Ådskäriin saavuimme jälleen illan viimeisinä. Rantautuessa tapahtui pieni lipsahdus, kun poijusta kiinnityttiin vahingossa väärän laituriin – paikkaan, joka olisikin ollut kylkikiinnitystä varten. Mutta ei hätää – ystävälliset kanssaveneilijät auttoivat kääntämään Tosirakkauden oikeaan asentoon, ja rannan nuoriso vieläpä souti ystävällisesti irti.
Ilma oli kirkas mutta kolea, ja meillä oli oikein hyvä paikka: kyljittäin ja keula tuuleen.
Taaskin saunavuoro osui illan viimeiseksi, ja niinpä hoidimme siivoukset, vesiastiat ja muut valmiiksi seuraaville jo saunavuoron päätteeksi. Aamuherätyksen jälkeen tarkoitus oli nousta merelle heti – edessä oli avomeripurjehdusta.
Reittisuunnitelman tekemien sai miettimään: miten jotkut seilausjutut unohtuvat, mutta toiset pysyvät mielessä ikuisesti?
Oikoreitti Ådskärin ja Örön välistä on tuttu, mutta nyt iski epävarmuus – menikö se juuri niin kuin muistelin?
Onneksi on Purjevenefoorumi ja yli 12 000 ystävällistä mieltä. Piirsin karttakuvaan reittini ja kysyin. Vastaus tuli nopeasti – “juuri siitä se menee” – ja lisäksi tuli liuta hyviä lisävinkkejä. Parviälyä parhaimmillaan.
Aloin miettiä, pitäisikö taas alkaa tehdä karttoihin omia merkintöjä kuten aikoina ennen plottereita. Silloin merkitsin käkkärämäntyjä eli yksinäisiä saarella nököttäviä puita sekä muita hyviä suuntiman apuja. Plottereiden aikakaudella tuntuu välillä, että henkilökohtainen merikartta on kadonnut.
Aamulla ajoimme ulkomerelle kevyessä vireessä, aamupalaa nautiskellen ja Bengtskärin majakkaa ihaillen. Majakan siluetti on aina yhtä vaikuttava – miten se onkaan rakennettu siihen karikkoon!
Tuuli nousi hiljalleen, ja kun nostimme purjeet, kulku oli sulavaa. Mutta hetken päästä meri tyyntyi – niinpä jatkoimme koneella pari tuntia.
Juuri kun alkoi tuntua, että tässä nyt lillutaan, tuuli nousi uudelleen – ja miten nousikaan! Pian Tosirakkaus kiiti reippaasti yli 7 solmun vauhtia. Lopulta, navakassa kelissä ja isossa maininnissa, laskimme purjeet Kärdlan edustalla – se ei ollut aivan kevyin purjeiden lasku.
Suomenlahden liikennekaistalla oli yllättävän hiljaista. Emme edes käynnistäneet tutkaa – olisiko liikenne Venäjälle hiljentynyt pysyvästi, vai osuimmeko rauhalliseen hetkeen?
Kun saavuimme Kärdlaan, huomasimme heti rajavartioston ja poliisin yhdistetyn partioveneen lähtevän meitä kohti. Kysymykset olivat ystävällisiä mutta napakoita: olimmeko suomalaisia, montako henkilöä veneessä, mistä tulimme ja kuinka kauan olimme merellä ja lopulta vielä onko kaikki hyvin. Vastaukset kelpasivat – ja saimme vielä hyvät toivotukset turvalliseen satamaan.
Saavuimme satamaan juuri oikeaan aikaan. Tuuli oli vielä maltillinen, ja hyvillä syvyystiedoilla uskalsin ajaa syvemmälle satamaan.
Saimme erinomaisen aisapaikan keula tuulessa, ja nimenomaan Kärdlan venekerhon paikalta, joka oli paremmin suojassa sataman sisäänajon keikutukselta. Tuulen noustua ei käynyt kateeksi ensimmäinen laiturin veneitä – melkoista höykytystä heillä.
Kun ajoin sisään naapuripaikan paikallinen purjehtija, ymmärsi heti tilanteen ja viittoili meille parhaimman mahdollisen paikan. Tiesimme, että seuraavaksi päiväksi oli ennustettu kovaa tuulta – ja paikka osoittautui täydelliseksi juuri sitä varten. Tuuli nousikin jo illalla, jopa ennakoitua aiemmin.
Vaikka ilta oli kolea, Kardla palkitsi. Satamassa oli hyvä palvelu ja rantaravintola hurmasi tunnelmallaan. Paikalliset purjehtijat lähtivät vielä illalla kisaamaan kovassa kelissä – me olimme tyytyväisiä, että olimme jo paikalla.
Tuulisen satamapäivän vietimme tutustuen Kärdlaan kävellen. Pieni keskusta tarjosi muutaman ravintolan, kaupan ja sopivasti nähtävää päivän mittaan. Koleus jatkui edelleen – eikä tuuli tehnyt siitä helpompaa.
Päivällä nautimme pizzaa kaupungilla, illalla veneessä valmistui tortilloja ja pidimme leffaillan. Tunnelma oli kotoisa ja rauhallinen, kunnes ilta toi yllätyksen.
Ennen nukkumaanmenoa maston köydet alkoivat hakata tuulessa – ne olivat jääneet päivällä vähän löysälle. Kiipesimme kannelle niitä kiristämään ja samalla näimme lähestyvän tumman ukkosrintaman nousevan taivaalle.
Ehdimme juuri irrottaa maasähköjohdon, kun salamat alkoivat välähdellä vaalentaen tumman taivaan ja sade iski päälle. Asensin varmuuden vuoksi vielä muutaman ukkosenjohdinkaapelin – tiedä niiden tehosta, mutta mielenrauhaa niistä ainakin sai.
Yli tunnin ajan taivas räiskytti tulta ja ääntä. Me ehdimme jo nukkumaan jyrinän jatkuessa ja tuuli jatkoi vinkumista pitkälle puolen yön jälkeen.
Seuraavassa jaksossa: kihti Riianlahtea sumussa ja sateessa
Polkaisten käyntiin – onneksi Selenassa on matkassa kaksi nahkavekkaria ja niin toteutui tavoitteemme eli irti kello seitsemän. Naapuriveneemme oli saattanut hetken asiaa pohdiskella, ehkä johtuen ”sinikinttujen” yöpalaverin venymisestä yli kahden. Naapurimme erehtyi – meidän veneessä on toimintaa lähes 24/7. Hienosti irrottauduimme veneiden keskeltä, naapurin auttaessa poijukoukkurumpassa – olimmehan sumputettuna keskimmäisenä poijussa. Lähdön tunnelmissa tuli jopa peruskoulu mieleen, välitunnithan on aika valvottuja tilanteita, eikö?
Aikainen aamu oli tyyni ja meri rauhallinen. Konemarssia siis – kohti Kärdlaa. Norjalaisten ylläpitämä yr.no sääpalvelu kertoi onneksi tuulen nousevan niin, että viimeistään kello kolmetoista pääsemme purjehtimaan. Näin tosiaan kävi – pääsimme nostamaan seilejä heti kahdentoista jälkeen ja sitten seilasimmekin hienoa vauhtia perille. Purjehdus saa miehistön liikkeelle, aamupäivän enemmän tai vähemmän latausasennossa ollut miehistökin siis virkosi toimintaan. Purjeiden laskun hetkellä oli jo varsin kipakka tuuli ja saimme jumpata jopa hiukan tosissaan purjeita pakettiin. Paikallinen viranomainenkin ajoi meitä katsomaan, mutta ei jaksanut jäädä odottamaan puheenvuoroa purjeidenlaskun ajaksi. Kärdlaan sisään hyvin merkattua väylää, tosin Navionicsin kartan mukaan pari kaapelia väylältä sivussa – elävä todellisuus ja digitaalinen maailma ei aina tuota samaa totuutta.
Karonmatkassa 