Avainsana: utklippan

  • Selena- Solakka Rouvamme ❤️

    Selena- Solakka Rouvamme ❤️

    Täällä ollaan, Bornholmissa❤️. Purjehduspäivä Utklippanilta Svaneken satamaan meni pilivinnityksen merkeissä. Lähdössä länsituuli puhalsi suunnasta 260, tehden kurssista jo piukan. Tästä tuuli vielä kääntyi hetkeksi entisestään vastaisemmaksi kunnes lopuksi tuuliennusteen vastaisesti muuttui meille todella suosiolliseksi. Viimeiset neljä tuntia tultiinkin sitten lähes suoraa kohteeseen. Matkaa saimme tehdyksi 64mpk:ta vaikka mittausten perusteella odotus oli 10 mpk:ta vähemmän. Sutjakasti kuitenkin sujui päivä, aamu seitsemältä lähtö ja kiinni Svanekenissa neljältä iltapäivällä. Mahtava tunnelma, jota ei edes sateen ropina latista.

    Maata näkyvissä 😊 Ruorissa vuoroissa, toiset vaan osaa ottaa rennommin ne lepovuorot😂

    Onhan se kiva omistaa tälläinen ”solakka rouva”, näillehän satamissa on aina runsaasti paikkoja😂. Jännittävän solakasti tännekin kuitenkin solahdimme ja saimme keulan kivetykselle satamatoimiston eteen. Samalla toiset olivat jo viidentenä rivissä 😯.

    Siihen solahti lähes näkymättömään koloon😂

    Nyt odotetaan helteitä ☀️☀️, kylmyyteen ollaan jo ihan kyllästyneitä. Voisin luopua kerrastosta, fleace- välivaatteista sekä lämppärin hurinasta. Matkalla tuntui lupaavalta vaikka taivas olikin lähes kokoajan pilvien peittämä. Meriveden lämpö nimittäin nousi  kahdeksan astetta matkan aikana👍👍👍.

    Pizzakiven lämpeämistä odotellessa 😊

    Utklippanilla vietimme pizza-sunnuntaita Cobb-grillin kanssa. Ensi testissä myös  pizzakivi, joka tilattiin viime vuonna. tilanteen eskaloitumisen vuoksi (saimme naapurin kyljellä juuri kun eka pizza valmistui) pizzoista ei tullut napattua yhtään kuvaa, onneksi edes ”leipuri-hiivasta” on😂.  Hyvältä maistui, tätä teemme uusiksi ja silloin jo ihan pro-tasoisesti👍. Leipuri- hiiva löytyy myös tiktokista https://vm.tiktok.com/ZMNHrSGkF/?k=1

    Selenan varusteista puuttuu kaulin, onneksi on muita lähes vastaavia ”keittiövälineitä”.
  • Utklippan – muutama maili lähemmäs Bornholmia⛵

    Utklippan – muutama maili lähemmäs Bornholmia⛵

    Kristiannopeliin sateisessa illassa löysimme hetken jaloitella idyllisen pikkukaupungin kaduilla. Hitusen historiaa koimme 1600 – luvun alussa pystytetyn renesanssilinnan raunioilla. Tuo linna on rakennettu Tanskan ja Ruotsin sodan aikana, Tanskan kuninkaan toimesta, Kristiannopel oli silloin Tanskan valloittama, mutta päätyi takaisin Ruotsille jo 1670 – luvulla. Kaupungin kaduilla oli näkyi taloissa sekä Tanskan että Ruotsin lippuja ja satamamaksuautomaattissa sai näppäiltyä myös tanskalaisia kirjaimia.

    Satamassa kuulin ruotsalaisten ihmettelevän sataman vene määrää. Koskaan ei kuulema ole ollut näin täynnä. Satama sisälläkin oli veneitä monessa rivissä. Pieni allas oli lähes täynnä, syvältä puolelta.

    Veneitä on rinta rinnan – mutta kaikki mahtuu, sehän on tärkeintä 👍

    Aikaisessa aamussa alkoi satamassa liikehdintää, jono merelle jatkui kunnes satama oli lähes tyhjä. Meidän rivissä oli hiljaista ja kun me irrottauduimme puoli kahdeksalta ei kenelläkään muulla ollut vielä lähtöaikeita. Lieneekö SMHI:n sade-ennusteilla ollut vaikutusta asiaa.

    Saderintamia meni illan ja aamun aikana ylitse lukuisia. Tässä varhainen aamu⛵

    Olisimme voineet mennä Utklippanille ja olimmehan ajatelleet ehtivämme jo viikonlopuksi Bornholmiin. Sääolosuhteet saivat meidät tekemään toisia valintoja. Siirryimme nyt vain muutamia maileja etelämmäs, Sandhamniin. Bornholmin ja meidän välille merelle oli luvassa SMHI:n mukaan Skyfall- tasoista rankkasadetta ja siltä todellakin merellä näytti. Matalanpaineen keskus kulki ohitsemme ja meilläkin oli peilityyntä. Matalan rintama toi tullessaan kylmää ilmaa, veneen sisällä tarvittiin lämppäriä (asteita 15) ja merivesi viileni kymmenasteiseksi.

    Tällainen tumma rintama makasi koko eteläisen meren päällä. Ei kovin houkuttelevan näköinen 😳

    Olimme Sandhamnissa jo aamu kymmeneltä, niin aikaisin etteivät kaikki lähtijät ole edes lähteneet. Tämä on meille vallan tavatonta. Mitä ihmettä oikein keksimme. Nyt aikaa säätää rakkaan Enomme uunin liekkiä, joka oli vallan huonotasoinen väpättäjä.  Liesi nousee onneksi kolostansa varsin kätevästi vahvan avullaja minä tiesin mitä etsiä. Parin tunnin projektin jälkeen uuni paikoillaan ja nyt meillä on uunissa kaunis sininen, väpättämätön liekki. Petri edisti samalla Lilltervon kotisatama- hanketta keskustelemalla ruoppaajan kanssa. Meidän hienot ”luotauskuvat” muuttuivat digitaalisiksi lähtivät myös hänelle. Uunifixailun päätteeksi oli aika fixailla omat kynnet. Nyt taas glitterit kunnossa! Samalla Petri taikoi meille taas ihanaa thai-ruokaa kattila kaupalla. Onneksi tykätään tulisesta kumpikin. Torhamnin keskusta on lähellä Sandhamnia ja siellä on hyvin varusteltu Ica-nära. Pyörillä 1,4 km matka taittui joutuisasti. Illalla lennätimme meidän dronea ja otimme muutaman hyvän kuvan. Kuvien siirto muistikortilta tyssäsi sitten lyhyeen kun huomasimme ettei meillä ole muistikorttipaikkoja läppäreissä eikä puhelimissa. Kehitys menee eteenpäin ja tällaiset häviävät vakiovarusteista.

    Kuva otettu sivustolta https://marinas.com/ tähän meidän oma ilmakuva kunhan saamme sen ulos muistikortilta.

    Sunnuntain kunniaksi hidas aamu, meillä ei ollut kiire koska menemme vain runsaan kymmenen mailin päähän Utklippanille. Petri teki töitä ja minä siivosin istumalaatikkoa. Lattia ritilän alle kehittyy kyllä melkoinen hiekkalaatikko hetkessä ja siihen kun yhdistyy nippu hiuksia, jokunen pala paperia jne on tyhjennysputkien aukot kovilla. Sitten merelle ⛵. Harvoin kesälomalla seuraava kohde on lähes näkyvissä kun edellisestä ehtii ulos. Tänään oli niin.

    Ruotsalaisia kapeita ja korillisia viittoja. Lounaskokkina tarjoilun eilistä thaikkua, ihanaa vielä lämmitettynäkin❤️

    Utklippan – aina yhtä ihana ❤️. Lennokas saapuminen toi hiukan pussauksen jälkiä kylkeen, mutta näistä otetaan opiksi👍. Nyt illan viettoa ja latautumista huomiseen – Bornholm täältä tullaan!

    Saatiin naapurilta Utklippanilla Bornholm lukemista❤️, kiitos s/y Eliza.
    Täällä❤️ minä ja mies&🎸
  • Viisi prinsessaa vierailee Itämeren helmissä♥️♥️♥️

    Kauas on pitkä matka ja siksi me todella olemme päivät merellä👍. Kalmarista kohti Utklippania menimme hienosti tunteja pelkällä keulapurjeella. Tuulen sitten illansuussa rauhoittuessa päätimme nostaa ison sen kaveriksi. Vain hetken saimme nauttia menosta kunnes Windex rupesi muistuttamaan Onnenpyörän nuolta. Tuuli ei todellakaan osannut päättää mistä puhaltaisi. Pohjoistuulen teettämä maininki keinutti meitä etelään ja purjeet vetivät miten sattuivat, hetken etenimme kohteeseen peruttamalla. Hienon piruetin saimme aikaan ruudulle. Lopulta Lombardia hyrähti käymään ja lähdimme etenemään kohti kohdetta – järjen ääni kuulema voitti, lopultakin.

    Ilta ehtii jo laskeutua ennenkuin pääsimme ajamaan sisään Utklippanille. Yhdessä tutkailimme sisäänajo loiston valoja ja  kulkureittiä, kapealla näytti sisäänajo. Sisällä bunkkerin omaisensa satamassa vallitsi rauha ja hiljaisuus.

    IMG_20190711_070649.jpg

    Mahdollisimman hiljaisesti kiinnittäydyimme saksalaisen Bavarian kyljelle toiseen riviin. Hämmentyneen näköinen mies heräsi veneestä manövereihimme ja hetkeen hän ei tiennyt edes mitä kieltä puhuisi. Häneltä saimme aamun aikataulun – olisivat lähdössä kello seitsemän eli tulee siis aikainen aamu. Aamu ei meitä illan  siinä kohden murehdittanut, sillä kaikilla oli melkoinen nälkä.

    IMG-20190711-WA0031

    Jo tunteja ennen saapumista oli valmisteltu illan kala-ateriaa ja lopulta ilta kymmeneltä söimme uusia perunoita ja kalaa,  kaikilla mahdollisilla tykö tarpeilla. Ei kuvaa tietenkään, sillä kamerat oli mielessä vasta kun vatsat oli täynnä. Aterialla nostimme maljat meille – olemme kaukana ja juuri siellä missä olimme suunnitelleetkin. Hienosti olemme reissanneet, hyvä me♥️.

    IMG-20190711-WA0045.jpg

    Illalla reittisuunnitelmia isolla kartalla, kylläpä meillä on mielenkiintoinen Itämeri. Ensi kesänä voisimme koluta itärantaa, onkohan Kalingradiin lähtijöitä?

    Aamulla olimme jo ennen seitsemään asemissa kannella vain kuullaksemme naapurin syövän vielä aamupalaa, really? Missä on saksalainen täsmällisyys? Aikaisessa aamussa on puolensa ja olimmekin souturetkellä jo heti kahdeksalta. Täytyyhän se majakka nähdä läheltä.

    nor

    IMG_20190711_070412.jpg

    On tämä hieno paikka, todellakin näkemisen arvoinen. Mielettömän kirkas vesi, sillä pohja näkyi altaassa koko matkalta.

    IMG_20190711_092742.jpg

    Vahvan myötä on Selenassa tapahtunut uudistuksia, joista huomiota herättävin on ”aulapeili”. Tämä todellinen katseenkääntäjä on saanut miehistön pälyilemään itseään, aina ohi kulkiessa. Alkumatkasta vastaan katsoi hieman tutumpi tyyppi, mutta reissun edetessä tilanne on muuttunut. Onneksi ”kätevät ratkaisut” on ennenkin ollut miehistömme vahvuus ja niin tälläkin kertaa. Ihan pienellä askartelulla  peilistä katsoo aina prinsessa  – kukapa ei haluaisi näyttää rakkaalta Vickanilta?

    IMG_20190710_185330.jpg

    Utklippanilta lähdimme hiljaisessa vastatuulessa kohti Christiansötä. Purjeetkin nostimme vain todetaksemme, että tämä päivä on Lombardinin. Konepäivä kului toisilla rauhallisemmin ja toisilla puuhakkaammin. Kirjastonhoitajalla ainakin oli kiireitä sillä  veneen lehtienlukusalissa kävi kuhina. Keskellä tätä lehtienlukusalia onnistuin itse olemaan melko puuhakas eli pesemään mm. istumalaatikkoa, ompelemaan puuttuvia neppareita ja poistamaan ihokarvoja. Sellainen aurinkoinen  avomeripäivä ⛵.

    IMG-20190711-WA0023

    Meille poikkeuksellisen aikaisin alkoi edessä näkyä Christiansön saari. Tuota lähestyessä muistui kaikille edellinen kerta vuonna 2015, jolloin peruutimme ulos satamalahdesta ja saimme salamana Merin ja Pertti-koiran kannelle. Keulahytti alkoi kuulema muistuttaa pesukonetta ja veneen upotus pyrkimyksetkin kävivät hänen mielessä. Sitä höykytystä olikin silloin koko matka Ruotsin rannikolle.

    IMG-20190711-WA0017

    Nyt Christiansö vastaanotti meitä koko kauneudessaan tyynenä ja rauhallisena. Aivan mielettömän kaunis paikka – yksi kauneimmista Itämerellä.

    sdr_vivid

    Saarikierroksella nautimme näkymistä ja satoja vuosia vanhojen rakennusten historiallisesta tunnelmasta. Illallisella ravintolassa huikeat näkymät….

    IMG-20190711-WA0047

    IMG-20190711-WA0046

    ja tällä kertaa myös nimi MK-kirjaan. Kiitos vinkistä Viivi, s/y Aurora.

    IMG-20190711-WA0052

    Tämä ilta päättyi parisuhdeteemaisiin bileihin – paljon on järjestelty asioita🙈🥺😲 .

    Aamulla 15 min lähtö. 500 mailin ylitystä ei juhlittu suunnitellusti Kulta&Votkalla vaan Coca-Colalla, jostain syystä. Sekä kirjasto että lakipalvelut avautuivat myöhemmin, mutta tästä ei aluksella ongelmia syntynyt. Erittäin hiljainen aamu – äänessä lähinnä Lombardinin. Tuuli sillisalaattia. Nyt Ystadiin…

    IMG-20190712-WA0003.jpg