus, jossa hän kertoi meidän voivan kiinnittyä latriinintyhjennys paikalle. Sitä ei kuulema ole koskaan käytetty eikä tyhjennetty. Miten voi paikallinen olla noin kaukana arjesta kun juurikin tuossa suntissa konetimme mahdottomassa puurossa eteenpäin – pian meren sinisyys on vain muisto. Emme kuitenkaan tarttuneet tuohon korttiin vaan hänen toiseen ehdotukseen, jossa käytimme Gotska Sändöön vesibussin paikkaa. Aamulla iloksemme huomasimme latriinipumpun kyllä toimivan ja epäilen kyllä ettei Selena ollut pumpun eka asiakas .

    IMG-20180729-WA0002

    Oli hienoa päättää purjehdus naisten kanssa loistavaan purjehduspäivään. Onnistuimme seilaamaan melkein laiturilta laiturille upeassa sivuvastaisessa tasaista 6- 7,5 solmun vauhtia. Tuulta ei ollut paljon, mutta riittävästi viemään meidät kahdessatoista tunnissa mantereelle. Sanoimme näkemiin Gotlannille, mutta emme hyvästi. Näemme vielä, sillä paljon jäi vielä näkemättä ja rakkaisiin paikkoihin haluaa aina uudestaan.

    btrmdn

    Vietin hiljaista yötä, siivotussa ja tottumatta tyhjän tuntuisessa veneessä. Onneksi tuuli ulvoi kevyesti mastossa tuoden tuntua tavanomaisesta kesäyöstä. Säätiedotuksen varoitukset yön ukkosesta saivat minut parantamaan kiinnitystä, sulkemaan ikkunat ja korjaamaan hyttysverkot sisälle jo alkuyöstä. Niinpä aamuyön jyrähtely ja taivaalta tuleva kaatosade sai minut hereille, seuraamaan tilannetta mutta kannella hyppelyyn ei ollut tarvetta. Riitti kun irroti Selenan sähköverkosta ja sulki raollaan olevat kattoluukut ja sitten voikin vain ihailla taivaan välähtelyä. Kesäloman puolivälin ilotulitus tuli ukkosen muodossa – hieno luonnon voimannäytös johon ei ole mitään lisättävää.

     

  • Home made Kim Kardashian-look

    Herrvikin rysänmalliseen satamaan saavuimme tyyntyvältä mereltä. Onneksi olimme saaneet pari tuntia myös purjehtia leudossa tuulessa,  Lombardin levätessä. Tuskin ehdimme kiinnittyä kun saimme seurata puolalaisten aiheuttamaa jännitysnäytelmää. Onnistuivat ajamaan poijumme yli ja juuttumaan siihen. Selvittivät sotkun kuitenkin pikaisesti, onneksi👍,vaikka yhteisymmärrys aluksessa oli selvästi heikko.  Viihtyisässä kalasatamassa runsaasti paikkoja ja alle kymmenen vierasvenettä.

    btr

    Kauan ei seesteinen rauha viipyillyt istumalaatikossa landausjuomien jälkeen,  yllatys😂, sillä ampiaisilla oli myös jano. Merin siideri oli selvästikin houkutteleva ja yhteisjuomahetki koitui Merin tappioksi . Selenan ensiapuyksikkö oli onneksi valppaana ja kyypakkaus Merin hotkaistavana hetkessä. Alkoholin ulkoinen käyttö laski myös turvotusta niinpä Kim Kardashian-look jäi melko rauhalliseksi. Onneksi Merillä ei ole allergiaa,  muuten pitäisi vielä harkita jos hänen valikoimistaan poistuisi kaikki vaarallinen juoma ja pullossa olisi jatkossa vain vettä🤔.

    FB_IMG_1532604252501

    Illallista loistavassa rantaravintolassa – tästä olin saanut vinkin MK-tutulta ja todellakin suositus oli kohdillaan.

    IMG_20180726_083921.jpg

    Uiminen on ollut miehistön suosiossa ja jopa kippari on kastautunut. Sinileviä vältellen, mutta tässä melko kirkkaassa rantavedessä.

    IMG-20180725-WA0079

    Minun keväiset univelat on tässä vaiheessa lomaa kuitattu ja huomaan ettei unta oikein tahdo riittää moneksikaan tunniksi. Tänään aamukävelyllä mahtavissa maisemissa . Gotlanti on kaunis kaikkialta❤.

    btr

  • Pink Panther otti Selenan haltuun…

    Everything is possible at sea…

    btrbtr

    rbtbtr

    btr

    How can we survive ?

  • Hoburg kierretty

    Toipuaksemme kuninkaallisesta yöseurasta on hyvä suunnata merelle. Purjehdusta ei ollut luvassa vaan Lombardinin jyrinää – sen tiesimme jo lähtiessä. Todellakin meillä oli edessä tyyntä merta…

    IMG-20180724-WA0018

    Hoburgin kiersimme kunnioittavalla etäisyydella ja hänelle joimme vihreät terveysjuomat…

    IMG-20180724-WA0037

    Sinilevää on meressä ollut jonkin verran matkan varrella, mutta tänään ensimmäistä kertaa ajoimme paksummassa kerroksessa. Mielestämme nämäkään lautat eivät kuitenkaan ole sellaisia joissa puskimme eteenpäin 2015 matkalla Bornholmista kotiin. Leväongelmat on tänä vuonna erityisen paha, jolle selitystä antaa toukokuusta jatkunut todellinen kesä. Tässä ”hyljekuvassa näkyy sinilevä melko hyvin,  paljon paremmin sitä ei edes haluaisi nähdä .

    IMG-20180725-WA0000

    Todellakin tänä kesänä vaihtomiehistö jätti suosiolla kotiin kaikki raskaat purjehdusvaatteet, kerrastot, villa-asut ym. Heitä ohjeistettiin pakkaamaan runsaammin hellekolttuja ja pikkuvaatteita, sillä käyttämättömiä normokesän seilausvaatteita on veneessä jo riittämiin.  Kuumuus vaatii huomiointia – nestettä ja suolaa on saatava tarpeeksi. Loputon koneajelu pistää myös Lombardinin koville – onneksi kone on keväällä huolettu huolella.  Merivesisuodatin vaatii nyt erityistä humiota kun välillä kölin alla näyttää olevan enemmänkin puuroa kuin vettä. Onneksi suodatin on helppo pitää puhtaana sillä sinne tosiaan kertyy pintä moskaa.  Joka kerta konehuoneessa käydessäni nautin yhtä paljon viime kesäisestä polttoainesuodatin löydöstäni. Suodatin on kiinni letkuissa pikaliittimillä ja näin vaihdettavissa viidessä minuutissa ilman toivotonta dieselsotkua. Erityisen positiivinen juttu on suodattimen alahana, joka todella kestää avaamista ja sulkemista vaikka päivittäin. Näkyvän veden voi siis poistaa aina kun sitä on havaittavissa. Ilmavuotoja tässä mallissa nolla ja tällä todellakin vaikutusta moottorin käymiseen, huomattu on. Tämä on vastaus huutooni – ihminen on käynyt kuussa, mutta polttoainesuodattimessa on sen seitsemän tiivistettä, käsittämättömällä tavalla kiinni hapuiltava keskikiristysruuvi ja vedenpoiston alahana, joka ei kestä avaamista. Suosittelen kaikille – kirpaisee kukkarossa mutta säästää hermoja.

    btr

     

    Gotlannin itäranta on maineensa veroinen – vähäistä liikennettä ja pienessä satamassa vain muutama vene. Kaunis ja jopa eksoottinen Vändburg oli minun toivelistalla ja sinne rantauduimme tuulen suojaan helteen keskelle.

    btr

    Hyvä ja syvä satama, jossa hyvät suihkut ja wc:t. Suihku tosin sekosi Merin kolikkotulvasta tai kauneudesta ja siitä alkaen vettä sitten vain lorisi, katkeamatta toista tuntia ilman kolikkoja. Kätevää, mutta ei kovin ekologista. Marien tavoittelema satamavahti oli tavoittamattomissa, mutta joku puheluista onneksi tavoitti vastuullisen koska lorina lopulta lakkasi ja vettä sai taas vain 10Kr kolikolla 2 minuuttia kerrallaan. Iltakävelyllä totesimme kaupan olevan liian kaukana käveltäväksi (9,6km) ja siirryimmekin nautiskelemaan rannan raukeista, Näistä ei tahdo saada kyllikseen, käsittämätönta ja kaunista.

    IMG-20180724-WA0052

    Matka jatkuu Lombardin voimin…

  • Kuninkaallisessa seurassa

    s/y Selenan satumaiset seikkailut senkun jatkuu ja oikea Kronprinsessan 👑 onkin meiltä jäänyt näkemättä tähän mennessä. Vaan ei enää – viime yön vietimme kuninkaallisessa seurassa yhteisellä laiturilla ja saaressa jonka vertaista ei Itämerellä ole toista. ❤Stora Karlsö ❤ Kungliga familjen👑.

    IMG-20180724-WA0004

    Sattumaa, ehkä mutta me kyllä hiukan ohjailimme tapahtumaa, yllattavaa🤔. Saimme nimittäin Visbyn sataman Magnukselta oivan vinkin Stora Karlsöhön saapumisesta. Ni ska inte ringa…niinpä kaikkien satamakirjojen ja nettisivujen ohjeiden vastaisesti me emme soittaneet lupaa saapua satamaan vaan päräytimme suoraa yhteysaluksen paikalle koska efter sjutton det är ledigt. Tack Magnus❤ igen …Jos olisimme soittaneet niin lupaa tuskin olisi tullut. Meille olisi varmasti kohteliaasti kerrottu mahdollisuudesta mennä läheiseen Klintehamnin satamaan ja saapua saareen yhteysaluksella. Ou nou😯 .. sitten me emme olisi tutustuneet prinsessa Viktoriaan ja hänen seurueeseensa.

    IMG-20180724-WA0031

    Saapuessamme Stora Karlsöhön hämmästelimme laiturissa uloimpana olevan veneen miehistön käytöstä. Ei yhtään iloista ilmettä tai avuntarjousta ja rantakahvilan tyttökin oli varsin yrmeä ja lupasi vain soittaa vastuuhenkilön satamaan. Mietin hetken olisiko sittenkin pitänyt pirauttaa ennen saapumista. Saatuaan veneen ja miehistön tiedot sekä kohellukset tarkistettua totesivat meidät vaarattomiksi ja saimme jakaa heidän kanssa laiturin. Tusen Tack❤ Kungliga huset Sverige.

    IMG-20180724-WA0020.jpg

    Nyt joku saattaa olla huolissaan osasimmekohan ollenkaan käyttäytyä💃👯🤸, mutta hei tottakai! Selena discoteak pysyi suljettuna, Lorupussi avaamatta, Pink Panther kassissa ja Tax-Freessä ei ollut avoimia ovia eikä edes inventaariota. Kuningashuoneen pisteet taas nousivat, jos se enää on mahdollista. Victorian mielestä naispurjehdus on mysigt ja myös Daniel vaihtoi kanssamme kuulumisia. Turvamiehetkin ottivat aamusta jo ihan rennosti asevyöt lantiolla. Tiedustelu oli varmasti toimittanut hyvät selostukset purjehduksestamme ja tiesivät, että kovat saa meidän kanssa pysyä piipussa – meistä tuleva uhka on aivan toisenlaista😯.

    IMG-20180724-WA0034

    Mahtava saari jäi nyt hiukan prinsessan varjoon vaikka tällä landauksella toteutui kyllä yksi minun haaveista. Aamulenkillä (herätys klo 6:30!!!) kiipesimme katsomaan mahtavaa majakkaa ja käsittämätöntä näkymää.  Huomasimme meillä olevan samanlainen rytmi kuninkaallisten kanssa – heilläkin oli aamulenkki ohjelmassa, yhteiset lenkkipolut👑❤👑. Tyylikkäästi poistuimme lahdesta hyvissä ajoin ennen yhteysalusta ja vilkutelimme Victorialle ja pikku Oscarille !

    IMG-20180724-WA0033

    Nyt kohti Hoburgia … Lähtiessä houkuttelimme hylkeitä Leevi&Leaving musiikilla Lilla Karlsön edustalla, hyvin tuloksin. Mietimme myös,  että eikös Mikael Persbrantilla ole mökki Gotlannissa? Voisimmeko saada aamupalaa privat bryggalla? Kutsua odotellessa ….

  • Villiä menoa Visbyssä…

    Jihaa me seilataan⛵ – vihdoin tuulta ja aurinkoa yhdessä…

    btr

    Eilen aamulla minua katsoi WC:n peilistä väsynyt nainen. Purjehdus on raskas urheilulaji ja erityisen raskasta se on laiturilla. Tällaisessa Hippa-satamassa raskauskerroin on jotain sadan ja tuhannen välillä, verrattuna merellä oloon. Onneksi kosmetiikalla ja suihkulla tehdään melkein uusia ihmisiä … Ei kuvaa🙈.

    IMG-20180720-WA0040

    Tässä niin fiksuina,  ykkösissä. Ensimmäisen illan huipennus oli libanolilainen illallinen loistavassa ravintolassa. Tuli taas todistettua, että Ruotsissa on edullisempaa syödä ulkona. Koko kattaus Champanjasta – punaviiniin ja alkuruuista pääruokiin 42 euroa / nuppi. Sitten me ja kortit baariin parkkiin …

    btr

    Pässilläkin ratsastettiin…

    IMG-20180721-WA0001

    Lauantai-aamuna nousin aikaisin, koska minulla oli leivontavuoro – ensin mustikoiden poimintaa ja sitten kypsennystä kylmäksi – ei helppoa, mutta tottakai mahdollisuuksien rajoissa.

    btrMeillä oli synttärit🎁, koska Hanna-Mari täytti förttifyra. Satamavahtikin tuli tietysti laulamaan nähtyään meidän kyplivat lasit – shampanjaa aamiaiseksi poks poks. Sitten lupasimmekin olla valmiita siirtämään Selenaa – kuka sitä nyt samassa paikassa yö toisensa perään. Kolme yötä Visbyssa ja kolme laituripaikkaa, kanuun bra aamun avaus tuo laituripujoittelu.

    IMG-20180723-WA0009

    Minun päivä kului kauppoja kahlaten – kyllä tuntuikin löytyvän prinsessa-asuja joka lähtöön. Suureksi hämmästykseksemme missasimme alkon… Miten voi Systembolaget sulkeutua niin aikaisin, lauantaina jo kello kolme.

    IMG_20180721_161341.jpg

    Tämä muutti meidän suunnitelmia – merelle lähtöpäiväksi määräytyi maanantai.

    IMG-20180723-WA0021

    Nopeasti pääsimme illan koittaessa nousumme. Meidän miehistönvaihto grilli-iltamme kehkeytyi sisarusten loistavilla valmisteluilla auringonlaskun aikaan rannalle. Kyllä meillä oli hauskaa ja muutkin huomasivat sen. Kesken ruokailun aukesi jopa Tax-Free …

    rbt

    Jouhevasti siirryimme tästä kutsuttuina seuraaviin bileisiin Visbyn Kalasatamaan. Siellähän on aina rauhallista, eikö?

    Tänä iltana ei sitten ollut  kun s/y Selenan Lorupussi, Tax-Free ja PinkPanther vierailivat eräällä aluksella. Voi sitä hämmennyksen määrää minkä naiset voi aiheuttaa. Taas kerättiin arkaluontoista videomateriaalia tulevaisuuden varallevaralle, vanhainkodissa sitten yksi nolo postaus/ päivä. Lorupussista jo toinen pullo tyhjä, Piki maistui tälle miehelle.

    btr

    Yö jatkui toisilla enemmän ja toisilla vähemmän hipaten. Tehokolmikko tutustui myös paikalliseen Munkkällaren yökerhoon. Loistava bile-paikka – menoa jokaiselle. Aamuyön tunteina nukkumapaikkojakin kohteliasti uudelleen organisointiin tyyliin ei ole pakko, mutta oisko sulle kivempi, vink vink🙈🙉🙊. Joitakin kehotettiin kipparin toimesta yön viettoon muualle, edustusta 24/7. Siinähän ei sitten auta kuin totella näin kovan kurin aluksella.

    IMG-20180723-WA0027

    Sunnuntain aamun huikein suoritus oli laituripaikan vaihto ja grillinpesuyön jäljiltä (ups mikä sotku) – käsittämättömiä  ponnisteluja. Ahdas Visbyn satama-allas on täydellinen paikka käännellä Selenaa dagen efterissä vajaan kahden tunnin unien jälkeen. Muut kuitenkin kieltäytyivät kunniasta ja miehistön luotto kipparin ajotaitoon, jopa siinä kunnossa, tuntuu olevan rajaton. Saimme ympärillä olevat veneet kyllä varuilleen ja sataman henkilökunnan erityisesti. Onneksi meni hienosti ahtaasta kolosta toiseen ahtaaseen – pitäisikö pysyä tässä kunnossa?

    btr

    Päiväni kului hiukan jähmeästi. Onneksi huomasin muidenkin olevan hiukan kuutamolla kun aterian äärellä käydyssä keskustelussa mietimme 21 vuotta nuoremman olevan paljon nuorempi kuin 7 vuotta nuorempi.  Oikeasti – ihan tottako ?

    Kolme naisistomme jäsentä jätti seuramme, kaikki hyvä loppuu aikanaan😫. Kiitos Kirsi , Henna ja Kaisa – aivan mahtavaa tänäkin vuonna. Ensi vuonna taas tervetuloa hämmentämään saariston menoa.

    IMG-20180722-WA0012

    Selenan seikkailujen ihmeelliset tapahtumat saivat jatkoa kun sunnuntai-iltana saimme toimituksen – olutta ja siideriä suoraa kannelle kannettuna. Palvelutasossa ei parannettavaa Visbyn satamassa. Naapuriveneen toimitukset olivat ilmeisesti myöhässä/ viivästyneet, sen verran hämmennystä toimituksemme aiheutti. Merillä oli ihan joulun tunnelma🎁.

    IMG-20180722-WA0010

    Jotta ei kuivin suin vietimme synttäreitä auringon laskiessa synttäreitä – pokspoks, on se kaunis.

    IMG-20180723-WA0034

    Mekin sitten askartelimme Magnusille lahjan,  joka lahjoitettiin lähtöhetkellä halausseremonioilla. Hetken oli Magnus taas hukassa – yllattavaa Nastat Pimut onnistuivat !

    IMG-20180723-WA0002

    Nyt oli juuri ihana hetki jättää rakas Visby taakse – ei varmasti viimeinen kerta💝