Ollakko vaiko ei vai mennäkkö vaiko ei – pohdintaa oli viikonlopun alla. Kotonakin olisi paljon tuunattavaa ja töissä toinen mokoma, lähdenkö siis merelle vai olisinko hyödyllinen?
”Merelle” varmistui kun vanne tuntui kiristävän päätä. Talven mittaan kiristykseen taitaa tottua, mutta nyt kun on tämä talvella kaivattu vaihtoehto vielä – niin siis merelle⛵. Merellä on tilaa tuulettaa ajatuksia… ja kun toisia ei voi muuttaa on vain sopeuduttava. Kunhan itse vain muistan kohdella toisia niinkuin toivoisin itseäni kohdeltavan, silloin ei voi mennä pahasti pieleen – ei kotona, eikä bisneksessä.
Merelle solona siis yksin – kuuman, lähes helteisen elokuun viimeisen päivän iltana. Tyynellä merellä ei seilata, joten peltigenoalla kohti Lillholmenia. Rantaan sateen ropinassa ja ystävällisen naapurin avustaessa. Pimeyden laskeuduttua saunaan, jossa ennenkin olen pohtinut syntyjä syviä ja pessyt pois työelämän huolia. Yksin, pilkkopimeässä saunarannassa on helppo pysyä asian ytimessä – pohtia mitä haluan ja mitä en. Ymmärrys muutoskortin haltijasta ei jää myöskään epäselväksi, kun yksin kysyy ja vastaa .
Viikon takainen hauska rapupurjehdus ”käveli vastaani” kun lauantaina purjehtimisen sijaan päätin käyttää päivän veneen kunnostukseen. Koirasta haaveilevalle lapselleni vaan tiedoksi, ettei hänen siivousinnolla koiraa pidetä kuin ulkohäkissä. Pelkästään viikonlopun koiranluu hässäköiden siivoamisessa on puuhansa, puhumattakaan, jos koira nakertaisi olohuoneessa 24/7. Samalla vimmalla tuli putsattua lokianturi (nopeutta lisää yli solmu), vaihdettua koneesta polttoainesuodatin, lisättyä öljyä, pestyä pari pilssiä, korjattua parit ovensaranat / sulkijat, siivottua kylmäkoneen kompressorin kolo ja lopulta asennettua takaisin kaasun sähköinen katkaisija. Valitettavasti kaasukatkaisija oli suuttunut kesäisestä irroituksesta ja ei napsahdellut lukuisista yrityksistä huolimatta – palasin siis ohitukseen, valitettavasti. Mukavasti tällä sai sateisen päivän kulumaan ja iltasaunaan oli ihana päättää puuhakas päivä. Luxusta oli kun rapureissulla mukana ollut teinini löysi stereoista näppärästi kaiutinsäädöt (joita koko kesä oli etsitty kaukosäätimen lakattua toimimasta) ja näin sain kuunnella omia lempikappaleitani salongista sänkyyn, muun rannan hiljennyttyä.
Viikon takainen rapureissu oli huippu ja parasta oli hullunkurinen miehistömme. Merelle silloin siis minun seurana teinini Rasmus, rapukemujen innoittamana. Meri taas otti seurakseen Metku-koiransa, josta oli varsin paljon iloa koko miehistölle. Loistavan bunkrauksen suorittanut Kirsi taas toi mukanaan tyttärensä Lauran, jonka jauhelihakastike oli vähintään 10+ luokkaa. Pursiseuran tankkauslaiturilla seurakuntamme viritti kysymyksen – mistä lippukunnasta (partio) te olette?
Huimiin purjehdusseikkailuihin ei Harjänmaankari-Pyytinkari reissulla ylletty, mutta seurassa tai rapukemuissa ei ollut moitteen sijaa. Ravuista saamme kiittää Hanna-Marin loistavaa miehistöä, jonka saimme rinnallemme Pyyrinkarilla. Sunnuntai aamuna illan Myrsky taisi kiristellä jonkun päänahkaa eikä pään kumauttelu kattoon yhtään auttanut asiaa. Meillä tunnelma oli uninen puolille päivin ja jopa Metku hallitsi rakkonsa. Aamun ukkonen ja sade sai liikettä vain kippariin. Ravuista tehdään perinne🦀👍.
Solo-seilorin sunnuntai oli purjehdusta parhaimmillaan – ei ehkä vauhdin, mutta tuulen suunnan ja ilman puolesta. Kevyehkö luoteistuuli toi purjein Aurajokeen asti… Pientä jännitystä normopurjehdukseen voi soloseilorina saada aikaan titrailemalla lokianturin asentoa, pää pilssissä. Mukava meriyhteyshän siitä aukeaa – kätevästi suoraa pilssistä😄.
Karonmatkassa 