Talvikunnostuskausi on s/y Selenalla hyvässä vauhdissa. Purkutyöt on lähes tehty, niin lasteni onneksi emme sitten pura mitää enää keväällä. Pojat tosiaan ahkerasti keväisin muistuttavat että nyt ei sitten mitään enää pureta vaan ehdottomasti vaan kootaan, jotta pursi tulee purjehduskuntoon.

Todellakin paras keino saada varmasti uutta pintaa aikaiseksi on tuhota vanhaa. Selenan takahytissä näyttää nyt siltä kuin joku isohko jyrsijä olisi siellä vieraillut, mutta ei hätää, tähän tulee nyt uutta. Eberspächerin lämmityslaite pääsee vihdoin uuteen paikkaan josta sen voi huoltaa, valvoa ja myös irroittaa huoltoon viemistä varten ilman kiroilua. Nykyinen sijainti on kaukana perässä on täysin mielipuolinen, samoin teline johon se on kiinnitetty. Pienestä luukusta on mahdollista kurottamalla yltää kiinnityksiin, jotka telineen rakenne peittää täysin. Käsikopelolla kun aikansa roplaa, kaikin mahdollisin työkaluin, niin kyllähän sen irti saa – asennus olisikin sitten hikisempi juttu. Muistan viimeksi jumpanneeni sitä koko yön ja kolmelta äidistä huolissaan oleva teini liittyi seuraan. Hänen pitkistä käsistä, lämpimistä sukista ja eväistä olikin äidille kyllä melkoisesti iloa. Yhdessä saimme lopulta myös lämppärin paikoilleen. Nyt siis suunnitteilla oma ovellinen säilytyskaappi tälle välttämättömyys vekottimelle. Samalle seinälle haaveissa myös saada kunnon karttakaapit kaikille patjan alla nyt lojuaville kymmenille kartoille. Puusepän puuhia siis talvi-iltoihin luvassa👍

Hajoitusvimma on ulottunut myös ulkotiloihin ja onneksi meillä on vehkeitä. Neljän käden voimin koneet laulamaan niin kyllähän se irtoaa. Ensi kesänä Selenan ruorin edessä on siis nykyajan laiteille sovitettu pedestaali ja kaikki kiinnitysviritelmät ovat sitten historiaa. Jotta uutta voi tulla on, ensin vanha kylmästi sahattava irti. Onhan tuo jo aikansa elänyt, pääsen siis myös lasikuituhommiin tänä talvena👍.

Kolmas hanke parantaa kylmäsäilytystilan ominaisuuksia. Tänään sai vanha ja kylläkin toimiva kylmäkone eläkepaperit ja ensi kesänä meillä pihisee uusi. Vanha kompressori kävi tuon tuosta ja oli melkoinen sähkösyöppö. Nyt hyödynnetään meriveden viileyttä ja myös kompressori vaikuttaa lupaavan pienikuluiselta. Ensi kesänä tarjolla on siis kylmää juotavaa jäillä ja ilman freeze-nappulan säätöhuolia🍾🍾🥂

Kauniissa auringon paisteessa ehdimme kiristellä myös ystävän veneen pressun nyörejä. Nyt toivottavasti tuulenkestävämpi kiinnitys. Varastoon tuli myös meriveden tummentamat potkurinlavat, joten naisten potkurinkiillotusiltaa voi alkaa suunnitella. Koskas kiillotellaan H-M❤️?

Kauniina ensimmäisenä adventtisunnuntaina on mukava puuhastella pienia juttuja, eikös? On sitten pitkiksi joulun pyhiksi yllin kyllin verstashommia tiedossa. Ei tylsää hetkeä kaamoksen pimeydessä😂👍

PS. Olihan tämä Isothermin laatikko nyt kuitenkin avattava… meillä on vähän niinkuin pikkujoulu❤️😂

