Hangosta lähdimme auringon paisteessa ja vene hyvin bunkrattuna. Vielä kun koukkasimme sataman septilaiturille niin oli oikeat tankit täynnä ja oikeat tyhjänä. Laiturille luvattiin noin 2m syväys ja kirkkaassa vedessä se näyttikin matalalta, mutta hyvin kelluttiin. Satama-altaassa näkyi monin paikoin pohjaan vaikka kaikumme näytti +-4m syväyttä. Olo oli ihan kuin lapsena, silloin näki helposti pohjaan lähes kaikissa satamissa.
Hiljaisen tuulen vuoksi konetimme hyvän matkaa ennen purjeiden nostoa. Merellä nyt melkoista vilskettä ja suurin liike näytti olevan vastakkaiseen suuntaan. Olemme keskellä helsinkiläisten paluukaistaa. Onneksi saimme nostaa myös purjeet ennen kuin suunniteltu satamamme Örö oli edessä. Öröseen navigoimme puhelimen Navionics-sovelluksella koska sekä paperinen kartta että plotterin kartta ovat ajalta jolloin Öröseen ei ollut mitään asiaa huviveneillä. Uutta paperista pohdimme menomatkalla Hankoon, mutta mietintä ei edennyt ostotapahtumaan. Johtuen varmaankin siitä, että ensi vuonna toivomme taas lomailevamme jossain eteläisen Itämeren kohteessa. Örö oli pettymys tälläkin kertaa – puoli kolmelta kun saavuimme oli satama jo niin täynnä ettei paikkaa herunut. Pohdimme kolmannen rivin ehdottamista ruotsalaismiehistölle, mutta johtuen Saaristomeri-sijainnista jätimme kysymättä (vaikka siihen toki olisimme varmaan päässeet). Onneksi Merikarhuilla on samoilla huudeilla ihana Ådskärin satama, jonne mahduimme vielä oikein hyvin. Satamassa kuulimme Öröstä vapautuneen runsaasti paikkoja puoli kymmeneltä aamulla, mutta saman aikaisesti liikennettä oli jo kovasti sataman suuntaankin. Jään miettimään, että hellekesänä ei paljon tarvitse purjehtia jos satamasta lähtee 7-8 aikaan ja seuraavassa satamassa on jo 10-12 aikaan. Tuuli kun tuntuu usein nousevan lähinnä keskipäivän jälkeen. Ådskäriin saapui illan aikana yli 20 venettä – onneksi MK-satama ei ole koskaan täynnä ja kaikille löytyi paikka satamasta.
Sunnuntai valkeni vähätuulisena, kuten ennuste lupasikin ja meillä olikin suunnitelma päivälle valmiina. Örö saa meiltä olla käymättä vaikka ikuisesti kun ympärillä on monia muitakin hienoja kohteita. Me käännyimme takaisinpäin ja suuntasimme Rosalan vierasvenesatamaan myötätuulessa keulapurjeen avustamana. Tämä pieni satama on oiva vaihtoehto Kasnäsin hulinalle ja samat ellei paremmat palvelut tuntui satamasta löytyvän. Rannan kaupasta, jonne satamamaksu maksettiin, sai monenmoista elintarviketta sekä pienrautaa, kassarouvalta sai myös täydellistä opaspalvelua Rosalan matkailukohteista. Meillä oli suunta jo selvillä – Viikinkikeskus sai meiltä jäädä kiertämättä mutta Rosalan pienpanimon oluita voisimme kyllä pyöräillä maistamaan. Rousal Brygghus sai meistä asiakkaan siis jo iltapäivästä. Mielenkiintoisia olut-makuja, mutta yksikään ei valitettavasti ollut meidän makuinen. Onneksi ruoka oli todella hyvää. Suosittelemme siis ruokaa ja miksei myös olutta, jos IPA:t ja maustetut oluet ovat mieleisiä. Ravintolalla myös oma laituri johon saattaisi uida helpostikin hiukan alle 2m syväyksellä.
Sunnuntai oli helteinen päivä merellä sekä maalla, pyöräily metsätiellä puiden varjossa tuntui yllättävän hyvältä. Satamassa kolikoilla suihkusta lämmintä – sujuvasti peseydyimme eurolla kimppasuihkussa. Maksaisin mielelläni kaikista palveluista satamissa juuri näin Etelä-Itämeren tyyliin. Perussatamamaksu kattaa laiturin, mutta jokainen palvelu (sähkö, vesi, suihku, sauna) on hinnoiteltu erikseen. Tällä tyylillä loppuisi lasten leikkiminen suihkun lämpimällä vedellä ja sähköä ottaisivat ne ketkä sitä tarvitsisivat. Uskon, että veneet tavoittelisivat myös helpommin sähköomavaraisuutta, joka olisi varsin ekologista. Maksuttomana pitäisin septi-tyhjennyksen, joka valitettavasti oli maksullinen joissakin Saksan ja Ruotsin satamissa. Toki maksullinen tyhjennys oli aina myös toimiva sellainen, jolle iso plussa.
Maanantaina irti ja koneella kohti länttä. Nyt aamiainen lennossa, tuulen heräämistä odotellessa. Aamiaisen jälkeen reippaana purjeet ylös sääennusteeseen luottaen – maanantaina tuulee reippaasti etelästä. Saimme suunnaltaan vaihtelevaa kevyttä etelänpuoleista tuulta, joka vain ajoittain liikutti venettä eteenpäin. Petri purjehti ja konetti vuorotellen, kolmiokin viritettiin keulaan kun isoa ei jaksettu laskea joka hetki.
Minulla alkoi kansihuolto tiikkikannen proppujen uusinnan merkeissä. Tämä ikuisuusprojekti on joka kesäinen hauskuus, jolle ei tunnu olevan loppua, vanhan kannen vitsaus tosiaan. Onneksi Selenan kansirakenne ei ime vettä itseensä eli kannen alle ei kehity kahvinpuru-mätänemisilmiötä vaikka proput ei kunnossa olisikaan. Hauska meriaskare kuitenkin ja sain levittää Panasonicin ja Makitan työkalupakit.
Matkalla näimme keskellä jäämurtajaväylää uivan rantakäärmeen, joka vaikutti olevan pahasti eksyksissä. Huolimatta meidän suuntaan kiirehtimisestä emme olisi kyenneet osallistumaan sen pelastamiseen – mahtoikohan joutua hauen tai merikotkan suuhun? Ohitsemme putputti myös moottorivene, josta rouva lauloi meille ”Vem kan segla förutan vind…”. Ei tiennyt rouva, että samoilla virkkeillä olin vastannut jo aiemmin Petrin moottorikäynnistys-kyselyihin. Selena ei ilman tuulta todellakaan purjehdi, mutta päivää merellä voi toi viettää myös kelluen, jos väki viihtyy. Illaksi Sänkörenin satamaan, kiinni pohjoispuolen kallioihin. Helteisen päivän kaunis ilta sai meidät nostamaan Cobbin pöydälle ja ensimmäistä kertaa viritimme myös aurinkosuojan pussilakanasta (ensi kesäksi tuunattava istuvampi). Cobb lämpenikin nyt niin terhakkaasti, että kuumenematon ulkokuorikin hieman vaurioitui. Nyt ymmärrämme miksi tuotekehittely on ajan saatossa muuttanut verkkomaiseksi Cobbin alarakenteen. Illalla saimme itseämme parempaa seuraa kun viereemme saapui Tapio Lehtinen seurueineen. Vierailu vanhassa Swanissa vakuutti, että kyllä vanhoissa veneissä on sielu, ei vain plastiikkia. Käsittämättömän hyvin olivat pärjänneet myös Swan-regatassa kun ottaa huomioon vastapelurit sekä s/y Galianan tämän hetkisen kisakunnon (monia parannuksia on kuulema suunnitteilla).
Aamulla kohti Österkäriä, melkoisen epäonnistuneella lähdöllä. Hyvällä kelillä on näköjään helpompi epäonnistua kuin tuulilähdöillä. Merelle kuitenkin ja minulla vielä pientä kansihiontaa tarjolla. Petri seilasi, kunnes minä ”ehdin” muilta kiireiltäni ruorin taakse. Hiljainen seilaus ei koko miehistöä kaivannut ja ilmankos takakansi suorastaan kutsui osaa meistä tupluureille. Matkalla tähyilimme hylkeitä, joita syyspurjehduksella näkyi isona laumana. Nyt oli hiljaista – olivatkohan kaikki helteen uuvuttamina myös tupluureilla tai ehkä syvämeren kalassa? Österskäristä hyvä laiturin päätypaikka ja mahtavat avut rannasta. Kyllä on hienoa rantautua kun saa apuja! Kiinnittymisen päätyttyä Petri pääsi sukeltamaan mereen molskahtaneita aurinkolasejaan. Onneksi lasit oli värikkäät ja vesi todella kirkasta. Sieltä nousi toisella sukelluksella! Aurinkoinen hellepäivä taisi olla lomamme viimeinen ja siitä nautimmekin viimeiseen hetkeen, auringon laskua ihaillen. Yöllä tuuli kääntyi ennustusten vastaisesti koilliseen ja se todella tuntui laiturissa. Onneksi tiesimme poijujen olevan turvallisia ja keikkuminen tuntuikin lähinnä epämukavalta. Illan piukat yhteiset veneiden kiristelyt ”tuulen varalta” todellakin palkittiin. Aamuöinen sateen ropina kannelle oli poikkeuksellista, pitkän kuivan jakson jälkeen.
Keskiviikko aamun aikana matalapaineen pyörähtely yllämme sai tuulen tekemään tuuliennusteen vastaisia liikkeitä. Kollistuuli kääntyikin pohjoiseen ja tuntui jatkavan siitä länteen. Nyt oli aika lähteä oli koko sataman yhteinen päätös. Meidän irrottautuminen ekana oli kaikille parasta ja Selena lähti ehkä koko historiansa aika ensimmäisen kerran ensimmäisenä MK-satamasta. Olimme haaveilleet vauhdikkaasta purjehduksesta etelätuulella kohti Korppoota, josta seuraavan yön paikka oli varattuna. Valitettavasti vastatuuli muuttui pian tyyneksi ja saimme konettaa koko matkan Verkanille. Varattu paikamme laiturin ulkolaidalla ei meitä kovasti viehättänyt. Onneksi saimmekin hyvän paikan laiturin sisäpuolelta, sillä illalla noussut lounastuuli höykyttikin melkoisesti ulkolaidalla keikkuvia veneitä. Meidän kanssa lähes samaan aikaan saapui miehistön vahvistuksemme, Elmeri, bussilla Turusta. Verkan on oiva miehistön vaihtosatama sillä bussille vain 500m matkaa satamasta. Verkanin rantaravintolasta keskiviikko-iltaan dinneriä. Minun Ceasar-kanasalaatti oli oikein maukas mutta burger-annokset eivät saaneet kovin erinomaisia pisteitä. Kauppareissun kanssa päätimme vetkutella aamuun ja iltapalaksi siis pannaria. Venekeittiössä pannari onnistui yllättävän hyvin ja riittävän tummuuden sai pyöräyttämällä sen kerran paistoaikana vuoassa ympäri. Illan viimetoimina sekoitin veden, hiivan ja Sunnuntai-sämpylätaikinajauheen, tahmea lusikalla sekoitettu taikina sai sitten siirtyä jääkaappiin odottamaan aamua. Pakkauksen lupaus 5min illalla ja 5 min aamulla piti lähes paikkaansa. Illalla taisin suoriutua jopa nopeammin, mutta aamulla esteettiseen muotoiluun taisi kulua lähes 10 minuuttia. Hyvin paistuivat veneuunissa ja kohtalaisen maukkaita olivat, seuraavia taidamme silti hiukan tuunata . Näitä voi todellakin suositella ”leivättömiin” hetkiin, kiitos naisille tästä hankinnasta.
Vierassatamien yleiset saunat ja suihkut saa aina välillä minut pohtimaan huomaavatko ihmiset mitä he puuhaavat. Hangon Itäsataman täysin alimitoitetussa suihku/saunatiloissa kaksi nuorta neitoa (siskokset/kaverukset) aivan surutta omivat neljästä suihkusta kolme. Jälkeeni suihkuun tullut nainen onneksi tiivisti tyttöjä kohteliaasti. Ahtaassa näköalasaunassa, aikuisten naisten kesken, tasapuolisuus toteutui onneksi hienosti. Valitettavasti satamissa näkee myös vedenlorotusta vailla järkeä, tällä reissulla mm. yksinään tyhjään pesutilaan valumaan jätetty suihku. Lasten suihkuleikit voivat ehkä sopia joidenkin perheiden kotisuihkuun, mutta julkisiin tiloihin ei missään tapauksessa. Verkanin saunassa sai jo ennen yhdeksää suihkusta vain kylmää vettä ja tässä kyllä kuuluttelen käyttäjiltä kohtuullisuutta. Tulevat sukupolvet toivottavasti arvostavat vettä enemmän ja ellei kolikko/kortti säätely hanaan pitää lorinat kurissa.
Verkanilla heräsi uudelleen naisten viikolla keskusteltu ajatus, voisiko satamat pakata tiivimmin/fiksummin ja varsinkin kun henkilökuntaa on paikalla. Totesimme jo silloin, että kunnollisella kurinpidolla kyllä. Siinä olisi sitten sataman tunnelma lujilla kun kersantit siellä huutelisivat ja komentaisivat, epäilemättä tällä saattaisi olla vaikutusta myös sataman suosioon. Naisten kanssa arvelimme, että jo kuukauden ankara satamaohjastelu saattaisi aiheuttaa stressioireita ja esim. vatsahaavaa kersanteille. Ehkäpä se löysä ja vino pino on sitten vaan okey. Kävin kyllä satamahenkilölle ihmettelemässä tankkauslaiturin kyljelle, satamahenkilöiden avustamana, kiinnitettyä isoa motorbotia. Sen perä kun jatkui noin metrin verran laiturin päädyn yli. Ihmettelystäni huolimatta motorbot pysyi asemassaan. Lounaistuulen puhaltaessa suoraa satamaan tuo ei mitenkään lisännyt intoani poiketa tankille tuolla laiturin päädyllä. Samoin taisi todeta jokainen satamasta lähtijä. Onneksi on vaihtoehtoja ja siksi meidän päivämatkasta tulikin melko kepeä. Lyhyt purjehdus kohti Houtskärin Näsbytä. Siellä on lahden suulla oma septilaituri, jossa harvoin on tunkua (hiljaisesta tahdista huolimatta pumppu toimii!), polttoainetta myytävänä, rannassa ravintola sekä hyvät suihku/vessa palvelut ja M-market mäen päällä. Onnistuimme kiilaamaan taas kapean veneemme tyynen puolelle sopivaan löysään väliin ja siinä pysyy!
Perjantaiaamuna säätiedotus lupasi iltaan tyyntyvää ja luoteeseen kääntyvää tuulta. Minulla taisi olla jo koti-ikävä kun Lilltervon oman tontin poiju tuntui mukavalta vaihtoehdolta kaikkien satamien jälkeen. Sivutuulipurjehdusta siis itään ja ilta-aurinkoon omaan poijuun. Aika ihkua ja kotoisaa, tässä killuessa on hyvä suunnitella tulevaa laituria. Olimme suunnitelleet Cobb-grilli-iltaa pizzan paiston merkeissä ja Elmeri oli varta vasten raahannut pizza-kiven mukanaan Turusta. Onnettomien kommellusten seurauksena grillin pohjan sisus päätyi kuitenkin Ahdin valtakuntaan, eikä noussut sukeltamalla (näkyvyyttä 30cm). Pizzan paisto siirtyi siis sisätiloihin – melkoisia herkkuja Petrin pizzapentrystä sitten syntyikin. Oli maukasta todellakin! Illalla Uno-peli-ilta, jossa nuoruus oli selvästi valttia.
Keula ankkurissa on hiljaista nukkua, mutta keula poijussa ei aina ole. Vietimme poijussa melko tyynen yön ja sen vuoksi Selenalla ja poijulla oli lukuisia kohtaamisia. Välillä köydet olivat suorana ja toisinaan taas roikkuivat kuin velttoina alas poijun sivuilla. Poijun varsikin kilkatti udeamman kerran kylkeen ennenkuin pehmustin sen räteillä. Tuplaköydetkin surraantuivat yön saatossa mukavasti sekaisin. Tässä oli sitten hyvä viettää unetonta yötä, poijuvahdissa😳.
Lauantaina kolmen tunnin talkoot Lilltervossa. Nyt kaislikossa on soudettava aukko kun viikatemies hillui siellä märkäpuvussa. Minä haravoin näkyviin hiekkarantaa ja Elmeri oli kottikärry-mies.
Elmeri sai meidän Droneen liikettä, alkuun ehkä hiukan villiäkin sellaista. Onneksi on kelluva malli, muuten olisi jo uponnut🙈. Tästä haaveilemme reissujen ikuistajaa tulevaisuudeksi. Meidän aikuistenkin pitäisi nyt siis ottaa ryhtiliike ja harjoitella tuota jossain aukealla paikalla.
Sieltä se hiekkaranta paljastuu, hitaasti mutta varmasti. Meillä on jo valmiina myös meren tuomia leluja ”pikku-Mikon” hiekkarannalla. (Tätä nimeä vielä muokkaamme jatkossa).
Lauantai illaksi vielä Härjänmaankarille viettämään viimeistä lomareissun iltaa. Illalliseksi pekoni-kanarullia ja italialaista risottoa – tämä ateria oli enemmänkin aikuisten makuun.
Illan viimeinen, sinisen hetken saunavuoro. Kyllä on kaunista tämäkin👍.
Härjänmaalla klassinen aamiaistilanne – ennen meidän aamupalan loppumista oli viimeinenkin vene lähtenyt rannasta. Arki on ehkä alkanut monella, koska rantavetkuttelukaan ( MK-jollan tyhjennys/siivous) ei saapuvaa venettä tuonut. Laskimme siis lipun ja lähdimme kotiin.
Tällä lomalla on kierretty Ahvenanmaa, käyty Hangossa ja Ukissa, sekä muutamassa minullekin uudessa kohteessa lähialueella. On sanottu lähes joka ilta, syöty hyvin ja tavattu ystäviä. Päivämatkat oli ollut leppoisia, samoin seilaukset. Aurinko on hellinyt meitä ja sadeasu on ollut päällä vain loman viimeisinä päivinä pari kertaa. Maileja likimain 500, joka on noin puolet ”normaalin” kesäloman malleista. Kivaa on ollut ja rentoa, mutta mieleni halajaa kiertämään Itämerta…
Karonmatkassa 