Avainsana: Mossala

  • JUHANNUsta klassikosti

    JUHANNUsta klassikosti

    Juhannusjuhliin tietysti jo torstaina💗, yksi teini rippileirille ja toinen pääsi meidän matkaan. Matkassa tietysti myös Satu ja Timo. Hämmästykseksi oma 19v teini ei lupautunut jussia kanssamme juhlimaan vaikka vaihtoehtoa hänelle kauppasin😳.

    Tuulta hiljaa vastaisesta oli torstain teema. Konetimme ensin Airistoa etelään, vastaiseen ja sama vastatuuli toistui kun lähdimme Nauvosta pohjoiseen. Kätevä kauppareissu Nauvoon tuli torstain ohjelmaan, kun havaittiin että perhe Helmin ”tärpättikassit” olivat jääneet autoon. Nauvon satamassa pikapysähdykselle ostoksille osoitettiin oma paikka ja henkilökunta tuli vastaan laiturille. Timon hoitaessa kilinäostoksia muut tutustuivat vaatetarjontaan. Tarttuipa mukaan yksi hupparikin.

    Nauvosta Härjänmaankarille ja saimme seuraa ihanasta Fun4Us:n naisistosta. Saunoimme yö myöhään…

    Aamulla kokka kohti Mossalaa, joka tänä vuonna oli valittu juhannusaaton bilesatamaksi. Heikko vastatuuli jatkui ja Lombardini sai louskuttaa meidät perille. Saimme vierelle Fun4Us:n aikuiset naiset ja näin juhannuksen juhlintaa voi siis alkaa. Kuvat puhukoon puolestaan…

    Satamassa oli väljää ja tähän osaltaan vaikutti luoteistuuli, joka osui satamaan. Meitä se ei häirinnyt, mutta laiturin toisella puolen oli keikkuvaista. Iltaohjelmaksi satamassa soi Lester Peapody kvartetti & Vesa Snygg. Päästiin siis tanssimaan 👍. Yön tunteja istuttiin vielä naisten voimin ja ”kipparikokous” jatkuikin aina aamu viiteen.

    Lauantaina pääsimme seilaamaan erinomaisessa tuulessa. Lillolmenissa oli hyvin tilaa laiturissa ja saunavuoro heltisi aivan parhaaseen aikaan. Iltaohjelmassa grillausta ja unoa

    Aamulla ei kiirettä – aurinkoista päivää on ihana viettää saaressa. Suunnitellusti avautui kynsibaari, jotta siskolle saatiin kesäkynnet….

    Juhannuksesta jo tovi ja postaus nyt liikkeelle vaillinaisena, koska kymmenistä yrityksistä huolimatta kuvien siirtäminen ei vain onnistu. s/y Selena on jo

  • Aurinkoa,tuulta ja sadetta – kesä on alkanut

    Aurinkoa,tuulta ja sadetta – kesä on alkanut

    Merelle kahdestaan auringon helliessä lämpimästi, nyt on todellakin kesätunnelma. Ramstedtin rannassa jumppasimme (Petri jumppasi!) uudet huviakut vanhojen hyvin palvelleiden tilalle. Exide Marine&Multifit 142 Ah x2 vaihtui täysin samaan settiin. Nykyisillä olisi alkanut 9 vuosi eli vähintään kaksi vuotta oltiin niiden kanssa jo ”jatkoajalla”. Edelleen akut latautuivat täyteen, mutta varauksen ylläpito oli toki heikentynyt.

    Yritimme ajaa kylkilaituriin, mutta se jäi hiukan vajaaksi koska pohja tuli vastaan. Keulasta akut kannelle ja takaisin. Onneksi hän on vahva😘

    Etelätuuli-seilausta Mossalaan, ajatuksella yöllä tuulee kovempaa samasta suunnasta. Mossalan satamassa oli rauhallista, yöpyviä veneitä vain kaksi. Satamassa on hyvät palvelut ja laiturit&poijut erinomaiset. Me päädyimme rantakuppilaan syömään, tarjolla oli nopeaa grilliruokaa.

    Mossalan auringonlasku – näihin ei kyllästy koskaan💗

    Kaato- ja tihkusateen siivittäessä aamua seilasimme kohti Espskäriä ajatuksella, että saamme sinne seuraa, mutta… siellä olikin ranta piukassa ja seurakin oli päättänyt toisin. Teimme uuden reittisuunnitelman ja päätimme mennä Pyytinkarille. Matkalla oli hyvä pestä vettyneitä teak-pintoja. Kelpaa sitten (Petrin) istua myös valkoisilla uikkareilla. Pyytiltä rannan paras paikka, ajatellen yöllä nousevaa luoteistuulta. Illan kuluessa sade muuttui auringoksi ja kelpasi istua myös ulkona.

    Onneksi on puuhdetyökalut aina mukana😀

    Petrin katsoessa varsin dramaattisia käänteitä saavaa jalkapallo-ottelua oli minulla hyvää aikaa pikkuaskareille. Oviluukkuparkki sai uuden helan.

    Uudet perunat, lihaa ja salaattia – helppoa ja hyvää!

    Illallista ja sitten saunaan. Vedensäästäjä numbaone on meidän uusi ladattava retkisuihku. Muutaman kympin ostos ja nyt saariston saunoissa aina suihku mukana omasta takaa. Aivan mahtava vinkki kanssapurjehtijalta viime kesältä.

    Yöllä tuuli kääntyi luoteeseen ja puhalsi reippaasti – illan aikana tiivistynyt ranta aiheutti myös minulle yöherätyksen. Se on ihmeellistä miten joku poikkeava ääni ja/tai töksähdys veneessä, herättää kesken unien. Yöjumpat on tietysti aina paikallaan, kuka sitä nyt koko yön nukkuisi.

    Pieni virkkuutyö virkistää aina😂

    Aamulla nautimme auringosta ja kannella oleilusta. Tuulen suojassa oli lämmintä ja auringosta nauttiessa voi vaikka virkata😉. Hieno rannasta lähtö, kiitos ystävällisen naapurin,joka esti keulan karkaamisen. Sitten vauhdikasta menoa kotiin. Luoteistuuli puhalsi 11-14 m/s ja pääsimme Aurajokeen 3,5 tunnissa (21mpk). Pientä häslinkiä tuulen ansiosta myös kotirannassa – kolhuitta laituriin anyway.

    Purjehduksen tunnelma ei oikein koskaan tallennu kuviin, tässä mennään kovaa!

    Ihana viikonloppu! Love💗, sailing⛵ and sun☀️ -mitä muuta voisin toivoa?