Avainsana: Brännskär

  • Takaisin vesillä – 2 vuoden tauon jälkeen

    Takaisin vesillä – 2 vuoden tauon jälkeen

    Kyljet kunnossa ja pohja maalattu

    Kaksi pitkää vuotta. Niin kauan veneeni on ollut maissa – odottamassa, huollettavana, ja totta puhuen, myös vähän unohduksissa. Elämä vei, vuodet vierivät, ja meri jäi taka-alalle. Kaksi kesää Ramstedtin telakalla lähes yksinään nököttänyt Tosirakkaus pääsi vihdoin omaan elementtiinsä – viikko ennen juhannusta! Veneily ei ole koskaan ollut vain harrastus, vaan elämäntapa. Silti, välillä elämässä on tehtävä valintoja: Lingonbackan  rakentaminen ja purjehdus eivät oikein mahtuneet samaan, joten toisesta oli hetkeksi luovuttava. Nyt oli aika palata merelle.

    Mitä Selenalle sitten kuului kahden kauden tauon jälkeen? Hämmentävän hyvää, sanoisin. Laite toisensa perään käynnistyi kiltisti katkaisijasta, ja ainoaksi mykäksi laitteeksi paljastui takahytin sähköinen pilssipumppu. Stereoihin tehtiin pieni korjaus, käsipilssipumpun kalvo vaihdettiin, ja starttiakku uusittiin. Moottori oli testattu jo rannassa – käynnistyi kuin unelma.

    Vene on taas vesillä – ja niin olen minäkin. Kahden vuoden telakkatauon jälkeen Tosirakkaus pääsi omalle elementilleen ja minä palasin rakkaan harrastuksen pariin. Tässä ensimmäiset aallot – ja juhannuksen tunnelmat saaristosta.

    Rantakauden aikana Lombardinin S-vetolaite oli käynyt kartio kytkimen korjauksessa, ja me – mrs & mr Aro – asensimme sen takaisin. Ja toimii kuin unelma sekin.

    Me and Mirka veneelläkin oiva pari❤️

    Kevätkunnostukset vedettiin tällä kertaa lyhyen kaavan mukaan: vedenalaisessa osassa muutama paikkaus, vähän laminointia, pientä lakkauspuuhaa ja teak-kannen viimeistelyhiontaa telakka kauden aikana korjatulle kohdalle. Kyljet vahattiin tietysti.  Mastoon kiinnitettiin erityistä huomiota ja yllätys,  kaikki valot toimivat 👍. Puomiin teetettiin uusi mastonliitospala vanhan murtuneen tilalle sekä vaihdettiin kuluneet pylpyrät. Nyt toimii!

    Uusi, teetetty mastohela
    Vahaus puuhia❤️

    Vaikka suurempia uudistuksia ei tehty, tuntui kuin vene olisi itsekin odottanut paluutaan – valmiina lähtöön.

    Ensimmäinen reissu pitkän tauon jälkeen osui juhannukseen, eikä se olisi voinut osua paremmin. Suunnaksi otettiin tuttu ja rakas saaristo, ja juhannusta vietettiin Brännskärissä – monien muiden juhlijoiden keskellä, mutta silti välillä omassa rauhassa, ystävien ympäröimänä.

    Naapuri veneestä saatin nuorimies viitisen laittoon
    Juhannus Brännskärissä oli mahtava!

    Juhannuksen tunnelma oli lämmin ja mutkaton. Keskityttiin yhdessäoloon, hyvään ruokaan ja siihen, että oltiin taas vesillä. Merellä, missä kaikki tuntuu vähän selkeämmältä ja vapaammalta. Juhannuksen viimeiseksi yöksi päädyimme tunnelmalliseen Sänkörenin merikarhusatamaan. Monet asiat siellä olivat ennallaan – ja juuri se toi rauhaa ja tuttuuden tunteen. Saari-isännän asiantunteva vastaanotto ja kehoitus kylkipaikalle kääntämisestä tuulen vuoksi oli kuin piste iin päälle. Oli kuin olisimme palanneet kotiin.

    Tälle kesälle Tosirakkaus sai myös uuden kotisataman – kirjaimellisesti. Meidän omaan rantaan on valmistunut laituri, joka toimii nyt satamanamme, vaikka onkin vielä hieman vaiheessa. Laituriarkku on vasta tekeytymässä, ja varsinainen kansirakenne tehdään ensi kesänä, mutta jo nyt pystymme käyttämään rantaa kiinnittymiseen. Yllätykseksemme Selena ui suoraan arkkuun ilman ruoppausta. Kun laituri valmistuu, ruopataan veneelle oma paikka sen kyljestä. Tämä kesä mennään näin – ja hyvin pärjätään.

    Samalla Selenan kotiseura on vaihtunut. Turun Pursiseura ei koskaan tuntunut täysin omalta, ehkä siksi, että nuorena naiskipparina sain osakseni varsin nuivaa vastaanottoa. Jälkikäteen ajatellen – taisin olla joillekin vähän liikaa. Nykyään osaisin jo jättää kommentit omaan arvoonsa, mutta silloin kuulluista lauseista oli vaikeampi selvitä vaikka kertovat toki sanojasta enemmän kuin minusta.

    Nyt kun meidänkin koti on Paraisilla, tuntui täysin luontevalta että Selena muutti kanssamme. Uusi koti löytyi Paraisten Venekerhosta – ja täytyy sanoa, että kaikki kohtaamiset heidän kanssaan ovat olleet todella mutkattomia ja ystävällisiä. Olen iloinen ja tyytyväinen siitä, että meidän yhteinen satama löytyy nyt niin lähellä – sekä kartalla että sydämessä.

    Merellä 💙

    Tämän kirjoituksen myötä avaan myös blogini kannet jälleen. En lupaa suuria tarinoita tai jokaista solmua, mutta rehellisiä hetkiä, meren ääntä, veneen kolahduksia laituria vasten – ja ehkä joskus myös sadepäivien pohdintoja sekä myötä- ja vasta-aaltoa

    Jos olet ollut täällä aiemmin: tervetuloa takaisin. Ja jos olet uusi lukija: ihanaa, että löysit tänne. Otetaan yhdessä suunta kohti horisonttia!

    Tosirakkaus on taas vesillä. Ja niin olen minäkin.

    Nähdään aalloilla! ⛵

  • Illaksi tyyntyy…

    btrTuuli jaksoi puhaltaa koko viikonlopun kovaa tai vielä kovempaa. Perjantaina merelle melkein myrskylukemissa. Ei ollut Airistolla ruuhkaa, vain muutamia veneitä. Säätiedotus oli onnistunut peloittelemaan veneilijät jäämään laitureihin. Me kuitenkin, rennosti sivumyötäistä, pelkällä reivatulla keulapurjeella.

    IMG_20180630_201946-EFFECTS

    Kesäinen saaristo on kaunis, loputtoman ihailun kohde. Brännskärin satama on saariston helmi ja tällä tuulella loistavan suojaisa satama. Saimme nauttia auringosta ja tuulen tuiverruksen kuuntelemisesta. Teimme myös  veneaskareita – nyt on vantit piukassa ja reivinarut paikoillaan, kaasupulloonkin tuli asennettua uusi paineensäädin. Pian on Selena valmiina matkaan – kesäloma kutsuu.

    Muillakin miehistönjäsenillä on ollut valmistelut mielessä sillä risteilyemäntämme viestitteli viikonloppuna että nyt ”Löytyy soittolistat seuraaviin olosuhteisiin ja tilanteisiin; kryssi, sivumyötäinen/myötäinen, rantautuminen, rannasta lähtö, disco ja ”voiko ihanammin aamu vielä alkaa eli VIAVA”. Tarvitaanko vielä: ”Jos vieraat lähtis nyt, niin mihin aikaan ne olis kotona?”?”. Yhteisen pohdinnan päätteeksi mietimme, että ehkä tarpeeseen tulisi vielä erityinen Selenan Discoteakin sulkemismusiikki. Ei tarvitse sitten olla hiljaa kesälomalla ja toisaalta tietää jo musiikista missä mennään, ollaanko rantautumassa vai kryssimässä?

    IMG-20180630-WA0000

    Jotta ei mennyt ihan kuivaksi tuo meno niin joimme kolpakoita…

    btrhdr

    Aivan loistavien uusien tuttavuuksien kanssa. Tätä Tornion Panimon kotimaista herkkua löytyy sekä Noki (salmiakkilikööri) että Piki (tervalikööri). Molemmat nyt Selenan lorupussin valikoimissa, suurkiitos sponsorille❤! Loistavia tuotteita lystinpitoon💃🤸👯.

    received_1676151309148693

    Kauniista kesäillasta nautimme saunassa, jonka lauteille kesäisen auringon säteet löysivät mutkatta sisään. Aivan täydellinen sauna! Illan kruunasi vielä käsittämättömän kaunis kuutamo, joka noustessaan näytti ensin Alienien alukselta. Näissä tunnelmissa on se jokin, todellakin!

    btrmdn

    Viikonlopun havaintona huomioimme miten heikkoa onkaan kanssaveneilijöiden pelastusliivi-kulttuuri. Liivit puuttuivat päältä lähes joka toiselta Brännskärin rannasta lähteneeltä veneilijältä. Oma tunne on. että mitä ihmettä – miksi nuokin mamma ja pappa ovat kannella ilman pelastusliivejä? halpa henkivakuutus ja ainoa keino varmistaa selviytyminen, jos vedenvaraan vahingossa joutuu. Jos jollain liivit ahdistaa suosittelemme kokeilemaan vaikka noita Hanna-Marilla kuvassa olevia Crewsaverin valjasliivejä. Samanlaiset Selenassa nuorison käytössä ja ovat päällä höyhenen kevyet .

    rbthdr

    Kiitos Hanna-Mari loistavasta purjehdusseurasta – olipa hauskaa vertailla oikoreittejämme, suunnitella kesälomaa, miettiä miten elämä onkaan mennyt, ottaa snapsit, tasata hommat sisällä ja ulkona, saunoa, grillata ja ennenkaikkea seilata ja nauttia siitä yhdessä. Pian lähtee – Selena Gotland Runt – kaksi viikkoa lystiä laineilla!

    Eipä sitten käynyt toteen minun perjantai- illan ennustukset tai melkein lupaukset – illaksi tyyntyy tai tyyntyyhän tuo, joku ilta😂😂 !

  • Juhannusta Saaristomerellä…

    Keskikesän juhlaan merelle s/y Selenalla innokkaat sisarukset ja hiukan vähemmän innokkaammat veljekset… Tiimi on kutistunut, mutta me emme anna sen häiritä – juhannus on juhannus ja yöttömän yön juhlaa…

    DSC_0115Voisinko viettää Jussia muualla kuin saaristossa? Taitaisi tuntua haasteelliselta. Nauvon eteläpuolella oleva Brännskär ainakin keräsi pisteet Jussijuhlistaan. Toimivasti klassikot ja modernit yhtäaikaa, sopivat niin nuorille ja kuin vanhemmille, juhlijoina perinteisiä purjehtijoita, partiolaisia ja hauskasti hipahtavia rastapäitä niin ja tietysti Naispurjehtijoita. Onnistuneet juhlat kaikille tasapuolisesti – kiitos Brännskär.

    Juhannuspäivä herätti meidät harmaana ja sade ropisi kannelle ensimmäisen kerran jo heti kahdeksan jälkeen. Sade jatkui kiihtyvänä pitkälle iltapäivään ja välillä tuntui jopa näkyväisyys heikkenevän. Purjehdus oli silti viihdyttävää – tuuli puhalsi reippaasti ja meille sopivalta suunnalta. Kiisimme siis hulppeaa vauhtia kohti uusia seikkailuja Verkkanille.

    DSC_0017Sadesää kannusti kokeilemaan keväällä ostamaani Ursuit- kevytkuivapukua. Testauksessa oli voiko näin kuumaverinen olla puvussa kevyesti koko päivän vai tuntuuko olo siltä kuin seilaisi kumipuvussa. Pukeutuessani tuohon mustanpuhuvaan haalariin herätin miehistössä mielikuvia vallan jostain muusta kuin turvallisesta purjehdusasusta. Heillä siis vain liian vilkas mielikuvitus ja toisaalta tietopohjana kaikenmaailman seikkailuleffat… no heistä välittämättä pukua päälle ja seilaamaan. Päivän purjehdittuani olen enemmän kuin tyytyväinen – panostus henkilökohtaiseen turvallisuuteen on hintansa väärtti. Puvussa jaksoi helposti olla ja materiaali toimi, ei kosteutta sisäpuolella – Gore Tex toimi.

    Verkanilla juhannusta juhlii perinteisesti paikalliset (lue nuoret) juhannuspäivänä… sen saimme huomata. Baarivierailumme oli lähinnä superpuumailua koska puumanmetsästäjät olivat vauhdissa… Ensi vuonna jotain muuta oli yön selkein ajatus…

    Mahtava lounaispasaati puhalsi meidät kotia kohti ja melkeinpä tuli kiire ehtiä syödä ennen Ruissaloa, jonne päätimme pysähtyä tankkaamaan.  Pysähdys meinasi saada nolon tai jopa naurettavan lopun kun peruutimme pois laiturista. Kovan tuulen sanelemana peruutusta hanat kaakossa kohti merta ja samalla jollan virkaa toimittava Sportyak hyökkäsi ylöspäin peräpeilissä. Sattuman summana se onnistui irrottamaan pelastuslautan telineestä ja kiitos salamannopean miehistöni lautasta saatiin ote. Hetken ähellys ja sähellys ja lautta oli turvassa eikä lauenneena peräpeilissä. Olisimmepa me olleet näky – juhannusjuhlista Aurajokeen pelastuslauttaa hinaten. Kiitollisena postaan tähän siis kuvan mansikkakakusta enkä pelastuslautasta Selenan perässä…

    DSC_0123

     

     

     

  • Naps,Naps Napsahtaa kohti kesätapaamista

    Uuden kesän varma merkki on myös Naispurjehtijat yhdistävä jäsenpurjehdus. Lähdimme siis saaristoseikkailulle hullun hauskalla naisistolla. s/y Selenan ja minut hyvin tuntevalla miehistöllä on ilo seilata, sillä kaiken tekeminen sujuu jouhevasti. Tunnemme myös itsemme niin hyvin, että perjantaina päätimme katkaista suurimman kärjen hillunnasta. Näin olemme sitten rauhallisempia lauantain tapaamisessa. Perjantain juhliminen sujuikin rattoisasti saunoen ja seurustellen ja aamuyön tunteina teimme näytelmän jäsentapaamisen iltaohjelmaksi. Onneksi tuo suunnitelma myös kirjattiin, opettajan tarkkuudella talouspaperille…

    IMG-20170610-WA0007

    Lauantai aamuna oli kesä – tyyntä, hiljaista ja aurinkoista. Myöhäinen brunssi kannella – pelkkää nautintoa. Matkaan myöhään, sillä tiesimme päivän olevan koneajoa kohti Brännskäriä. Onko koneella kulkeminen tylsää tai lamaannuttavaa? Onneksi sen ei tarvitse olla sitä olla. Meidän miehistössä toiset askaroivat veneenkunnostuksen parissa ja toiset punneravat ja lankuttavat keulakannella. Pienen pintahien saa kätevästi siis pintaan ilman purjehdusta.

    IMG-20170610-WA0015

     

    Brännskär on varsinainen helmi saaristomme lukuisten satamien joukossa. Satamassa on kaikki tarpeellinen ja henkilökunta on ystävällistä. Meidät toivotettiin tervetulleiksi ja iltarientomme mahdollisesti aiheuttama melukin mahtuisi kuulema satamaan hyvin. Nyt siis bileet pystyyn. Toki meille ystävällisesti myös kerrottiin, että viimeisinä saunojina saamme viipyä saunalla niin pitkään kuin haluamme… vink, vink!

    IMG-20170610-WA0023

    Nostimme juhlaliput ja kiinnitimme Naps 10 – vuotta viirin (kiitos Arja ihanasta -ihana idea). Kuohuviinit kohotimme uudelle purjehduskaudelle, meille kaikille ja Naps 10-vuotisjuhlavuodelle, unohtamatta Suomen 100-vuotisjuhlaa. Yhteiseksi ilta-ateriaksi valmistimme nyyttikestimäisesti katkarapukasvispaellan. Muurikkapannun reunojen yli valuvasta, mehevästä ateriasta riitti kaikille ja aterian kruunasi Astran miehistön taiteilemat jälkiruuat. Melkoisen hyvää syntyi yhteisistä aineksista!

    Iltaohjelmassa tutustuimme toisiimme, venekuntiin ja kuulimme jopa kaksi loistavaa lauluesitystä. Miehistöni kehittelemä Ruususen uni-näytelmä varasti tietenkin hetkellisesti koko shown, sillä sellaisella innolla ja antaumuksella koitimme herättää meidän oman prinsessamme unesta. Onneksi onnistuimme tälläkin kertaa. Ehkäpä tässä kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa…

    IMG-20170610-WA0022

    IMG-20170610-WA0021.jpg

    Esitys nähtävissä myös s/y Selena – Ruususen uni

     

     

    Illan pimetessä olimme kaikki jo saunan tarpeessa. Saunan lauteilla istuessa kuuntelin meidän kaikkien aikaansaamaa korvia huumaavaa kälinää, juttua ja naurua. Lauteilla käytiin myös henkevämpiä keskusteluja heittäytymisestä, perheistä, persoonallisuuksista ja erilaisuuden tuomasta rikkaudesta. Tyyntä merimaisemaa saunasta katsoessa puhtaana ja rentoutuneena on helppo tuntea myös kiitollisuutta tästä ihan kaikesta. Naisista, merestä, terveydestä, yhteisöllisyydestä, purjehduksesta, saaristosta, onnellisuudesta ja eritoten mahdollisuudesta olla juuri täällä.

    Yömyöhällä, s/y Selenan yömyssyillä oli tunnelmallista – halauksia ja pusuja, puheita ja kiitoksia. Me kaikki ansaitsemme ne – Love You Girls! Tästä on hyvä jatkaa kohti Höga Kustenia…

    Rantauduimme myöhään sunnuntai-iltana itseämme parempaan seuraan. Keulaköytemme koppasi kiinni s/y Mandelinan kippari Riitta. Hatun nosto – syvä kumarrus vai mitä ansaitsee tämä todellinen myyttien murtaja. Arvostan,  hienoa Riitta💗!

    DSC_0056