Avainsana: naismiehistö

  • Kanssaveneilijät saa meidät keulimaan

    Takana kaksi tehokasta lomapäivää ja paino todellakin on sanalla tehokas. Joskus sitä miettii voisiko ottaa hiukan kevyemmin…

    IMG-20180713-WA0005

    Selvisimme hienosti lähtötohinasta ja perjantaista vaikka olikin kolmastoista päivä. Päivän viimeinen tunti vietettiin Lillholmenin saunassa ja huomasimme ihastella kaikkea kaunista ja levollista tunnettamme. Saunalla pukeuduin jo yöpaitaan ja tunnelmaa kuvastaa juomalaadunvalvojan sanat ”Kyllä nyt maistuu uni”. Jotain merkillistä kuitenkin sattui vuorokauden vaihduttua – yht´äkkiä istuimme laiturilla ja jaoimme kokemuksia kanssa veneilijiden kanssa. Vaikka kuiskuttelimme – olimme silti kuulema liian äänekkäitä… tästä kun huomautettiin siirryimme sisätiloihin ja avasimme yllatys, yllatys Selena discoteakin. Onnistuimme mainonnassa ehkä joiden mielestä liiankin hyvin sillä kaksi vierailevaa naista taisi keksiä naispurjehduksesta jotain mitä he eivät vielä tienneet. Heidän aviomiehensä seurailivat tilannetta pidättyväisemmin. Lorupussileikkiäkin leikittiin, mutta miehistö ymmärsi onneksi ottaa rauhallisesti – kaikki valitut alkoholit kippautuvat vierailevien naisten suuhun. Muistelimme heitä aamulla, heillähän oli aikainen lähtö koska lentokone ei odota. Miehillä oli varmasti melko hiljaista matkaseuraa.

    btrhdr

    Käsittämätön lauantai alkoi kaasuongelmilla. Illalla moitteettomasti toiminut liesi ei startannut, ei vaikka kuinka koitimme. Tässä kohtaa tapahtui kohtalokas käänne, joka määritti seuraavan vuorokauden tapahtumat. Koska olin vaihtanut kaasuventtiilin vain muutama viikko aikaisemmin laadukkaaseen Weberin tuotteeseen ajattelin, että nyt Kaasuvirtasen ennustukset ovat toteutuneet ja sähköinen kaasunkatkaisija on kohdannut viimeisen päivänsä. Terhakkaana päädyin siis poistamaan tuon härpäkkeen kaasuputken päästä. Onneksi irroittaminen onnistui mitään vaurioittamatta, enkä joutunut katkaisemaan putkea. Ohitus projekti vei aikansa helteisessä päivässä ja naiset nauttivat päivästä kukin tavallaan. Huimia uimaharjoituksiakin tehtiin ja melonit maistuivat. Kaiken askartelun ja ponnistelun jälkeen kun vihdoin testailimme liettä oli tulos nolla – ei kaasua!!!. Nyt alkoi kipparilla keittää. Päädyin epäilemään sitten liettä joka päätyikin ulkotiloihin – liesi kannella pystyimme kytkemään pullon suoraa lieteen ja tulos nolla. Vika on siis liedessä tai uudessa WEBERIN VENTTIILISSÄ. Lainasimme MK-kaasukeittimen venttiiliä ja jäätävä totuus oli että rikki on venttiili. Koko päivän ponnistelut oli hukka hommaa. Näin napsahtamalla päädyimme venttiilin hakuun Verkanille.  Päätimme, että sinn emme sitten tietenkään jää vaan jatkamme johonkin idyllisempään paikkaan – korkeintaan siis voimme syödä terassilla ja ehkä nauttia jonkin virvokkeen…

    IMG-20180714-WA0005

    Tässä kohden erityiskiitos ravintola Hjalmar´sin omistajille Tage ja Minna Österlundille. Tehokolmikkomme venttiilinhakureissu olisi saanut ikävän lopun ilman heitä, sillä kaupassa ja satamassa myytiin ei-oota. Tage myikin lopulta meille omasta pullostaan venttiilin. Kiitos avusta ja nyt matka voi jatkua!

    btr

    Buffalon terassin ammattitaitoinen tarjoilija ja tunnelmaa luova trubaduuri sai meidät kuitenkin pyörtämään kaikki  suunnitelmamme.

    IMG-20180714-WA0016

    Päätimme siis jäädä saunan ja virvokkeiden pariin. Saunan jälkeen melko hämmentävän nopeasti istuimme aivan väärän veneen istumalaatikossa nauttimassa Sangriaa. Siitä se ilta sitten lähti käyntiin mutkattomasti. Saimme kuulla, että naismiehistöistä he olivat aikaisemmin kuulleet joitain legendoja, mutta heidän reissuilleen tälläisiä ei ollut vielä koskaan eksynyt. Panimme siis parastamme ja ohjelmamme oli sen mukainen. s/y Selenan Tax-Free teki vierailun heidän alukseen ja suosio oli taattu. Miesten tarjoama Sangria tuntui naisistostamme kovin laimealta niin kävimme noutamasa lorupussista muutamia tehotuotteita heidän pöytälaatikkoon. Leikimme lorupussileikkiä ja vaikka se olikin miehistä meidän kanssa mukavaa epäilen ettei jäänyt heille miksikään standardiksi. Lopulta tuli tietenkin aika avata Selenan Discoteak ja siirryimme punkkeriin. Jännittäväksi yöjumpaksi tanssimme salongin sohvilla ja tavoittelimme rytmissä huojuvaa keulaprofiilia. Kyllä näytti hienolta. Illan huipennus oli Pink Pantherin ensiesiintyminen – tämä sai jo vieraamme melko sanattomiksi. Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja aamun valjettua mekin löysimme itsemme pedistä.

    btr

    Sunnuntain aamupalaa nautimme mieskokin tarjoilujen parissa kannella kymmenen. Lähes koko naisisto oli kykenevä saapumaan näiden pekonien ja munakkaiden pariin ja hämmästykseksemme jopa Meri liittyi joukkoon Pertti-koiramme kanssa. Unilelun ulkoiluttaminen oli meistä tosi söpöä, mutta arvelen että omat teini-ikäiseni olisivat tässä kohden hävenneet äitiä ja hänen kavereitaan. Tiedoksi heille, että me nauhoitamme nyt jopa videoita myöhempää käyttöä varten. Ajatuksena on hankkia melko kyseenalaista materiaalia siinä määrin, että vanhainkodissa voimme sitten julkaista yhden nolon muistopostauksen /päivä.

    IMG-20180715-WA0019

    Sitten olikin aika sanoa hyvästit mukavalle seuralle ja suunnata merelle. Tyyni päivä laittoi Lombardinin laulamaan  matkalla Utöhön. Tietenkin toiveikkaina nostimme myös purjeet ja lilluimme sitten joitain tunteja käsittämättömän hitaasti eteenpäin. Yritin houkutella miehistöä trimmamaan purjeita niin, että vene olisi kulkenut, mutta jostain syystä en oikein onnistunut tässä. Perässä roikkuvat uimarit onnistuivat kaiken lisäksi viemään lopunkin vauhdista, mutta olihan se hauskaa. Merellä ehdimme perustaa myös kunnon kisastudion…

    IMG-20180715-WA0013

    Illan päätteeksi saavuimme melko täysinäiseen Utöön satamaan, mutta hieno paikka tälläkin kertaa meille järjestyi. Tänään meillä on välipäivä ja sovimme ettei Discoa avata ollenkaan, eikä se ihan helppoa olisikaan kun alkon tarkastaja on laittanut meidän Discon tarjoilukieltoon. Onneksi Utön satamassa ei tunnu olevankaan harhaanjohtavia kanssaveneilijöitä, jotka saisivat meidät keulimaan.

    IMG-20180715-WA0026

     

     

     

     

  • Kesä 2018 on korkattu…

    Raskas työ vaatii raskaat huvit on tunnettu ajatus elämästä. Itselläni työ ei monellakaan tapaa ole raskasta vaan työtä tulee tehtyä vain vähän liikaa, työhulluna. Ehkäpä juuri siksi minulle sopivat parhaiten hullut huvit- työn vastapainoksi. Viikonloppu merirosvo-tunnelmissa on parasta vastalääkettä työhulluuteen. Vielä kun seurana on joukko naisia, joilla myöskin löytyy sisäistä hulluutta ja vieläpä rohkeutta antaa sen näkyä, niin stressinnollausviikonloppu on täydellinen.

    IMG-20180610-WA0035

    Kesän ensimmäinen siis naisporukalla, Naispurjehtijoiden tapaamiseen meno tavoitteena. Aurajoesta kokka kohisten kohti etelää ja matkalla Lillholmeniin seilasimme välillä melko kevyessäkin tuulessa ja siitä meillä on todisteita. Merikarhujen Ystäväviikonlopun ansiosta saimme mukaamme myös toisen naisiston ja pienellä ponnistuksella he pääsivät jopa laituriin toisella yrityksella. Matalaa, mutta onneksi pehmeää on Lillholmenin laiturissa. Sisäänajossa näimme todistetusti olevan jotain kovempaakin,mutta onneksi kummatkin veneet onnistuivat sen väistämään. Aamupäiväsaunomista ja rauhallista menoa, elämästä nauttien…

     

    IMG-20180609-WA0000

     

     

    Pähkinäisiin suuntasimme treffeille ja tapaamaan lähes 40 kymmentä Naispurjehtijaa ja myös joidenkin perheitä. Jo ennalta olimme varautuneet iltaan suu hymyssä – nyt saimme panna parasta merirosvoleikeissä. Kun keksimme illan teeman eräänä yönä, ei näppäilystä meinannut tulla loppua. Kesken kaiken näppäilykerhosta nukkumaan mennyt todistikin aamulla meidän muiden jatkaneen vielä 89 viestin verran innostunutta suunnittelua. Olimme siis varautuneet hauskoilla hatuilla ja vaatteilla, merirosvoviireillä ja lipuilla, niin ja tietysti musiikilla. Rauhallinen saaristolaistyyppinen ruokailu muuttuikin siis hetkessä täydeksi hulinaksi kun ryöstimme kipparit. Oli siinä sitten miehistöillä puuhaa saada kippari takaisin, toiilla enemmän ja toisilla vähemmän. Tästä oli sitten hyvä jatkaa ja tietysti s/y Selenan Discoteak jatkui aamuun. Aamuaurinkoa kannattaa jäädä odottamaan, koska onhan se levollisempi nukkua kun tietää uuden aamun tulevan.

    IMG-20180610-WA0017

    Aurinkoiseen sunnuntaihin oli ihana herätä ja naapurimme, ihanat oululaiset, vakuuttivat nukkuneensa hyvin, Selenan Discoteak ei ollut häirinnyt. Heistä toimintamme näytti mukavalta… Pähkinäisissä emme muutenkaan tuntuneet aiheuttavan pahennusta vaan lähinnä kiinnostusta merirosvohullutteluillamme.

    IMG-20180610-WA0016

    Kun sunnuntaina vielä kurvasimme aamupäiväsaunaan Härjänmaankarille – nautimme aamiaista laiturilla, paistattelimme päivää rantakallioilla sekä huuhtelimme edellisen illan merirosvohiet saunassa, tunsimme ettei paremmin voisi olla. Juuri nyt tässä – on kaikki hyvin ja täydellistä, kiitos LadiesMojitoSailingTeam💗

    IMG-20180610-WA0032

    IMG-20180610-WA0030

    Kepeästi ei tänäkään keväänä Selenaa saanut merelle. Poikkeuksellisen pitkä kevätkunnostuskausi antoi mahdollisuuden perusteellisuuteen. Syksyllä veneessä kaksi viikkoa majaillut hiiri-vuokralainen sai aikaan tunteen suursiivouksesta. Nyt on siis puleerattu ja desinfioitu lähinnä kaikki ja senkin jälkeen vielä listojen ja kaappien pohjalevyjen alta. Keulahytinkin seinärimoitusta on avattu, jotta siivous voi ulottua niidenkin alle. Onneksi hiiren ruokalistalla on ollut vähäisesti johtoja, sillä tähän mennessä korjauksen tarvetta on löytynyt vain kolmesta johdosta. Minun oma miljoonalaatikkonikin on järjestetty ja kaikenmaailman isot ja pienet nippelit ja nappelit desinfioitu. Onhan tuo tietysti hyvä, inventaariomielessäkin, sillä miten sitä muuten muistaisi mitä kaikkea kuljettaa mukanaan omaan tai naapurin tarpeeseen. Keväisten kiireiden huipennukseksi kannatti aloittaa patjaprojekti, jonka myötä kaikki vanhat vihreät pölyävät patjat poistuvat.

    bty

    Jokakeväisten kunnostusten lomassa, kun yön tunnit eivät tahdo riittää, mietin ollakko tässä liemessä vai jossain muussa… koska en todellakaan tiedä mitä voisin tehdä samalla inspiraatiolla, vaikka tuntuukin välillä raskaalta, kallistun siis aina jatkamaan. Tätä keväistä piinaa on siis jatkunut jo viimeiset 20 vuotta ja en vaihtaisi. Lapsiltani saan tästä kevätriehunnasta joskus kommenttia, onneksi välillä myös apua ja kaikkein hulluinpiin hetkiin korvaamatonta yhteisvastuuta. Onneksi kaikki eivät tiedä mitä meillä tapahtuu öisin🤣😂🤣😂.

  • Naismiehistöllä merelle – kesä 2016 avattu

    IMG-20160610-WA0001Lieneekö parempaa hetkeä tai aikaa aloittaa kesä, kuin Naispurjehtijoiden kesätapaaminen. Vihdoin siis kevätkunnostusjumpat melkein kunnossa ja pääsen merelle.

    Viikonlopun viettoon siis hullun hauskalla nelikolla, jossa nauru ei helpolla lopu. Tarkoituksena tietenkin tavata toisia, purjehduksesta innostuneita naisia ja onhan joukossa aina muutama mieskin, naispurjehtijoiden kumppaneina.

    Hurjan kovatuulisen viikon perjantai ei olisi voinut olla kauniimpi – aurinko pilkisteli pilvien takaa ja tuuli oli lempeää sekä suunnaltaan vaihtelevaa. Olimme kovasti pohtineet turvallista satamaa, jos tulee kuitenkin ja päätyneet Turun Moottorivenekerhon Härjanmaahan. Olipa hieno satama ja suojaisa. Rannassa meidän neljän veneen lisäksi vain pari muuta venettä. Kuulimme toisen veneen herrasmiehiltä, ettei tuossa satamassa ole koskaan ennen ollut neljää veneellistä pelkkiä naisia.Totta vai tarua – tiedä häntä, mutta kyllä nyt oli sitten korkea aika tällaisenkin ihmeen sitten tapahtua tuossa satamassa.

    Lauantai valkeni kirkkaaseen auringon paisteeseen ja huolimatta hieman pitkälle venähtäneistä iltatoimista s/y Selenan miehistö kykeni älykkääseen lähtöön heti yhdeksän jälkeen. Nopea huikopala/mehu tarvittaessa ja köydet irti – sitten aamukahvin nautiskelua rauhassa ja kun ollaan valmiita tosi toimiin, purjeet ylös. Yön kulutus akuissa tulee ladattu takaisin ja vneen siivoamiseen on aikaa ja lämmintä vettä. Näillä toimilla rantauduimme Peterzenille Kustaviin jo ennen kahta, luovimisesta huolimatta. lltaan oli siis vielä aikaa ja kukin meistä rentoutui tavallaan ja pääsipä joku filmitähdeksikin – niistä sitten kesällä enemmän.

    13418854_1260769390609651_5778992881091796250_nIltapäivän aikana saapui kaikkiaan seitsemän naispurjehtijavenettä Peterzenille ja yhteisen juhlaliputuksen sekä skumppalasillisen kohotimme ilta kuudelta, kommondorin sanojen jälkeen. Siitä sitten iloista iltaa polkaisimme käyntiin… grillausta ja saunomista, nuotiopiiriä, lintukaraokea ja tietysti ihan vaan höpötystä sekä tietysti naurua ja sukkeluuksia. Kuulin meitä olevan haasteellista kuunnella koska puhumme kaikki yhtäaikaa – really? Illan viileys ja nukkumatti tainnutti ihmisiä – väki nuotiopiirissä siis väheni. Juhlien lopettaminen ilman valomerkkiä on toisille haasteellista ja siksi, ihankuin pelastukseksi, päätimme perustaa discon – s/y Selenan Discoteakin. Onneksi kuitenkin kannen alle eikä oikeasti teakille. Letkein lantein ja melkoisin volyymein viihdytimme itseämme musiikilla vuosikymmenten takaa. Musiikkimakuun vaikutti varmasti kellonaika ja nautitut juomat, sillä Tapani Kansa, Kikka tai BoneyM tuskin kuuluvat arkipäiväämme. Päiväkodista tuttua, perjantai-illalla uudistettua loruakin käytettiin ja Kuka saa, kuka saa viinaboxiin kukistaa antoi meille kaikille luvan discojuomiin. Onneksi lopulta kello oli 3.30 ja silloin Suomessa sulkeutuvat viimeisetkin anniskelupaikat ja siksipä Selenankin discon oli sulkeuduttava.

    Sunnuntaiaamun ensimmäinen ajatus oli äänentoistossa – lieneekö hanat kaakossa asento vaivannut naapuriveneilijöitämme. Suureksi hämmästykseskseni kuulema ei – lieneekö kaikilla niin hyvät unenlahjat vai ovatko he kovin kohteliaita. Toivottavasti emme häirinneet! Musiikki yhdistettynä sekakuorokaraokeen on kuulostanut varmaankin hurjlta.

    Päädyimme taas, älylähtöön. Nopeat suihkut ja banaanit ja sitten merelle. Tuulinen aurinkoinen meri odotti meitä ja huh mitä kyytiä saimme. Ei voisi parempaa purjehdusta toivoa – 40 mailia hiukan alle 7 tuntiin. Toki ehdimme matkalla tehdä pukeutumisanalyysejä ja suunnitella vaatekaapin sisällön täysremonttia, syödä kipparin tortilloja ja nauraa… Rantauduimme jo ennen puoli viittä Aurajokeen ja sitten oli haikeiden halien paikka, olipa meillä kivaa – todellakin, todellakin!