Kesäloma ja huikea selainen on takana päin. On aika pukea sanoiksi ne kaikki ajatukset, jotka lomani herätti. Tämä osuus reissussa herätti voimakkaitakin tunteita ihmisissä kun kerroin suunnitelmastani. Osan mielestä olin varmasti uhkarohkea, toisten mielestä vain ihan hullu ja jotkut yrittivät saada minut luopumaan koko reissusta. Onneksi oli niitäkin, joiden mielestä on hienoa, että uskallan itehdä mitä osaan ja voin viedä lapset seikkailulle, jota he eivät unohda. Osaamisen ilo oli meillä yhteinen tunne – saikohan kaikki Suomen lomailevat lapset kokea samaa kesälomallaan? Näitä seikkailuja edessä varmasti monta kesää – lasten suunnitelmana on ensi kesänä seilata Puolaan. Siellä on vielä halvempaa ja pääsemme seilaamaan viiden valtion aluevesillä, vaikka Roope ei Venäjälle haluaisikaan. Nyt on leikekirja aloitettu – keräämme talven ajantietoa Balttian maista. Ensimmäinen lehtiartikkeli on jo kansiossa ja siitä voimme lukea Liettuan nimen tarkoittavan sadetta ja sen että tuhat kiloinen Visentti asuu Liettuan metsässä. Äidin biologian ja maantiedon tietämys kun on kovin vajaata ko. alueelta
Lapset, omat ja lainatut, aivan huikeita. Kun lapsia ehtii kuunnella ajalla ja ajatuksella, niin siellä se viisaus pesii. Lapset aidoimmillaan, pohtimassa suuria tai pieniä kysymyksiä, tuottaa sellaista mielihyvää josta ei saa kyllikseen. On hienoa saada seurata heitä ja mikä mahdollisuus kuulla ja tulla kuulluksi lasten elämässä. Miehistön jäseninä on vaikea löytää otollisempaa oppijaa kuin kymppi+ ikäinen poika. Hän on ihana suorittaja, josta onnistuminen on suurin mahdollinen palkinto. Kädentaidot ja koordinaatio on kohdallaan ja kun siihen lisätään vaihtelevasti rohkeutta, niin siinä se miehistöoppilas parhasta päästä.
Tuulet ja ilmat ei meitä alkumatkasta suosineet olimme liian monena päivänä liian kovassa kelissä. Rasmus oli aluksen kalojen ruokkimisen mestari ja ansaitsi siis eniten tikkareita. Toisaalta, tämän jälkeen meillä ei koskaan saaristossa tuule liikaa ja minnekään ei ole pitkä matka. Kaikenlaiset puuhdetyöt tai purjehduksen aikana tehtävät hauskat jutut jäi tekemättä, keli oli ensimmäset puolitoista viikkoa yksinkertaisesti liian kova.Kaikki tuuli alle 14 m/s on ok… harmi, että miltei joka päivä tuulta oli enemmän. Voimakkaisiin tuu
liin kun vielä yhdistetään kylmyys niin , huh, kesää kaipasimme. Voi suloinen Sassnitz, siellä tuli suloinen kesä luoksemme, niin alkoi jää sulamaan ja lapset uimaan. Meri oli edelleen kylmää, mutta kesä ja uiminen kuuluu yhteen ja siellä uivat he. Joka rannasta ja veneen perästäkin fendarien kanssa.
Lasten kanssa joka kesä joku tietty ennakkoon mainostettu juttu on pop. Meillä Legoland oli se ja varsin onnistunut. Onnen ilmeitä seuraillessa meidän legofanin kasvoilla, siinä tuli joka euro tienattua ihan vaan sanoitta takaisin. Toisten mielestä Legolandin laitteet olivat varmasti se hieno juttu. Huono ei ollut myöskään yllätyslöytö – Tanskan pisin köysirata, 270 metriä, Bornholmissa. Siellä miehistön huimapäät laskivat kalliolta alas järveen huikeat 270 metriä. Suunnitelmana on hyvä, että lapset saa odottaa jotain tiettyä hauskaa ”heidän juttua” koko kesäloman.
Meidän lapsilla oli pomona, äiti, joka on kuin komppanjan johtaja. Siinä laitettiin työt jakoon melko tasan, välillä tiskasi koko komppanja välillä vain joukon vähiten puuhannut. Ruokaa laittoi kaikki ja kauppaankin kantoavuksi valjastettiin lapset. Sitten siivottiin ja kaikilla oli tietysti oma homma tai oikeastaan hommia. Hienolla tiimillä kaikki sujuu ja miten hyvin lapset ym,äryäbätkään, ettei yksi aikuinen voi tehdä kaikkea. Lasten tekemä ruoka opetti minut syömään ketsuppia, mutta pikkukokit loihtivat usein omasta mielestää maailman parasta ruokaa. Hienointa kaikessa kuitenkin – yhdessä tekemisen ja olemisen hienous. Tätä tulen vielä kaipaamaan vuosien päästä.
Karonmatkassa 