Harvinaista, että tulee juututtua TV: n ääreen keskellä päivää. Yle Fem on loistava kanava… tylsän tammikuisen sunnuntain iloksi huomasin purjehtivani melkein mukana kun katsoin Bil-och båttokig ohjelmaa. Puuveneitä, kauniita sellaisia kesäisessä Nynäshamnissa, mitä sitä enempää voi toivoa sunnuntain iloksi. Onneksi Yle Fem ohjelmia voi katsoa myös Yle Areenalta, jos vaikka tulee kesää ikävä.
Mulla on joskus ikävä omaa ”mahonki piironkiani”, joka myytiin Kemiin vuosia sitten. Kaunis, melkein valmis Vindö 28, sai sieltä kyllä hyvän kodin ja näin tiedän kunnostusten jatkuvan. Puuveneessä on vaan sitä jotakin, mikä muovipulkista puuttuu… Onkohan se sielu? Tiedä häntä, mutta jotakin kaipaan aina. Valitettavasti mukavuuden halu kuitenkin sai muutoksen aikaan ja minullakin siis kypsyi päätös tilavammasta purjeveneestä. Onhan toki nykyisellä mutkattomampaa seilata ja seikkailut on mahdollisia, mutta puvenepalo ei kuole koskaan. Hulluin ajatukseni puuveneen suhteen liittyy vanhuuteen, tällä tarinalla kiusaan joskus lapsia…. Poikani soittaa äidilleen(95v.), mutta ei saa vastausta… hän soittaa uudelleen, mutta ei taaskaan vastausta… Onhan pojat toki tottuneet ettei vastausta tule, mutta onhan se aina ikävää silti kun ikäihminen ei vastaa. Runsaan puolen tunnin kuluttua tulee sitten vastaussoitto pojalle… Miten sä aina onnistut soittamaan juuri kun olen ajamassa rantaan? Nyt olen mukavasti laiturissa, mitä asiaa?… siihen kuuluu tietysti sitten kysyä, että missäs äiti nyt seilaa ja vastaan tietysti iloisesti missä olen ja onko paljon muita veneitä. Ilma on ikäihmisen reissuilla aina melko aurinkoinen, vaikka joskus sitten voi iskeä oikein myrskytuulikin ja silloin meri vyöryää oikein hurjana. Sitä kestää onneksi vain ihan hetken. Mukavaa on myös, että kaikissa kohteissa on tullut käytyä aiemminkin. Tällainen ikämiesluokan purjehdus toteutetaan olohuoneessa…. Keskelle olohuonetta nostetaan sopivasti katkaistu mahonki kaunotar, ehkä joku sellainen joka myös ansaitsee eläkepäivät sisätiloissa. Mastosta on jäljellä jotakin ja peräsin toki täytyy olla. Veneen istumalaatikon pohja on samalla tasolla sisätilojen lattian kanssa, esteetön kulku on siis mahdollista. Rantauduttua voi siis mennä levolle ja toilettiinkin pääsee turvallisesti. Pentryssä voisi toki ehkä hyrrätä kauniisti piilotettu mikro ja vaikka induktiotaso, ikäihmiselle turvalliset keittovälineet, ne voisin hyväksyä. Ulkona, veneen ympärillä on valtava kangas, jossa pyörii purjehdusmaisemat ja satamat. Taitavasti leikattu ja siksi todentuntuinen purjehdusvideo vie minut mukanaan kaikkiin niihin paikoihin, jossa olen ehtinyt käydä elämäni aikana. Päivätkin voi kulua hiukan nopeammin tuolla videolla, näin ehdin pikakelata paljon reissuja. Vanhuuselämässäni voin siis rytmittää elämäni erilaisiksi päiviksi ja nukkua vaikka kuuden tunnin välein yön ja sitten taas matkaan… Voisin seikkailla vaikka satavuotiaana vielä maailman merillä. Siinä on lapsilla pysymistä, minneköhän pitäisi ”lentää” ja koska jos haluaisi tavata äitiä. Kotisairaanhoito aamulääkepurkkeineen on varmasti myös ihmeissään… Minkä päivän aamussa lääkkeen sitten nappaan? Tässä toteutuisi elämisen arvoinen elämä ja elämänhalu säilyisi. Elämystäni tuskin häiritsisi veneen vieressä nököttävä henkilönostin, olisihan tuo välttämätön, jotta kippari saataisiin alukseen. Sielukas puuvene ja minä, voisimme seikkailla lastenkin mielestä varmasti turvallisesti… Tämä suunnitelmani on kuulema aivan hullu, kymmenen vuotiaan silmissä.
Nyt veneelle, akkujen lataus jatkuu…
Karonmatkassa 