Lauantai-aamuna vihdoin irti Riikan satamasta. Pitkä konetus avomerelle ja lopulta purjeet ylös. Satamassa on mukavaa, mutta merellä on rentoa.
Suunnitelmissamme on jokin suunta pohjoiseen, ajatuksissa Salascgriva tai Ruhnu. Salascgriva sataman ”ainutlaatuisuuden” tuntien, ihan vain jokin muu tuntui mielenkiintoiselta – siksi Ruhnu tuntui hyvältä valinnalla. Suunta siis Ruhnuun eli alkuun melkein vastaiseen ja iltapäivästä aivan vastaiseen – matkaa 55 mpk:a. Seilasimme jälleen lähes tyhjä merellä – lähes tulkoon ei muita kulkijoita, pari yksittäistä venettä ja muutama laiva. Siksakkia eteenpäin, lapset pohtivat onko tämä kivaa vai ei? Pitäisikö voida huonosti? Teinit ovat puuhanneet kaikkea muuta koko alkukesän – kesän ekat meriseikkailut siis tässä. Tähän on tultu – toinen lapsista on jo töissä ja siksi saa jäädä viikonlopuiksi yksin kotiin, mihin ihmeeseen ne pienet pojat hävisivät?
Kymmenen tunnin matkanteon jälkeen, tuulen hiljentyessä ja kääntyessä enemmän NW-suunnalle – viisas päätös, Lombardini laulamaan niin ehditään rantaan ennen yötä. Saavuimme tiukasti linjaa, täyteen satamaan, matkattuamme neljätoista tuntia ja yli 90 mailia. Sataman pistolaiturin vierellä kävimme pyörähtämässä, mutta ystävälliset virolaiset kertoivat kaikkien paikkojen olevan täynnä. Satamakapteenikin huhuili meille, että jäljellä on vain yksi paikka, kylkisellainen, satama-altaan suulta. Tuo paikka oli meille oikein sopiva – liian pitkä matka, että olisi jaksanut olla vaatelias. Vene kiinni ja unten maille… Minua painoi edellisen yön Riikan sataman dunka-dunkan kuuntelu ja punkassa kieriskely, joten suosiolla nukkumaan jo ennen nakit ja sinappi-iltapalatarjoilun alkamista.
Aamulla meillä oli veneessä synttärisankari, saimme siis laulaa aamupalan kunniaksi. Pienet pojat kasvaa suuriksi, todellakin.
Vietimme Ruhnu-päivää synttärisankaria juhlien, pyöräretken merkeissä. Pyöräilimme saaren toiseen päähän, osittain ”juoksuhiekan” peittämään tietä. Heti tien alussa meitä tervehti penkalta kuvassa oleva varoitus ”patsas”. Muistomerkki, jonkun ulosajosta tieltä.
Paarmatkin pitivät retkestämme, ne saivat hikistä lihaa tarjolle. Paluumatkalla pysähdyimme souvenir-shopiin, jossa myyntitarjoilu oli melko vaatimaton. Tarjolla oli myytäväksi villasukkia, jääkaappimagneetteja ja viiniä. Saimme myös maistaa paikallista mustaherukkaviiniä ja lopulta löytyi ostettavaksi jopa perunoita. Saaren muita kauppoja kuulema ohjailee kommunistinen ajatusmalli ja ainoa kapitalistinen kauppapiste oli tämä souvenir-shop. Tämä siis selvitti kauppojen kiinniolon sunnuntaina.
Ruhnun satama on suhteellisen tilava ja mielestäni paikkoja on enemmän kuin ilmoitetut 38. Pohja on melkoista mutaa, joka tuntuu elävän. Pohjasta nousee meren pinnalle mutaisia pyörteitä ja mutakokkateita, välillä näyttää siltä kuin merestä katselisi krokotiilinpää. Tuoksukin on melkein tuollainen, melko mutainen. Kulkilaituripaikkamme on hyvä tällaisella hennolla pohjoisenpuoleisella tuulella, mutta sataman aallonmurtajasta ei kovalla kelillä ole kuin aallonmurtamisapua pohjois-idän puoleisella tuulella Tuulensuojana tuo on kovin vaatimaton, ellei viuhuna sitten käy etelän-pohjoisen väliltä . Satamakapteeni on kovin avulias ja polkupyörien vuokraus sekä pyykinpesu sujui hienosti. Kapitalismi taitaa ohjata hänenkin toimiaan, vaikuttaisi siltä työpäivien venyessä pitkäksi jopa sunnuntaina. Lauantai-illan huumana rannassa oli melko kemut, useiden veneiden juhlissa ja ravintolan soittaessa tanssimusiikkia mutta sunnuntai-iltana olimme melko hiljaisessa satamassa. Suomalaisten veneiden osuus satamassa edelleen hyvä ja kaljaasi Ihana toi tullessaan rantaan ison joukon suomalaisia.
Omien grillipartyjemme jälkeen eräät hiljentyivät nukkumaan ja toiset keskittyivät pyykinpesuun. Näkymä aallonmurtajasta etelään…
Polkaisten käyntiin – onneksi Selenassa on matkassa kaksi nahkavekkaria ja niin toteutui tavoitteemme eli irti kello seitsemän. Naapuriveneemme oli saattanut hetken asiaa pohdiskella, ehkä johtuen ”sinikinttujen” yöpalaverin venymisestä yli kahden. Naapurimme erehtyi – meidän veneessä on toimintaa lähes 24/7. Hienosti irrottauduimme veneiden keskeltä, naapurin auttaessa poijukoukkurumpassa – olimmehan sumputettuna keskimmäisenä poijussa. Lähdön tunnelmissa tuli jopa peruskoulu mieleen, välitunnithan on aika valvottuja tilanteita, eikö?
Aikainen aamu oli tyyni ja meri rauhallinen. Konemarssia siis – kohti Kärdlaa. Norjalaisten ylläpitämä yr.no sääpalvelu kertoi onneksi tuulen nousevan niin, että viimeistään kello kolmetoista pääsemme purjehtimaan. Näin tosiaan kävi – pääsimme nostamaan seilejä heti kahdentoista jälkeen ja sitten seilasimmekin hienoa vauhtia perille. Purjehdus saa miehistön liikkeelle, aamupäivän enemmän tai vähemmän latausasennossa ollut miehistökin siis virkosi toimintaan. Purjeiden laskun hetkellä oli jo varsin kipakka tuuli ja saimme jumpata jopa hiukan tosissaan purjeita pakettiin. Paikallinen viranomainenkin ajoi meitä katsomaan, mutta ei jaksanut jäädä odottamaan puheenvuoroa purjeidenlaskun ajaksi. Kärdlaan sisään hyvin merkattua väylää, tosin Navionicsin kartan mukaan pari kaapelia väylältä sivussa – elävä todellisuus ja digitaalinen maailma ei aina tuota samaa totuutta.
Karonmatkassa 