Avainsana: työkeskeinen

  • Purjehdusblogi on hiljentynyt, mutta Karoliina ei…

    matkalla TallinnaanTämän Karonmatkassa blogin kirjoitukset alkoivat mieliinpainuvasta kesälomasta 2012 ja jatkuvat seuraavaan talveen. Ajatuksena oli jatkaa tarinointia, myös talvella, mutta talvinen Karoliina on niin työkeskeinen ettei ajatukset oikein sovi tänne purjehdusblogiin.

    Syksyllä 2013 avattu bravablogi.fi on minun talviminäni ajatuksia ja toki myös työtäni käsittelevä blogisivusto. Siellä on siis mahdollista kurkistaa kosmetologian maailmaan melko samalla otteella kuin tähän purjehdukseenkin, tällä sivustolla.

    Purjehdusblogin pitäminen oli ihanaa ja kun s/y Selena seuraavaksi lähtee jonnekin, mistä haluan kirjoittaa niin tämä sivusto alkaa elää uudestaan. Toivottavasti siis jo ensi kesänä, kesää odotellen!