Karonmatkassa

Kategoria: Purjehduskausi 2012

  • Summa summarum 4. Kesän keksinnöt, mitä nyt?

     

    Taas  jumitus ilmiö… rakkaan veljeni neuvosta ostin irtonäppäimistön, joka nytkin nuolinäppäimineen olisi auttanut minua. Vaan siellä sen loikoilee rennosti kotona näppäimistö ja minulla on ongelma täällä merellä. Jossain kohtaa vaan ei  millään pääse tekstin loppuun kiinni tai edes lähelle sitä, hassua, mutta raivostuttavaa. Nyt siis kesän keksinnöt jatkuu

    -lapset on ihania ja seikkailu heidän kanssaan vasta ihanaa onkin. Tätä lisää!

    -logistiikan helppous on vapautta, vene lähelle on pop!

    -nyt olen tavannut pölöimmän mahdollisen kanssa veneilijän. Kun joku joskus huutaa poijulla lupaa saapua viereesi, tiedät törmänneesi hänen tuttuunsa. Minä moukka kun en ymmärtänyt tällaisen huutelun kuuluvan hyviin merimiestapoihin, meinasin päästä oikein tupaan (tässä kohden tarinaa nauroin jo melko päin naamaa ja lupasin lähteä ”huonoista merimiestavoista” mielelläni tupaan) aamulla hänellä oli rustattuna jopa paperi, jossa olisin tunnustanut saapuneeni hänen viereensä luvatta… nimeä en tuohon paperiin laittanut. Satama hoiti asian kyllä erinomaisesti ja sataman johtajan käden puristus yhdistettynä lauseeseen glöm det här, vi kan fixa det antoi uskoa, että todellakin lausunto galen sopi naapurilleni. Löytyipä satamasta ihan asennekorjaajakin – hyvä Maarianhaminan länsisatama.

    -rusetit on söpöjä vaan ei sähköjohdoissa, uudet sähköt ensi kesäksi ja takahyttiin kaikki herkut!

    -naisistolla voi vetää kaikkein rankimmatkin purjehduslegit ja hyvä huumori säilyy läpi reissun

    -yksin lomalla jonkun aikaa on täyskymppi, nyt kolmatta kesää todettu juttu ja aina yhtä hyvän tuntuista

    -kun lämppäri ei jaksa käydä vaikka aloittaa on aika nollata sen muisti ja se käy helposti irrottamalla hetkeksi pääsulake. Loistava neuvo miten seonnut lämppäri saadaan kohdilleen

    -Itämeren eteläosissa ja itäisellä Itämerellä juomme vain keitettyä tankkivettä

    – kesäloma on onnistunut kun sieltä palaa paremmassa kunnossa kuin sinne lähtee. Lenkkeily maistuu syksyllä erinomaisesti

    -tästä en luovu eli parisuhde ei ole mun juttu. Kaikki kompromissikyvyttömät, miehisyystuen tarpeiset, takertujat ja rahan pohtijat voivat olla rauhassa. Mä jatkan sen miehen etsintää, jonka mielestä purjehdus on pop, jonka mielestä purjehtiva nainen on rikkaus ei rasite, joka on sitä mieltä ettei aikuisena enää tarvitse sitoa välittääkseen ja kenen mielestä mun ylimääräiset setelit saa kaikin mokomin mennä  mun veneeseen. Pari suhdetta tuntuu voittavan parisuhteen, helmeä odotellessa…

    -veneen ja miehistön lepuuttaminen piissä on viisautta kun tuuli yltyy. Ensi kesänä kokkaamme ja pelaamme kun tuuli on +15m/s. Tätä on nyt harjoiteltu ja harjoittelu jatkuu kunnes lillumme piissä kuin laiturissa

    Mitä nyt? Blogin pito oli hauskaa ja parhaimpana päivänä sitä luki lähes sata viisikymmentä lukijaa. Kiva kun jaksoitte lukea, teidän vuoksenne jaksoin kirjoittaa. Nyt olen hiljentynyt vaikka sanottavaa toki olisi. Veneen pitäminen on haaste ja vaatii huomiota. Tämänkin reissun aluksi pidin pientä koneremonttia kun huomasin veden tippuvan pakoputken reunasta.Irtoamisesta varoittavasta tarrastakin näkyi jo puolet. Putken kiristin oli aivan löysä, herää kysymys mitä muuta tulisi uuden koneen asennuksen jälkeen tarkistaa jos tällainenkin juttu voi falskata. Onneksi huomasin, putki olisi voinut irrota ja silloin paljon vettä olisi ehtinyt virrata konehuoneeseen ennenkuin olisin huomannut asiaa. Veneen talvikunnostus ja remontit on puhuttelevia ja koskaan ei asiat suju kuin Strömsössä. Työni yrittäjänä on sekin haasteellista ja aiheuttaa mielipiteitä, kun siihen vielä yhdistää vilkkaiden ja verbaalisten poikalasten huoltajuuden, on sanomattakin selvää, että sanottavaa on. Miten blogi jatkuu on lukijoista kiinni, palataanko asiaan ensi kesänä kun lähdemme kohti Puola vai mikä kiinnostaa… antakaa palautetta kommenttina tai sähköpostilla karoliina@brava.fi

  • Summa Summarum 3. Yksinpurjehdus kotiin Nynäshamnista

    Kokemusrikkaan loman päättämien yksinäiseen viikkoon merellä, on ihan täydellistä. Olin siis merellä, veljeäni lainaten, maailman parhaassa seurassa viikon. On asioita joita ei voi jakaa, eikä pukea sanoiksi, asian kärsimättä.  Yksinäisen viikon voisi varmasti jakaa täydellisesti samoin ajattelevan kanssa, joka myös uskaltaa luottaa fiilikseen ja heittäytyä hetkeen. Jolle meri on virikkeistä paras ja joka viihtyäkseen ei tarvise viihdyttäjää/ seuraa. Silloin ei selitellä, ei avata yhtään keskustelua ” mihin perustuu?”, mennään kun tuntuu siltä ja vaikka päivä loppuisi niin lainataan yöstä tai sitten vaan ollaan, syödään kun on nälkä, ollaan tunteja ihan hiljaa tai sitten avataan ääntä tuulen kanssa samaan tahtiin tai itketään, tietämättä mitä itketään. Luetaan kirjoja, kuunnellaan stereoita liian lujaa tai yöllä ihan hiljaa rakkauslauluja ruotsiksi. Saunotaan yöllä ja päivällä, jutellaan itsekseen tai lokille ja saadaan lintu ehkä säälistä istumaan tutka-antennin päälle hetkeksi. Mietitään elämää, arkea ja juhlaa, menneitä ja nykyisiä, tulevaisuutta. Silloin on lupa olla se tylsä, ylivilkas, rohkea, pelokas, vahva, heikko, surullinen, sairaan taitava, kaikkivoipa, yksinäinen oma itsensä eli seuraihmisenä aika hankala tapaus.

    Nynäshamn – Turku välille mahtui ihan kaikkea. Ongelmia keulapurjeen kanssa ja laakerinrassausta, bikinikelejä ja auringonottoa rannalla ja liikkeessä, saunomista, seurustelua oikeasti kiinnostavien ihmisten kanssa,  täydellistä yksinoloa, purjehdusta ja konetusta, sadetta ja paistetta, elämän suurten kysymysten pohdiskelua ja lopulta hurjan hauska kesäloman lopetusjuhla Nauvossa ”kaverille kanssa” teemalla. Merellä on mutkatonta olla yksin, mutta rantautuessa otan mielelläni apua vastaan. Tätäkin lajia löytyi joka lähtöön, rantauduin yksin säkkipimeässä tyhjään rantaan, yksin kirkkaassa auringon paisteessa muiden katsellessa mitenköhän tuo onnistuu, useimmiten sain kuitenkin mukavasti apua ja välillä auttajia oli oikein useita. Kiitokset kaikille fiksuille, jotka jaksatte auttaa kanssaveneilijää. Autan myös mielelläni itse kaikkia niin hyvin kuin osaan ja ihan kaikessa. Tänä kesänäkin olen yhden koneen käynyt starttaamassa ja teen sen ihan mielelläni.

    Yksinäinen nainen merellä tai ajatus siitä saa ihmiset kertomaan kommentteja, joita ei voi olla miettimättä. Jos nainen voi ajaa autoa niin miksei venettä, onhan tiellä toki paljon ahtaampaa. Tämän kesän suurin totuus on yksinkertaisuudessaan hyvän ystäväni lause ” jos sulla joskus on oikeesti mies niin et voi tuolla lailla seilata koko kesää”… miten totta tämä onkaan ja vaikka parisuhde onkin yhtä kompromissia (kompromissia, jossa tärkeät asiat, kuten asuminen, työnjako perheessä, veneily/mökkeily/vapaa-aika pitää mennä kuitenkin niin kuin mies haluaa) niin olenko oikeasti valmis luopumaan tästä? En ole tapaillut yhtään miestä, joka ei olisi yrittänyt puuttua jotenkin purjehtimiseeni ja/tai veneenomistamiseen. Joitakin häiritsee rahan tai ajan menetys, joillekin purjehdus on liian hidasta etenemistä ( hyvällä tuulella mun vauhti 7-8 solmua, koneella 8 solmua – kuitenkin moottoriveneellä taloudellinen matkavauhti 8-9 solmua ja polttoainetta kuluu niin, että seteleitä voisi repiä tasaiseen tahtiin) toisia liika itseriittoisuus tai se, että minä omistan veneen eikä hän. Yksinpurjehtiva nainen ei myöskään oikein tue kenenkään miehisyyttä vaan päinvastoin. Siinä saattaa miestä kannustavat lauseet kuten ”oletpa taitava merenkulkija rakkaani”, jäädä sanomatta ja ihailevat katseet luomatta. Mutta kukapa pyörällä tai autolla ajoakaan komppaisi?!? Sitä siis pohtimaan, vaihtaisinko tämän parisuhteeseen vai jatkanko edelleen linjalla enemmin pari suhdetta kuin parisuhde. Ehkä aikanaan otan varttuneenpien ja viisaampien neuvoista vaarin ”hiukan avuttomampi kannattaisi olla” tai sitten vaan, ortopedin mieliksi, etsin sen vahvan, joka säästää niveliäni!

    Summa summarum… istun veneen salongissa Lillholmenissä ja syksy on pimeimmillään. Tänä syksynä olemme olleet lasten kanssa liikkeellä pari kertaa ja yksinäni olen seilannut kolme viikonloppua. Talvi lähestyy ja on pian on aika lopettaa tältä kaudelta. Tämän kesän keksintöjä on nyt aika listata:

    – lapset on ihania ja seikkailu heidän kanssaan vasta onkin ihanaa, tätä lisää!

    – vene kotirannassa on kiva juttu, mitä helpommat ympyrät sen parempi.Vene talveksi myös Turkuun, vaikka ei ihan kotipihalle niin lähelle kuitenkin.

  • Summa Summarum 2. Naispurjehdusta Kööpenhamina – Nynäshamn

    Kauan haaveilemani kanavaseikkailu Ruotsin halki tuli mahdolliseksi kun sain miehistöksi  pari rohkeaa naista. Rohkeuttahan vaatii hypätä mukaan kanavasulkeisille hurjimmasta päästä, luvassa ei todellakaan ollut päivän paistattelua kannella.   Näin jälkeenpäin on yhä selvempää, että kanavalla ei  paremmalla miehistöllä olisi voinut ollakaan. Naisistolla teimme sen yhdessä, jokainen silta ja sen aukeaminen katsottiin yhdessä, sulutukset ja käytännöt niissä pohditiin yhdessä ja työnjaosta pidettiin kiinni. Kaikki teki parhaansa ja ehkä enemmänkin.  Kohtasimme laivoja ja kanssa kulkijoita, olimme matkailunähtävyyksiä, pohdimme kanavan kehittämistä ja kuitenkin, teimme sen kaiken melko aurinkoisesti ja hyvällä mielellä. Työnjako veneessä muovautui kuin itsestään Pauliina kokkasi, Hilkka tiskasi ja minä söin. Illat kuluivat nopeasti ja miehistö olikin poikkeuksetta unten mailla yhdentoista aikaan. Siinä jäi kipparille vielä monta tuntia omaa aikaa ja kiitos ovellisen/kattoluukullisen perähytin onnistuin olemaan riittävän hiljaa, jotta miehistö sai nukkua. Vaikka maailman parantaminen olisi varmasti ollutkin öisin hauskaa niin kanavassa pirteä ja levännyt miehistö oli kultaakin kalliimpi. Osaanhan toki  maailman parannusta ihan yksinkin…Tämäkin legi purjehduksestani jää muistoihin sellaisena, jonka tekisin uudestaan ja miehistöksi  naisia, tuttuja tai tuntemattomia ilman muuta. Vain hyvät tyypit uskaltaa lähteä mukaan tuntemattomaan!

    Yhteensä kanavassa selviydyimme 64:stä sulusta ja varmasti lähes sadasta sillasta, joista alittamaan pystyimme vain yhden. Hämmästelimme satamien pienuutta ja pohdimme millaista meno olisi heinakuun sesongin aikana. Ihmetystä herätti myös henkilökunta. Miten sulkutyöntekijä voi laittaa köyden kaksi kertaa viidestä väärinpäin. Suluissahan ei loppujen lopuksi tarvita paljon tietoa, mutta köydet on AINA pujoitettava lenkkeihin alta päin, jotta köysi juoksee. Miten työntekijä ei vielä elokuussakaan hallitse tätä? Kerroin myös suluttajalle ihan uutena tietona, että on hankalaa saada fendarit suojaamaan veneen kylkeä, jos sulku on aivan reunaa myöten täynnä. Veden pinta oli siis samalla tasolla kuin reunakivetys, siinä olisi tarvittu uppoavia fendareita eli autonrenkaita. Nyt oltiin siis elokuussa liikkeessä ja tämäkin tyttö tuntui ensikertaa kuulevan että det här är jätte jobbig! Millään sululla ei tiedetty paljonko vesi nousee/laskee, arvauksetkin meni lähes aina päin seiniä.

    Selvisimme tosi pienin vahingoin. Menetimme yhden pooshaan ja kylkeen tuli yksi naarmu muistoksi reissusta. Miehistölle tuli naarmuja ja mustelmia, mutta kukaan ei varsinaisesti loukannut itseään pahemmin.Yhdessä sulussa takanamme oleva konkari, jonka veneen kotipaikka oli sulkujen keskellä menetti keulavalonsa kuoren. Kokemuskasn ei siis aina suojaa kanavassa.Huomion arvoinen juttu oli se, että tutka-antenni tulee veneen kyljen tasosta ulospäin. Antenni nimittäin otti hiukan kiinni sulun seinään alkumatkan suurilla suluilla. Onneksi pussasimmevain nopeasti ja vauriotta selvittiin. Tästä olisi voinut tulla iso vahinko. Mikäli joudun antennin vaihtamaan, jossain vaiheessa, sen halkaisija ei saa olla suurempi  kuin nykyisen.

     

     

  • Summa summarum 1. äiti-lapsipurjehdusta Tku- Kööpenhamina

    Kesäloma ja  huikea selainen on takana päin. On aika pukea sanoiksi ne kaikki ajatukset, jotka lomani herätti. Tämä osuus reissussa herätti voimakkaitakin tunteita ihmisissä kun kerroin suunnitelmastani. Osan mielestä olin varmasti uhkarohkea, toisten mielestä vain ihan hullu ja jotkut yrittivät saada minut luopumaan koko reissusta. Onneksi oli niitäkin, joiden mielestä on hienoa, että uskallan itehdä mitä osaan ja voin viedä lapset seikkailulle, jota he eivät unohda. Osaamisen ilo oli meillä yhteinen tunne – saikohan kaikki Suomen lomailevat lapset kokea samaa kesälomallaan?  Näitä seikkailuja edessä varmasti monta kesää – lasten suunnitelmana on ensi kesänä seilata Puolaan. Siellä on vielä halvempaa ja pääsemme seilaamaan viiden valtion aluevesillä, vaikka Roope ei Venäjälle haluaisikaan. Nyt on leikekirja aloitettu –  keräämme talven ajantietoa Balttian maista. Ensimmäinen lehtiartikkeli on jo kansiossa ja siitä voimme lukea Liettuan nimen tarkoittavan sadetta ja sen että tuhat kiloinen Visentti asuu  Liettuan metsässä. Äidin biologian ja maantiedon  tietämys kun on kovin vajaata ko. alueelta

    Lapset, omat ja lainatut, aivan huikeita. Kun lapsia ehtii kuunnella ajalla ja ajatuksella, niin siellä se viisaus pesii. Lapset aidoimmillaan, pohtimassa suuria tai pieniä kysymyksiä, tuottaa sellaista mielihyvää josta ei saa kyllikseen. On hienoa saada seurata heitä ja  mikä mahdollisuus kuulla ja tulla kuulluksi lasten elämässä.  Miehistön jäseninä on vaikea löytää otollisempaa oppijaa kuin kymppi+ ikäinen poika. Hän on ihana suorittaja, josta onnistuminen on suurin mahdollinen palkinto. Kädentaidot ja koordinaatio on kohdallaan ja kun siihen lisätään vaihtelevasti rohkeutta, niin siinä se miehistöoppilas parhasta päästä.

    Tuulet ja ilmat ei meitä alkumatkasta suosineet olimme liian monena päivänä liian kovassa kelissä. Rasmus oli aluksen kalojen ruokkimisen mestari ja ansaitsi siis eniten tikkareita. Toisaalta, tämän jälkeen meillä ei koskaan saaristossa tuule liikaa ja minnekään  ei ole pitkä matka. Kaikenlaiset puuhdetyöt tai purjehduksen aikana tehtävät hauskat jutut jäi tekemättä, keli oli ensimmäset puolitoista viikkoa yksinkertaisesti liian kova.Kaikki tuuli alle 14 m/s on ok… harmi, että miltei joka päivä tuulta oli enemmän. Voimakkaisiin tuu
    liin kun vielä yhdistetään kylmyys niin , huh, kesää kaipasimme. Voi suloinen Sassnitz, siellä tuli suloinen kesä luoksemme, niin alkoi jää sulamaan ja lapset uimaan. Meri oli edelleen kylmää, mutta kesä ja uiminen kuuluu yhteen ja siellä uivat he. Joka rannasta ja veneen perästäkin fendarien kanssa.

    Lasten kanssa joka kesä joku tietty ennakkoon mainostettu juttu on pop. Meillä Legoland oli se ja varsin onnistunut. Onnen ilmeitä seuraillessa meidän legofanin kasvoilla, siinä tuli joka euro tienattua ihan vaan sanoitta takaisin. Toisten mielestä Legolandin laitteet olivat varmasti se hieno juttu. Huono ei ollut myöskään yllätyslöytö – Tanskan pisin köysirata, 270 metriä, Bornholmissa. Siellä miehistön huimapäät laskivat kalliolta alas järveen huikeat 270 metriä. Suunnitelmana on hyvä, että lapset saa odottaa jotain tiettyä hauskaa ”heidän juttua” koko kesäloman.

    Meidän lapsilla oli pomona, äiti, joka on kuin komppanjan johtaja. Siinä laitettiin työt jakoon melko tasan, välillä tiskasi koko komppanja välillä vain joukon vähiten puuhannut. Ruokaa laittoi kaikki ja kauppaankin kantoavuksi valjastettiin lapset. Sitten siivottiin ja kaikilla oli tietysti oma homma tai oikeastaan hommia. Hienolla tiimillä kaikki sujuu ja miten hyvin lapset ym,äryäbätkään, ettei yksi aikuinen voi tehdä kaikkea. Lasten tekemä ruoka opetti minut syömään ketsuppia, mutta pikkukokit loihtivat usein omasta mielestää  maailman parasta ruokaa. Hienointa kaikessa kuitenkin – yhdessä tekemisen ja olemisen hienous. Tätä tulen vielä kaipaamaan vuosien päästä.

  • Satamaklassikot, Lillholmen & Pyytinkari

    Tätä on siis seilailu kotivesillä, klassikosta toiseen. Olipa hauska kuulla Roopen suusta, että aika tylsää – mentäis johonkin uuteen… meille uusia ei vaan tahdo tästä läheltä löytyä. Ensi vuonna sitten taas seikkaillaan, uudesta satamasta toiseen.

    Historialliset rapujuhlat onnistuimme viettämään… ensimmäiset minkä jälkeen Timolla ei ollut päänsärkyä. Ollaan taidettu vanhentua, voidaan päättää juhlat väsymykseen ei siihen mitä kukaan ei muista. Hauskinta oli katsella rapujuhlien tilaajan intoa rapuja kohtaan, porukan nuorin veti ehkä isoimman kasan rapuja ja millä mielihalulla. Näitä syödään joka syksy…

    Sunnuntaiksi oli luvattu yhtäjaksoista sadetta…. vaan merelläpä oli kyllä ihan kirkkaitakin hetkiä, enimmäkseen. Vasta kun saavuimme aurajokeen viesti oli selvä… pysy merellä! Kaatosateessa rantauduimme kotisatamaan. Elokuun viimeinen viikonloppu, aivan käsittämätöntä, minne se kesä hävisi? Syksyn haikomielisyys nostaa päätään, pian täytyy lopettaa tämän kesäelo.

    Kesäloma summa summarum siis tuloillaan… analyysiä valmistellaan!

  • Merellä….

    Onpa ihanaa! Aurinko paistaa ja  saa köllötellä bikineissä kannella. Rauhallistakin on, vaikka illalla laiturissa oli  useita veneitä ja laahauspoijussakin vielä yksi vene.Meillä ei onneksi ole kiire minnekään, kun ei olla lomalla. Näin sanoin naapurin ihmetykseksi lapselle, aamulla ei nyt ole kiire kun ei olla lomalla…. meidän lomalla oli vähän kiire. Minnekönhän näillä naapureilla on kiire – satamissa nyt tuskin ainakaan on ruuhkaa.  Taas aamukävelyllä ihasteltiin Lillholmenia – kylläpä meillä on kiva satama, kauniit WC:t ja sauna.

    Viikko töitä takana ja perjantaina sen kyllä huomasi. Aavistuksen veto veks ja lapsilla koulun aloituksen kunniaksi pukkaa flunssa kiusaamaan oloa. Paljon töitä edessä tänä talvena ja  talveksi ei ole suunnitteilla edes lomaa. Lomat on nyt siis lomailtu ja katse on suunnattava työhön. Onneksi vakkariasiakkaat odottavat ja ekan viikon pohjalta voi jo sanoa, että maailma on paikoillaan ja samoin jutut. Mikään ei ole muuttunut.

    Nyt siis ohjelmassa oleilua, syömistä ja illalla rapujuhlat. Satu ja Timo ilahduttavat meitä seurallaan… s/y  Selenassa on nyt sitten punainen lyhty, punaisten lyhtyjen kuja… eikun kansi alkaa muodostua!

  • Kanava-ajoa kieli keskellä suuta…

    Koko päivä piukkaa ajoa kanavassa ja matka eteni 28 meripeninkulmaa ja 16 sulkua. Aamulla liikkeelle taas pian yhdeksän jälkeen, heti ensimmäisellä sululla saimme odottaa koska hälytysajoneuvo oli tilannut sillan auki…. autoa ei sitten saapunut. Matkaan.. ajoimme lukuisien siltojen välissä, silloilla aina pientä odottelua.  Vastaan tulijotakin jonkin verran ja tänään myös kolme laivaa. Laivoilla keulakannella kansimies, jonka tehtävänä on huutaa neuvoja  kanssa veneilijöille. Hienosti onnistuivat sivuutukset. Matkan varrella myös muutamia pieniä sulkuja ja sitten lopulta kanavan todellinen nähtävyys, Bergin sulut. Nämä portaikot  alkavat  neljällä rauhallisemmalla askeleella ja jatkuvat seitsemällä aivan peräkkäin olevalla sululla. Siinä sai sitten ajaa, vetää köydestä, vahtia fendareita ja naapureita. Bergin isoissa askelmissa suluissa välillä niin paljon vettä, ettei sulun reunassa lainkaan reunaa. Siihen kun sitten ajoi niin fendarit nousivat iloisesti reunan päälle ja kivireuna nojasi veneeseen. Kerran onnistuikin reunus kohtaamaan veneen rungon niin, että jälkeä syntyi. Sanoimme ongelmasta sulkutyöntekijöille ja vastaus oli hämmästys – voiko olla ettei tyttö ole koko kesän aikana ymmärtänyt ongelmaa jonka liian täysi sulku aiheuttaa. Seuraavat oli hiukan vajaampia, kuitenkin. Bergissä teimme myös tuliaisostoksia, kun etsimme kanavatuotteita myyvää kauppaa. Sellainen olisi ollut kaupungissa ja seuraava on Söderköpingin kaupungin keskustassa, ei siis kanavan varressa. Göta kanal viiri jää siis ostamatta.

    Roxen järveä ajellessa muistelin ensimmäistä kertaa kun ajoin s/y Selenaa tuon samaisen järven yli. Silloin oli jännittävät tunnelmat kun lähes tuntemattomalla veneellä oli matka kohti veneen uutta kotia, Turkua, alkanut. Järvi ei kylläkään vaikuttanut tutulta vasta seuraavasta satamasta oli mielikuva ja sekin hämärä. Muistin junaradan ja laivat, jotka ajavat vierestä ohi. Niin, vierassatama on tosiaan sulun kahta puolen ja tällä puolen junarata on hyvin lähellä, ennen sulkua. Illan vilkkaimpien tuntien aikanameni sillan yli varmaankin yli 20 junaa tunnissa ja ääni oli sen mukainen. Söimme kuitenkin tortilloja ulkona kun kerrankin sää sen salli. Rannan läheinen roskiskin alkoi tuoksullaan häiritä vasta kun aurinkokin alkoi hiipua.Sitten oliki  hyvä siirtyä sisälle, kuka nukkumaan ja kuka valvomaan. Kaikki omien mieltymysten ja tarpeiden mukaan.

    Samalla kun tutustuimme meidän satamapalveluihin kanavan sisäpuolen rannalla löysimme myös erinomaisen tankkauspaikan ja paikan tyhjentää septik-tankin.  Aamulla sinne siis, kunhan sulku aukeaa. Illan aikana ymmärsimme saksalaisvenettä, joka tuntui menevän ankkuriin läheiseen poukamaan. Heitä ei yö venellä rautatieasemalla kiinnostanut. Illalla huomasimme myös ettei sulussakaan kaikki ole tasa-arvoisia. Kanavassa liikennöivä Juno-laiva suluttautui kello puoli kymmenen illalla. Meinasimme pyrkiä messiin… Kaikkeen kuitenkin tottuu ja hiljaisuus veneessä on alkanut jo kauan sitten, junista huolimatta.

    Huomenna pääsemme merelle, jos kaikki menee hyvin!

  • Huipulla on nyt sitten…. osa 2

    Todellakin ajoimme siis kilpaa yli Boren selän… saimme huonon lähdön koska köytemme jumitti ja olimme viimeisiä… mutta kaikkien yllätykseksi puskimme kevyesti yli kahdeksan solmun vauhdilla ohi Nauticatista ja Bavaria 34:sta. Melkoinen purjeveneiden kanal kampen moottorilla.

    Tänään hiukan haikeita, muistorikkaita hetkiä muistellen ohitin Motalan kaupungin.Sieltä ensi kertaa ajoin Selenan ulos satamasta ja  siellä olisin halunnut tavat myyjän uudestaan. Harmi, että hänen aikansa oli yullut lähteä pilven reunalle… toivottavasti sieltä pääse katsomaan vanhankin veneensä seikkailuja. Olen tyynnytellyt itseäni ekan kerran muistoilla muutenkin… silloin kuusi vuotta sitten ajoin näitä samoja reittejä ulos merelle venettä, jonka ominaisuuksia en lainkaan tuntenut. Nyt meillä yhteisiä seikkailuja takana lukemattomia ja  hallintakokemusta on melkoisesti enemmän kuin silloin.

    Pohdimme tänään melko sujuvasti mennytä matkantekoamme, ensimmäistä kertaa tänäön odotimme kauemmin, runsaat puoli tuntia, Syynä oli sillan toimimattomuus, mutta pääsimme siis kuitenkin eteenpäin siis melko lyhyen ajan kuluttua. Sesonki on selbästi ohi, mutta pohdimmekin millaista meno on sesongin aikana… tämän päiväisen kanal kampenin voittajina saimme viimeisen paikan laiturista, eilen olimme kyljellä ja ohitustilanteitakin on sesongissa sitten ihan jatkuvasti.. taitaa olla melkoista menoa!

    Iltaruokailua ravintolassa, vaikka ei oikein ollut nälkä…. niin maukkaan lounaan olimme syöneet siitä huolimatta ettei ”aineksia” oikein ollut. Aluksessa on ilmennyt närästystä… varmaankin joku tarttuva tauti ja ylensyönnilla ja ”ruokajuomilla” ei ole  mitään osuutta asiaan. Iltaisin pääsee mahanviereen maaten, ei ole sitten yksinäistä vuoteessa!

  • Huipulla on nyt sitten käyty.. osa 1

    Olemme olleet 91,8 metriä Itämeren pintaa korkeammalla, tästä eteenpäin matka on sitten hurjaa alamäkeä. Matka etenee, aamulla starttasimme sateessa matkaan, silloinen ”sadekuuro oli alkanut kello neljä aamulla ja satoi edelleen kahdeksalta. Minua ei olisi ollut vaikea taivuttaa kääntämään kylkeä, mutta hyvä oli kun lähdettiin. Ihana naapurimme kyllä pisti päänsä ulos ja sanoi: Ladys me emme ole lähdössä, olkaa rauhassa. Ei muutakuin matkaan! Tänään ajoimme läpi tiheän metsän ja niin huikean kapeita kanavia, etten kyllä olisi tiennyt miten väistää, jos vastaantulijoita olisi siinä tullut, laivasta puhumattakaan. Päättelimme, ettei kovin pahoja vaaratilanteita kanavalla kuitenkaan ole koska kunnollisia väistöpaikkoja ei ole kyhätty. Yhdessä kapeikossa väistimme kahta venettä, mutta siinäkin onneksi oli varaa siirtyä sivuun. Hiukan hämmentävää on ”pienten alusten” tyyli ajaa ihan keskeltä, myös väistötilanteessa. Nyt on merkitystä tuleeko kölin alla olla 1,40 vai 2 metriä, kolistelematta ollaan kuitenkin selvitty. Tänään haaveilin kahdesta autonrenkaasta, jotka olisi voinut tarvittaesa työntää uppeluksiin rungon alle. Silloin penkereeseen nojaaminen olisi ollut turvallisempaa. Pari isoa fendaria lisää ei myöskään olisi pahitteeksi nykyisten kahdeksan lisäksi. Nynäshamnista kaikki fendarini saavat uudet mekot, niin kamalilta he nyt näyttävät

    Tänään teimme matkaa hienosti – tämän kanavaosuuden (Göta kanal) pituus on kaikenkaikkiaan 102,6 mpk:a ja siitä onnyt siis enää noin 40 jäljellä ja sulkuja on kaikenkaikkiasn 58 ja niitä on jäljellä 31 kappaletta. Kokonaismatka Göteborgista Itämerelle on 209,6 mpk ja sulkuja on 64 kappaletta, olemme siis vahvasti voiton puolella.  Tänään kun laskettelimme alas Borenshultin sulkuja niin kuulimme niiden portaiden alas menemisen kestävän noin 20 minuuttia ja ylöspäin vastaavat kuusi askelmaa kestää nousta noin tunnin. Pääsimme tänään myös suluttamaan itse – Forsvikin sulkua hoidettiin vanhanaikaisesti kääntämällä ja toisen puolen hoitaa suluttaja ja toisen puolen veneen miehistö. Onpa se aikoinaan ollut melko raskasta, kun kaikki on tehty mekaanisesti. Mukavaa väkeä on sulkujen henkilökunta, mutta kaikki ei välttämättä ole ihan niin taitavia. Hämmästelimme tänään Borensbergin portaissa miten suluttaja voi laittaa köyden kaksi kertaa viidestä väärinpäin renkaaseen.. vaikka olin siis jo kerran huomauttanut että jotain juoksuongelmaa on niin silti hän pujoittaa köytemme vielä uudestaan väärinpäin. Sillä seurauksella, että viimeisellä sululla köysi ei sitten juossut renkaasta lainkaan. Alaslasketeltaessahan on tärkeää, että köysi aina sukeltaa renkaasen alakauttaa. Toisaalta lapsenikin osaavat, että mikäli köysiä halutaan juoksuttaa veneestä on ensiarvoisen tärkeää sama marssijärjestys – aina alakautta lenkkiin. Samainen suluttaja ei myöskään tiennyt miten paljon kaikn kaikkiaan laskemme alas ko portaissa… hän oli vasta ensimmäistä sesonkia töissä, varmasti parin sesongin jälkeen hän tietää myös faktaa työpaikastaan. Onneksihänellä oli sulutuskaveri!. Kilpailuhan on aina kivaa ( vaikka oikeasti en ole kovin kilpailuhenkinen)… tänään sitten kilpailimme nopeudesta, koneella. Borenshultinsuluilta ajoimme yli Boren järven kolme venettä kilpaa

  • Koko päivä eteenpäin… osa 2

    Jumitusta taas… ei siis mahdollisuutta jatkaa tekstiä.

    Saavuimme siis pieneen satamaan melko märkinä ja väsyneinä… satamassa oli kyllä tilaa, mutta ei meille. Vapaana oli useampi aisapaikka alle 3,60 veneille, mutta niihinhä meillä ei ole mahdollisuutta. Kylkipaikat oli täytetty viiden- kuuden metrin välein eli ranta oli saatu helposti täyteen ja oikeastaan kaikki kyljellä olevat veneet olisivat mahtuneet aisojen väliin, mutta emme me. Rantaan kuitenkin menemme ja niinpä ajoin saksalaisen purjeveneen kyljelle. Saimme sieltä nousemaan myös mörököllimäisen miehen ja koska iloisesti olimme hänen kanssaan samaa mieltä kaikesta, yhteisymmärrys löytyi. Emme siis oikaisseet edes sitä, että hänen veneensä nimi, Marjuska, ei ole suomalainen naisen nimi vaan venäläinen. Rantaan siis pääsimme kuitenkin. Tänään piti grillata pihvejä…mutta sateesta johtuen saimme ihan vaan paistinpannun tuotteita, mutta voi miten hyviä. Ei täällä ainakaan laihtumaan pääse, mutta sitä sitten syksymmällä.