Riikaa on nyt katseltu sieltä ja täältä – kävelty on kaupunkia ympäri ja edestakaisin. Kaunis on… ja varsin eurooppalainen kaupunki. Täällä kävellessä voisi olla on missä vaan Euroopan vanhassa kaupungissa. Kauniiden rakennusten lisäksi olemme nähneet lukuisia patsaita ja muistomerkkejä.
Kaupungin tunnelma on hyvä ja turvallinen, ainoastaan kävelyretkellä kaupungin laidalle näimme toisenlaisen Riikan. Lapseni toiveesta etsimme kalastuskauppaa ja lähin sijaitsi runsaan kahden kilometrin kävelymatkan päässä ostoskeskuksesta. Kävelimme sinne talojen keskelle, liike oli jo melkein suljettu ja myös ikkunoiden eteen tulevat luukut kiinni. Meille myytiin kuitenkin vielä ja taisikin luvattiin tilata. Jäimme odottamaan autoa kahdestaan, hiljaisen kadun varteen. Kulkijat kertoivat omaa kieltään alueesta. Näimme isoäidin, joka avoimesti kuritti pikkutyttöä, useamman humalaisen ja laitapuolen kulkijan. Liikkeen omistajan poistuessa kotiin hän kertoi taksin kuljettajan soittaneen vielä hänelle ja on siis tulossa. Hämmentävintä oli liikkeen englanninkielentaitoisen naismyyjän toiminta – hän jäi parkkipaikalle autonsa viereen odottamaan, uskomme hänen odottaneet taksin saapumista ettemme jäisi yksin laitakaupungin kadulle.
Turvallisuudesta täällä pidetään huolta, mutta hämmästelemme miten lähes jokainen asiakaspalvelijoista voi olla niin työhönsä kyllästyneen oloinen. Kassahenkilöillä negatiivisuus on hiottu huippuunsa – hymyä on aivan mahdotonta saada ja yleensä tervehdystäkin. Ravintoloissa palvelu on samanlaista, melko tylyä ja ilmeetöntä. Satamatoimistossamme toki palvelu on kyllä iloista ja auttavaista, jopa antamani negatiivisen feedbackiä jälkeen.
Alkuviikosta saimme konekorjaajan s/y Selenan koneen kimppuun. Nyt matkaa jatketaan uusituilla kaasu- ja vaihdevaijereilla. Kuivastussa hitsaamalla korjattu kaasuvaijeri toki kesti hienosti matkan tänne, mutta pidemmän ajan takuutahan sille ei annettu. Korjattu on myös tiputtelevan merivesipumpun tiivisteet ja samalla pumppu on kiillotettu kuin uudeksi. Onneksi korjaantui näin, sillä Turusta moottorini myyneestä liikkeestä (jossa olen kyllä tunnettu) hommattu varapumppu osoittautui täysin sopimattomaksi. Virheitähän sattuu – inhimillistä, tuosta sanotaan… Koskaan en vain toivu siitä, että kaikissa muissa ammateissa, paitsi terveydenhuollossa, isot tai pienet virheet ovat inhimillisiä. Väärä pumppu – väärä lääke, what’s the difference?
Viikko samassa satamassa voi olla kyllästyttävätai hyödyllinen. Meillä tänne jäämisen tärkein syy oli tylsä pohjoistuuli, joka puhalsi enemmän tai vähemmän puuskaisesti jopa satamaan. Samanaikaisesti on miehistön jäsenistöstä yksi painiskellut tylsien vatsan väänteiden kanssa, joten väkisin vastatuuleen ryskiminen ei tuntunut motivoidulta. Olemme nähneet monenlaisen Riikan, syöneet ja juoneet hyvin sekä veneessä että ravintoloissa, käyneet eläintarhassa, piipahdimme myös uimassa ja nukkumassa hotellissa, olemme shoppailleet vaatteita ja tietysti olutta sekä viiniä.
Puuhdetöinä siivosin myös miljoonalaatikon – löysin sieltä koko joukon arvotavaraa, jonka olemassa olon olin unohtanut. Siellähän on mm. yksi toimiva moottorilaturi sekä kaksi erilaista pilssipumppua. Inventaario on välillä paikallaan, todellakin
Riika on lähempänä kuin uskoisi, mutta hämmentävän vähän näimme satamassa vierasveneitä. Mielessäni olin ajatellut laitureiden olevan täynnä veneitä koko Itämeren alueelta. Todellisuudessa vai sataman yhden pistolaiturin pohjoisempi puoli on vierasveneille. Muut sataman paikat on paikallisten omien veneiden ja/tai charter veneiden käytössä. Suomalaiset ovat toki satamassa hyvin edustettuina. Hyvin vartioitu ja melko rauhallinen satamassa, jossa ainoan häiriön aiheuttaa läheinen rautatie sekä viikonloppupuolen öinä satamaravintoloiden dunka-dunka. Nuo molemmat äänet ovat toki sellaisia, jotka eivät häiritse väsyneen unta ja virkeähän voi niitä toki kuunnellakin. Satamassa olemme hämmästyneinä seuranneet hääparien määrää laiturilla. Täällä taitaa olla trendikästä otattaa itsestään hääkuva, veneiden ympäröimänä. Onpa s/y Selenakin päässyt kuvien taustaksi, huolimatta lasteni askartelemasta, hieman epäesteettisestä äänenvaimentimesta keulakannen aurinkokennoventtiilin päällä.
Sellaista se on – purjehtijaäidin lasten elämä. Minulle on kerrottu, että niin tylsää, että aikaa on täytynyt kuluttaa pitämällä sormea tuuletusventtiilin siipien välissä. Nyt sitten tuulettimen ajan saatossa vääntynyt akseli, hyvässä auringonpaisteessa, ulvoo ja ulisee melkoisesti. Toisilla lapsilla on ollut lapsena kaikki palikat patterin välissä ja meillä ei täällä ole ollut edes pattereita saati palikoita. Onneksi purjehtia voi vain kesäisin☺ ja talvella pääsee kouluun.
Huolimatta epävakaisista ilmoista, olemme saaneet nauttia joka ilta eritavalla kauniista valoilmiöstä -auringon laskiessa sataman taakse. Kesäinen ilta on kaunis…
Karonmatkassa 