Jihaa me seilataan⛵ – vihdoin tuulta ja aurinkoa yhdessä…

Eilen aamulla minua katsoi WC:n peilistä väsynyt nainen. Purjehdus on raskas urheilulaji ja erityisen raskasta se on laiturilla. Tällaisessa Hippa-satamassa raskauskerroin on jotain sadan ja tuhannen välillä, verrattuna merellä oloon. Onneksi kosmetiikalla ja suihkulla tehdään melkein uusia ihmisiä … Ei kuvaa🙈.

Tässä niin fiksuina, ykkösissä. Ensimmäisen illan huipennus oli libanolilainen illallinen loistavassa ravintolassa. Tuli taas todistettua, että Ruotsissa on edullisempaa syödä ulkona. Koko kattaus Champanjasta – punaviiniin ja alkuruuista pääruokiin 42 euroa / nuppi. Sitten me ja kortit baariin parkkiin …

Pässilläkin ratsastettiin…

Lauantai-aamuna nousin aikaisin, koska minulla oli leivontavuoro – ensin mustikoiden poimintaa ja sitten kypsennystä kylmäksi – ei helppoa, mutta tottakai mahdollisuuksien rajoissa.
Meillä oli synttärit🎁, koska Hanna-Mari täytti förttifyra. Satamavahtikin tuli tietysti laulamaan nähtyään meidän kyplivat lasit – shampanjaa aamiaiseksi poks poks. Sitten lupasimmekin olla valmiita siirtämään Selenaa – kuka sitä nyt samassa paikassa yö toisensa perään. Kolme yötä Visbyssa ja kolme laituripaikkaa, kanuun bra aamun avaus tuo laituripujoittelu.

Minun päivä kului kauppoja kahlaten – kyllä tuntuikin löytyvän prinsessa-asuja joka lähtöön. Suureksi hämmästykseksemme missasimme alkon… Miten voi Systembolaget sulkeutua niin aikaisin, lauantaina jo kello kolme.

Tämä muutti meidän suunnitelmia – merelle lähtöpäiväksi määräytyi maanantai.

Nopeasti pääsimme illan koittaessa nousumme. Meidän miehistönvaihto grilli-iltamme kehkeytyi sisarusten loistavilla valmisteluilla auringonlaskun aikaan rannalle. Kyllä meillä oli hauskaa ja muutkin huomasivat sen. Kesken ruokailun aukesi jopa Tax-Free …

Jouhevasti siirryimme tästä kutsuttuina seuraaviin bileisiin Visbyn Kalasatamaan. Siellähän on aina rauhallista, eikö?
Tänä iltana ei sitten ollut kun s/y Selenan Lorupussi, Tax-Free ja PinkPanther vierailivat eräällä aluksella. Voi sitä hämmennyksen määrää minkä naiset voi aiheuttaa. Taas kerättiin arkaluontoista videomateriaalia tulevaisuuden varallevaralle, vanhainkodissa sitten yksi nolo postaus/ päivä. Lorupussista jo toinen pullo tyhjä, Piki maistui tälle miehelle.

Yö jatkui toisilla enemmän ja toisilla vähemmän hipaten. Tehokolmikko tutustui myös paikalliseen Munkkällaren yökerhoon. Loistava bile-paikka – menoa jokaiselle. Aamuyön tunteina nukkumapaikkojakin kohteliasti uudelleen organisointiin tyyliin ei ole pakko, mutta oisko sulle kivempi, vink vink🙈🙉🙊. Joitakin kehotettiin kipparin toimesta yön viettoon muualle, edustusta 24/7. Siinähän ei sitten auta kuin totella näin kovan kurin aluksella.

Sunnuntain aamun huikein suoritus oli laituripaikan vaihto ja grillinpesuyön jäljiltä (ups mikä sotku) – käsittämättömiä ponnisteluja. Ahdas Visbyn satama-allas on täydellinen paikka käännellä Selenaa dagen efterissä vajaan kahden tunnin unien jälkeen. Muut kuitenkin kieltäytyivät kunniasta ja miehistön luotto kipparin ajotaitoon, jopa siinä kunnossa, tuntuu olevan rajaton. Saimme ympärillä olevat veneet kyllä varuilleen ja sataman henkilökunnan erityisesti. Onneksi meni hienosti ahtaasta kolosta toiseen ahtaaseen – pitäisikö pysyä tässä kunnossa?

Päiväni kului hiukan jähmeästi. Onneksi huomasin muidenkin olevan hiukan kuutamolla kun aterian äärellä käydyssä keskustelussa mietimme 21 vuotta nuoremman olevan paljon nuorempi kuin 7 vuotta nuorempi. Oikeasti – ihan tottako ?
Kolme naisistomme jäsentä jätti seuramme, kaikki hyvä loppuu aikanaan😫. Kiitos Kirsi , Henna ja Kaisa – aivan mahtavaa tänäkin vuonna. Ensi vuonna taas tervetuloa hämmentämään saariston menoa.

Selenan seikkailujen ihmeelliset tapahtumat saivat jatkoa kun sunnuntai-iltana saimme toimituksen – olutta ja siideriä suoraa kannelle kannettuna. Palvelutasossa ei parannettavaa Visbyn satamassa. Naapuriveneen toimitukset olivat ilmeisesti myöhässä/ viivästyneet, sen verran hämmennystä toimituksemme aiheutti. Merillä oli ihan joulun tunnelma🎁.

Jotta ei kuivin suin vietimme synttäreitä auringon laskiessa synttäreitä – pokspoks, on se kaunis.

Mekin sitten askartelimme Magnusille lahjan, joka lahjoitettiin lähtöhetkellä halausseremonioilla. Hetken oli Magnus taas hukassa – yllattavaa Nastat Pimut onnistuivat !

Nyt oli juuri ihana hetki jättää rakas Visby taakse – ei varmasti viimeinen kerta💝